Suursaari

 

Suursaari, kuten muutkin Suomenlahden ulappasaaret, on jäänne noin 1700–1800 miljoonaa vuotta sitten syntyneestä Alppien kaltaisesta Svekofennidien poimuvuoristosta. Sen vuoksi niiden kallioperä poikkeaa Viron ja Suomen rannikon kallioperästä.^[3]

Suursaari on noin 11 kilometriä pitkä ja 1,5–3 kilometriä leveä, kapeimmillaan pohjoispäässä, ja koostuu enimmäkseen karusta peruskalliosta. Saaren pinta-ala on noin 21 neliökilometriä, josta noin 0,14 neliökilometriä (14 hehtaaria) on järviä. Saaressa on neljä vaaranhuippua, Pohjoiskorkia (113 metriä korkea), Mäkiinpäällys (126 m), Haukkavuori (142 m) ja Lounatkorkia (176 m), jotka näkyvät kauas merelle. Kallioperä idässä ja korkeammilla kukkuloilla on porfyyriä, lännessä gneissiä ja liusketta. Muualla kalliossa on leveitä, vaaleampia graniittivanoja. Kukkuloiden välisissä laaksoissa on moreenia ja useita pirunpeltoja eli suuria alueita pelkkää kiveä. Saaren itäosassa on muutamia hiekkarantoja.^lähde?

Suursaaressa on neljä järveä ja yksi lampi. Liivalahdenjärvi on noin 400 metriä pitkä ja 75 metriä leveä, ja sen suurin syvyys on vain 1,5 metriä. Sen toinen lasku-uoma suuntautuu Liivalahteen. Veteljärvi on kooltaan 250 × 100 metriä, ja sen suurin syvyys on 2,3 metriä. Sillä on yhteinen laskujoki Liivalahdenjärven kanssa Selkäapajanlahteen länsirannikolle. Maahellinlahteen laskeva Lounatjärvi on kooltaan 500 × 200 metriä, ja sen suurin syvyys on 13 metriä. Ruokolahdenjärvi on kooltaan 350 × 200 metriä, ja sen suurin syvyys on 5 metriä. Se laskee mereen Porkanrannassa Kiiskinkylän kohdalla.^[4] Lounatjärven koillispuolella on vielä pieni pyöreä Pahalampi.

Mäkiinpäällyksellä ja Majakallion itäpuolella on kaksi Struven ketjuun kuuluvaa kolmiomittauspistettä, Mäkiinpäällys (Мякипяллюс), 60°04′27″N, 26°58′11″E ja Gogland "Z" (Гогланд Точка "Z") eli Suursaari Piste "Z", 60°05′07″N, 26°57′40″E. Ne ovat saaren pohjoisen ja eteläisen kolmioketjun solmukohtia ja kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin^[5].

 

Suursaari on pääasiassa peruskalliota, jolla kasvaa harvakseltaan mäntyjä. Matalammissa osissa on taigatyyppistä havumetsää. Havumetsän lisäksi on alavammilla alueilla jonkin verran lehtipuita, etupäässä pihlajaa, tervaleppää ja raitaa, mutta saaren eteläpäässä myös koivuja ja yksittäisiä tuomia, haapoja ja saarnia. Jotkut kasveista, kuten myrkkykatko, kuuluvat toiseen kasvillisuusvyöhykkeeseen, mutta ovat säilyneet ilmaston muututtua.^lähde?

Maanisäkkäistä saarella on nykyisin vain pikkujyrsijöitä, kuten Suomesta kadonnutta tammihiirtä^[6] sekä lepakoita. Todennäköisesti saarella on esiintynyt aiemmin myös kettuja ja jäniksiä, jotka pääsivät sinne helposti jäiden yli talvella. Talvimerenkulun lisääntyessä 1900-luvulla niiden vaellukset ovat kuitenkin vaikeutuneet. Merilintuja on saaren ympäristössä runsaasti, ja joistakin paikallisista paikannimistä päätellen siellä on esiintynyt aiemmin useita suuria petolintulajeja. Lähistön matalilla saarilla on ollut suuria määriä harmaahylkeitä ja itämerennorppia.^lähde?

Suursaaren kalliohuiput ovat niin korkeita, että niiden on täytynyt näkyä Baltian jääjärven pinnan yläpuolella mannerjäätikön vetäytymisen alkaessa noin 10 000 vuotta sitten. Ylimpänä sijaitsevat muinaiset rantatöyräät ovat 86 metrin korkeudella nykyisestä merenpinnasta. Varsinaisia muinaisjäännöksiä tunnetaan hyvin vähän. Kahden tai kolmen kiviröykkiön arvellaan olevan pronssikautisia hautoja, ja Kumpelkalliossa on kalliopiirrokselta vaikuttava piirros. Ympäristön rikkaita kalastusvesiä ja hylkeenhoukuttelumaita ovat varmasti hyödyntäneet satunnaiset kävijät jo muinaisista ajoista, ja he ovat saattaneet yöpyä Haukkavuoren ympärillä olevissa pienehköissä luolissa. Asia jää vielä vahvistettavaksi arkeologisissa tutkimuksissa. Osa rannoilla olevista kivikasoista saattaa olla varhaisia pyyntisuojia.^[7]

Suursaari mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1435.^[8] Suursaaresta esitti ensimmäisenä vaatimuksia Ruotsin kruunu, ja siitä tuli osa kuningaskuntaa vuoteen 1721 asti. Saari oli aluksi Viipurin linnaläänin alainen ulkosaari, joka kuului Vehkalahden pitäjään. Varhaisimmat kirjalliset lähteet pysyvästä asutuksesta ovat 1400-luvulta, jolloin Suursaaren kalastajat selvittivät verojaan Viipurin seurakunnalle. 1600-luvulta on olemassa muutamia manttaaliluetteloita, joista selviää, että saarella on asunut vakituisesti muutamia satoja ihmisiä ja että he kaikki olivat suomenkielisiä. Kielitieteilijöiden mukaan saarella 1800-luvulla puhuttu murre viittaa siihen, että väestö oli lähtöisin Vehkalahden seudulta ja lähiympäristöstä.^[9]

 

Saksalainen Holsteinin ruhtinaan Moskovan suurlähettilään lähetystösihteeri ja kirjailija Adam Olearius matkusti laivalla, joka haaksirikkoutui Suursaaren luona marraskuussa 1635.^[10][11] Hän kirjoitti sen jälkeen runon, joka tihkui hirvitystä tästä kylmästä, pimeästä ja myrskyisestä saaresta sekä sen asukkaista, jotka elivät äärimmäisessä köyhyydessä.^lähde?

Venäläisjoukot valloittivat saaren suuren Pohjan sodan aikana, ja se siirtyi Venäjän haltuun virallisesti Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721. Pietari Suuri antoi Suursaaren, Tytärsaaren ja Lavansaaren läänitykseksi sefarditaustaiselle marranojuutalaiselle hovinarrilleen Johan (Jan) da Costalle jo vuonna 1718. Hän asui Lavansaaressa rakennuttamassaan kartanossa ja oli ankara verottaja, kansanperinteessä hänet tunnetaan nimellä Mustapää ja häntä luultiin espanjalaiseksi ylimykseksi. Hän oli muistitiedon mukaan hanakka saaren naisten perään.^[12] Hänen saamaansa läänitystä on pidetty jonkinlaisena Pietari Suuren pilana narrilleen. Da Costan kuoltua 1740 saaret jäivät vielä muutamaksi vuodeksi hänen vaimolleen.^[13]

Suursaari liitettiin Viipurin seurakunnan alaiseen Kakin kappeliin, joka itsenäistyi myöhemmin Johanneksen pitäjänä.^[14] Kirkko rakennettiin vuonna 1768 hirrestä, ja siinä oli erillinen kellotapuli. Se sijaitsi Suurkylän länsipuolella. Tarinan mukaan ja nimestä Kappelniemi sekä vanhasta kylän viereisellä niemellä olleesta kivijalasta päätellen saarella oli ollut kirkko jo kauan ennen sitä.^lähde?

Voimakas itämyrsky 15. lokakuuta 1758 ajoi kerralla kahdeksan laivaa haaksirikkoon Suursaaren koillisnurkalle. Haverissa oli mukana kaksi venäläistä, kaksi ruotsalaista, kaksi hollantilaista ja brittiläinen ja rostockilainen alus. Pohjoiskorkian loiston hoitaja aliperämies Feodor Proskurakov venekuntineen pyrki estämään paikallisasukkaiden "hylynryöstöä" vaikka nämä omien sanojensa mukaan olivat paikalla pelastustarkoituksessa. Seuraavina öinä aluksista katosi paljon irtotavaraa, mikä johti oikeudenkäyntiin rantarosvoudesta. Kaikkiaan 13 suursaarelaista talonpoikaa sai vankeustuomion. Tämä oli noin kolmasosa saaren aikuisesta miesväestöstä.^[15]

Saarelaiset ovat aina eläneet jokseenkin eristyksissä, paitsi ajoittain, kun saari on ollut mukana historian tapahtumissa. Kustaa III:n sodan aikana vuonna 1788 saaren ja mannermaan välisellä alueella käytiin suuri meritaistelu, jota kutsutaan Suursaaren taisteluksi. 15 ruotsalaisen aluksen laivasto oli 17. heinäkuuta 1788 matkalla hyökkäämään Pietariin mutta kohtasi 17 Venäjän laivaston aluksen kaaderin Suursaaren kohdalla. Kun kanuunatulta oli vaihdettu kokonainen päivä, lähteiden mukaan yksikään alus ei ollut uponnut, mutta kumpikin osapuoli oli onnistunut kaappaamaan toiselta osapuolelta yhden aluksen. Sekä Ruotsi että Venäjä julistautuivat taistelun voittajiksi. Ruotsin yritys hyökätä itään oli kuitenkin tällä kertaa tehty tyhjäksi. Vaikka yksikään alus ei uponnut, hylkytavaroita syntyi kuitenkin melkoisesti. Saarelaiset hyödynsivät niitä ja saivat hylkytavaroita keräämällä täydennystä niukalle toimeentulolleen. Hylkytavarat olivat arvokkaita, vaikka historialliselta ajalta ei ole todisteita siitä, että asukkaat olisivat houkutelleet tarkoituksella aluksia karille.^lähde?

Suursaari Hogland
Entinen kunta – luovutettu Neuvostoliitolle
sijainti
Lääni	Viipurin lääni
Maakunta	Uudenmaan historiallinen maakunta
Kihlakunta	Kymin kihlakunta
Kuntanumero	780
Hallinnollinen keskus	Suurkylä
Perustettu	1838, Kymistä[a]
Lakkautettu	1948 (luovutettu Neuvostoliitolle 1944)
Pinta-ala	20,80 km²  [16] (12.3.1940)
– maa	20,74 km²
– sisävesi	0,06 km²
Väkiluku	772  [17] (31.12.1939)
– väestötiheys	37,2 as./km²
Infobox OK

 

Suomen siirryttyä vuonna 1809 Suomen sodassa Ruotsin valtakunnasta Venäjälle Suursaari liitettiin muun Vanhan Suomen kanssa vuonna 1812 muodostettuun Viipurin lääniin Suomen suuriruhtinaskunnassa. Vuonna 1817 Suursaari liitettiin Kymin pitäjään. Kymin kirkon palon jälkeen vuonna 1837 Suursaaren ja Tytärsaaren asukkaat eivät halunneet osallistua uuden kirkon rakentamiseen. Molemmissa saarissa oli jo oma kirkko.^lähde?

Britannian kuninkaallinen laivasto hyökkäsi Oolannin sodassa Suursaareen, kun 21. heinäkuuta 1855 HMS Arrogant, HMS Cossack, HMS Magicienne ja HMS Ruby ampuivat Korkeasaaressa ollutta venäläistä tykistöpatteria saadakseen sen toimintakyvyttömäksi. Tämän jälkeen alukset jatkoivat Suomenlinnaan.^lähde?

Suursaari itsenäistyi vuonna 1838 yhdessä Tytärsaaren kanssa omaksi pitäjäkseen. Asukkaita oli silloin noin 700 henkeä.^[18] Tytärsaari itsenäistyi Suursaaresta 1899. Suursaaren väkiluku oli 1920-luvulla lähes 900 ja talvisodan edellä tehdyn evakuoinnin aikana vajaat 800.^[19]

Kun saareen rakennettiin kansakouluja, luovuttiin koulukinkereistä. Ensin koulun sai Suurkylä 1885 ja sitten Kiiskinkylä 1892. Kummallakin koululla oli 30–50 oppilasta, joskin määrä vaihteli vuosittain.^lähde?

Suursaaren kirkon huojuvaksi todettu kellotapuli purettiin 1892, ja tilalle rakennettiin uusi saarella syntyneen arkkitehti Vilho Penttilän piirustusten perusteella.^lähde?

Marraskuussa 1899 panssarilaiva General-Admiral Graf Apraksin ajoi karille Suursaaren lähistöllä. Amiraliteetti palkkasi langattomalla lennättimellä kokeita tehneen venäläisen fyysikon Aleksandr Popovin, joka tammikuussa 1900 muodosti Suursaaren ja Kymin Kuutsalon välille yhden maailman varhaisimmista radioyhteyksistä pelastustöitä varten.^[20]

Suomi julistautui itsenäiseksi vuonna 1917, ja Tarton rauhassa vuonna 1920 vahvistettiin Suomen ja neuvosto-Venäjän välinen raja. Maat pääsivät yksimielisyyteen siitä, että Suursaari kuuluu Suomelle sillä ehdolla, että saari demilitarisoidaan.^lähde?

Suursaaren kuntaan kuuluivat siitä länteen sijaitsevat majakkasaari Ruuskeri ja Viirit.

Suursaaressa oli kaksi kylää, Suurkylä ja Kiiskinkylä, jotka sijaitsivat saaren itärannalla. Kylät olivat lähes yhtä isoja: vuonna 1939 merkittiin Suurkylässä muistiin 78 taloa ja Kiiskinkylässä 62. Suurkylällä oli kuitenkin hieman parempi satama, jolla oli myös aallonmurtaja vuodesta 1900. Sillä kylällä oli siksi enemmän yhteyksiä ulkomaailmaan. Suurkylän vuonna 1841 rakennetussa pappilassa asuivat nimismies ja pappi. Taloja oli hyvin tiheään, ja ne olivat vaatimattomia, mikä johtui osaksi vaatimattomista luonnonvaroista, osaksi raakapuun puutteesta. Suurin osa saaren metsästä oli tuhoutunut kovassa myrskyssä 1824, ja saarelaisten oli siksi pakko turvautua joko ajopuuhun tai mantereelta tuotuihin tukkeihin.^lähde?

Suursaaressa ei ollut juuri ollenkaan peltomaata, joten käytännössä vilja ja muut pellon tuotteet piti tuoda mantereelta. Kylien ympärillä oli tarpeeksi niittyä, jotta useimmat talot pystyivät pitämään yhden tai kaksi lehmää. Kanojakin oli jonkin verran. Ammoisista ajoista asti suursaarelaiset olivat elättäneet itsensä kalastuksella ja hylkeenpyynnillä sekä ajoittain hylkytavaroilla.^lähde?

Kalastusta harjoitettiin vielä 1900-luvun puolella pääasiassa nuotalla, koska veneet olivat pieniä ja meri suuri, mutta vähitellen saarelaiset hankkivat suurempia veneitä, ensin purjejahteja ja myöhemmin moottoriveneitä. Tilastot vuodelta 1934 kertovat, että molemmissa kylissä oli noin sata venettä, joista 47 oli moottorilla varustettuja. Myöhemmin asukkaat kalastivat uittoverkolla. Ilmenneeseen tarpeeseen saarelle perustettiin Suomen ensimmäinen vapaaehtoinen meripelastusasema vuonna 1857.^[21]

Koska saarelaiset olivat hyviä merimiehiä, he pääsivät helposti töihin kauppa-aluksille ja luotseiksi, ja he harjoittivat myös vaatimatonta tavaramerenkulkua Suomen ja Viron välillä. Perinteisesti verot maksettiin pitkään hylkeenrasvalla ja suolasilakalla. Käteisvaroja ylläpidettiin muun muassa myymällä saaren tunnettuja hylkeennahkakintaita. Mukulakivi oli myös hyvä vientiartikkeli. Tämän lisäksi myytiin vähäisiä määriä porfyyriä kuvanveistäjille ja rakennuskiveksi. Yleisesti ottaen yhdyskunta eli enimmäkseen luontaistaloudessa.^lähde?

Pääartikkelit: Pohjoiskorkia, Pohjoisrivi ja Lounatrivi

Suursaaressa on merenkulultaan tärkeänä Suomenlahden paikkana ollut kolme majakkaa. Yksi on ollut Suurkylän puolella aivan Suursaaren pohjoisosassa Pohjoisrivi-nimisessä paikassa, toinen Pohjoiskorkialla edellisen lounaispuolella ja kolmas aivan saaren eteläpuolella Lounatrivissä.^lähde?

Maakauppa saarelle avattiin vuonna 1859. Liike lopetti toimintansa 1891, oletettavasti sen omistajan Eerik Tommolan korkean iän vuoksi. Osuuskauppa Suurkylään perustettiin 1906, ja sen myymälöitä oli molemmissa kylissä siihen asti kunnes Kiiskinkylä sai oman osuuskaupan 1917. Kylien väliset kuljetukset hoidettiin enimmäkseen meritse, ja koko saaressa oli vain 1–2 hevosta ja aina ei niitäkään. Pitkäaikaisten keskustelujen jälkeen rakennettiin lopulta yksinkertainen soratie kylien väliselle 5,8 kilometrin matkalle 1934. Luultavasti saareen ei ollut koskaan rekisteröityneenä autoja, mutta lähteet mainitsevat, että suomalaisajan lopussa siellä olisi ollut joku yksittäinen auto.^lähde?

 

Matkailu alkoi kehittyä, kun hyvin toimeentulevat mannersuomalaiset alkoivat hakeutua Suursaareen vapaa-ajan viettoon. 1800-luvun alussa saareen tuli yksittäisiä perheitä asumaan vuokralle asukkaiden luokse. Toimeliaat saarelaiset avasivat kahviloita, ja vuonna 1925 perustettiin osuuskunta organisoimaan yöpymispaikkoja. Osuuskunnan konttori sijaitsi satamassa. Myös Suomen matkailijayhdistys näki Suursaaren mahdollisuudet ja perusti Suurkylään ravintolan vuonna 1921. Säännölliset laivayhteydet mantereelta käynnistettiin 1914, ja niitä oli kahdesti viikossa. Ensimmäisen maailmansodan ajaksi toiminta keskeytettiin, mutta vuonna 1920 Kotkasta, Viipurista ja Helsingistä kulki saareen säännöllisesti jo useita höyrylaivavuoroja. Vuonna 1927 Merenkulkulaitos asetti monitoimialuksen S/S Suursaari paitsi matkustajaliikenteeseen, myös huolehtimaan postin kuljetuksesta ja tavaraliikenteestä. Alus oli jäävahvistettu, ja sillä oli mahdollisuus hinata pulaan joutuneita kalastusveneitä. S/S Suursaari jatkoi tehtäväänsä saaren evakuointiin asti.^lähde?

Kappelniemessä oli hieno hiekkaranta, johon oli rakennettu uimakoppeja vieraille. Sinne rakennettiin kasinon sisältävä ravintola 1926, mutta se paloi 1930. Vuonna 1937 rakennettiin uusi kaksikerroksinen kasino-tanssiravintola, jossa oli tilaa 350 vieraalle. Siitä tuli hyvin suosittu, ja siellä viihtyivät sekä saareen tulleet huvipurjehtijat että kesävieraat. Matkailukaudella kävi Suursaaressa vilkkaimpina kesinä yli 10 000 lomailijaa.^[22]

Matkailuelinkeino sai kuitenkin äkillisen lopun, kun sota syttyi vuonna 1939. Kirkko tuhoutui jo sodan aikana, ja sen jälkeen vanhat rakennukset purettiin ja korvattiin uusilla betonitaloilla, joihin saaren uudet asukkaat muuttivat.^lähde?

Porvoon suojeluskunta-aktiivi T. J. Ketonen pyrki keväällä 1918 vapauttamaan Suursaaren siellä olevasta venäläisestä varuskunnasta, jossa oli enintään 20 miestä. Ketonen kulki Suomenlahden jään yli saksalaisten esikuntaan Tallinnaan ja sai sieltä valtuudet Suursaaren valtaukseen ja nimityksen saaren komendantiksi. Ketonen ei kuitenkaan saanut komentoonsa yhtään saksalaisia joukkoja,^[23] ja hän pyysi 5. maaliskuuta 1918 Säyvössä tapaamiaan hylkeenpyynnissä ollutta paria tusinaa tytärsaarelaista mukaan Suursaaren vapauttamiseen. Kun tytärsaarelaiset havaitsivat, ettei Ketosen "joukossa" ollut enempää kuin neljä suursaarelaistakaan (kaksi opettajaa, luotsi ja laivuri), he eivät lopulta osallistuneet valtaukseen.^[24]

T. J. Ketonen jatkoi ryhmänsä kanssa Suursaareen. Venäläisille he tekeytyivät saksalaisupseereiksi, jotka olivat tulleet vaatimaan saaren ja lennätinaseman luovuttamista Saksalle Brest-Litovskin rauhansopimuksen perusteella. Juoni onnistui ja venäläinen varuskunta poistui Suursaaresta. Ketosen yllätykseksi saarelaisia ei kuitenkaan kiinnostanut järjestäytyä suojeluskunnaksi hänen alaisuuteensa saaren puolustamiseksi. Kun saari oli jo Ketosen hallussa, saksalaiset kuitenkin suostuivat lähettämään saareen pari ryhmää joukkoja ja varoja saaren puolustuksen vahvistukseen.^[24]

Lisää saksalaisia saapui Suursaareen pääsiäisenä jäänmurtaja Tarmolla. Tarkoitus oli turvata saksalaisten maihinnousu Kotkaan valtaamalla venäläisten Rankin saarella olevat rannikkopatterit. Ketonen valittiin tehtävän johtoon. Saarelaiset pitivät yritystä mahdottomana jäiden heikentymisen vuoksi, mutta heidän kokemustaan ei otettu huomioon. 20 kilometrin matka Suursaaresta Rankkiin kesti Ketosen ryhmältä pitkään vaikeiden jääolojen ja sumun vuoksi. Yhdeksässä tunnissa ryhmä pääsi vasta Lupin kallioluodolle, jolla uupunut ryhmä yöpyi. Kuultuaan Rankin olevan 200 punakaartilaisen miehittämä ryhmä luopui hyökkäysaikeistaan. Punaiset olivat miehittäneet Rankin 22. maaliskuuta 1918 venäläisten tykkimiesten poistuttua saarelta.^[24] Koska Rankki oli yhä uhkana saksalaisten maihinnousulle Kotkaan, piti maihinnousu siirtää Loviisaan.^[25]

Sodan jälkeen Suomenlahden saarten venäläiset "kipinälennättimet" haluttiin ottaa suomalaisten haltuun. Toukokuussa 1919 Suursaareen lähetettiin vääpeli Reino Hallamaan johtama ryhmä, joka kunnosti radiolaitteet. Kuunnellessaan venäläisten sanomia he onnekkaasti mursivat venäläisten koodin, kun eräs venäläisradisti pyysi salatun viestin lähettämistä uudelleen selväkielisenä. Salakielistä ja salaamatonta viestiä vertaamalla venäläisten salakielikoodi avattiin.^[26]

 

Vuosina 1938–1939 Neuvostoliitto lähetti Suomelle useita nootteja, joissa vaadittiin Suomelta tukikohtia ja alueluovutuksia. Aluevaatimuksiin kuului Suursaarikin, joka hallitsee meriväylää Pietariin. Kun sodan uhka oli lokakuussa 1939 jo tuntuva, koko väestö evakuoitiin nopeasti. Kaikki saaren 772 henkikirjoilla ollutta ihmistä joutuivat evakkoon.^[27] Siviilien omaisuudesta saatiin evakuoitua vain osa. Muun muassa hylkeenpyyntiin jalostettuja koiria saatiin mantereelle vain muutamia.^lähde?

Talvisodan alettua Neuvostoliiton ilmavoimat hyökkäsivät saarelle 1. joulukuuta 1939. Saaren pieni, muutaman kymmenen hengen vartiosto katsoi parhaaksi seurata asukkaiden esimerkkiä ja lähteä saarelta. Samana iltana neuvostojoukot nousivat saaressa maihin ja valtasivat tyhjän saaren 3.–4. joulukuuta 1939^[28] laivaston ankaran pommituksen ja tykkitulen tukemana. Sodan päättäneessä Moskovan rauhassa 1940 Suursaaresta tuli Neuvostoliiton aluetta. Talvisodassa kolme suursaarelaista kaatui.^[27]

Jatkosodassa neuvostojoukot lähtivät saarelta joulukuussa 1941, minkä jälkeen suomalaisjoukot ottivat sen haltuunsa. Suomalaiset pysyivät saarella muutaman kuukauden ja vetäytyivät tammikuussa 1942, kun parin sadan sotilaan vahvuinen neuvostoliittolaisosasto hyökkäsi saarelle. Valtauksen yhteydessä kuoli kuusi kalastajaa, jotka olivat palanneet koteihinsa Suurkylään. Valtauksen jälkeen operatiivinen tilanne Itä-Suomenlahdella muuttui Neuvostoliiton eduksi. Kun jäät lähtisivät, sen laivastoyksiköt voisivat käyttää Suursaarta tukikohtanaan, mikä aiheuttaisi vaikeuksia Suomen rannikkopuolustukselle sekä uhkaisi Saksan ja Suomen toteuttamaa Suomenlahden sulkua. Helmikuussa 1942 Suomen sodanjohto päätti vallata saaren takaisin ennen kuin neuvostoliittolaiset ehtisivät linnoittaa sen. Suursaaren valtaus valmisteltiin erittäin huolellisesti etukäteen. 26. maaliskuuta noin prikaatin vahvuiset, ilmavoimien ja tykistön tukemat suomalaisjoukot ryhmittyivät Suomenlahden jäälle ja valtasivat saaren noin pataljoonan vahvuisilta neuvostojoukoilta kahden päivän kiivaiden taistelujen jälkeen. Venäläisten tappiot Suursaaren taistelussa olivat noin 250 sotilasta kaatuneina ja vankeina. Suomalaisten tappiot olivat 170 sotilasta kaatuneina ja haavoittuneina.^[29]

Sodan loppuvuosina Suursaarta linnoitettiin voimakkaasti. Rantakallioille valettiin tykkilavetteja ja luolia räjäytettiin varastoiksi sekä väestönsuojiksi – demilitarisoinnista ei ollut enää puhettakaan. Saari toimi suomalaisten laskeman miinasulun yhtenä tukipisteenä. Nimellä ”Rukajärvi” tunnettu merimiinojen ketju ulottui Haapasaaresta Suursaaren ja Tytärsaaren kautta Kurkolanniemeen (Viron puolella).^[30]

Kun Suomi ja Neuvostoliitto solmivat aselevon syyskuun alussa 1944, Saksan joukot olivat vetäytyneet Virossa Narvan tasalle. Suomen vetäytyminen sodasta avasi Neuvostoliiton laivastolle vapaan kulkutien Itämerelle. Jotta neuvostolaivaston liikkeitä voitaisiin rajoittaa, saksalaiset päättivät miehittää Suursaaren. Tätä varten oli jo aiemmin laadittu suunnitelma, koodinimeltään se oli Tanne Ost. Aamuyöllä 15. syyskuuta 1944 Suurkylän lähelle ilmestyi kymmenkunta saksalaisalusta. Suomalais- ja saksalaiskomentajien välillä lienee käyty keskustelu, jossa Saksa ilmoitti halunsa ottaa saaren haltuun rauhallisin keinoin. Kun suomalaiset eivät suostuneet, syttyi taistelu, joka loppui myöhään samana iltana saksalaisten menetettyä kymmenkunta alusta ja noin 1 400 sotilasta kaatuneina, haavoittuneina ja vankeina. Suomalaisten tappiot olivat noin sata sotilasta. Taistelun aikana suomalaiset saivat voimakasta ilmatukea Neuvostoliiton ilmavoimilta.^[29] Taistelussa saadut saksalaiset sotavangit jätettiin rauhansopimuksen mukaisesti Neuvostoliitolle. Moskovan välirauhassa Suomi joutui luovuttamaan Suursaaren, mikä vahvistettiin lopullisesti Pariisin rauhassa vuonna 1947.^lähde?

Jatkosodan aikana saaressa toimi internointileiri, johon oli koottu Suomessa asuvat juutalaispakolaiset.^[31]

Toisen maailmansodan jälkeen Suursaari on kuulunut rajavyöhykkeeseen, minkä vuoksi se on ulkomaalaisilta kiellettyä aluetta. Saarella käyneet ovat kertoneet, että suurin osa asutuksesta on ränsistynyt ja että saaressa asuu vain kymmenkunta henkeä: majakanvartijoita, säänhavainnontekijöitä ja rajavartijoita. He asuvat saaren pohjois- ja eteläkärjissä.^lähde?

Toisen maailmansodan jälkeen saareen miehitysjoukon jälkeen asettuivat Neuvostoliiton rajavartiojoukot, joiden vahvuus oli noin 200 sotilasta. Suurin osa vahvuudesta väheni seuraavien vuosien kuluessa.^[32] Saaren majakoista kaksi on edelleen toiminnassa. Neuvostoliiton aikana alueelle on rakennettu merivalvontatutkia, joista uusimmat 2000-luvulla Venäjän tehostaessa Suomenlahden merivalvontaa osaltaan.^lähde?

Vanha kasino 1930-luvulta on edelleen pystyssä, mutta ränsistyneenä. Sitä on aiemmin käytetty päiväkotina, mistä päätellen väkiluku on ollut aiemmin suurempi. Vanhoista kalastajakylistä on jäljellä lähinnä raunioita.^[33] Valokuvista näkyy, että jokunen yksittäinen alkuperäinen talo on edelleen jäljellä Kiiskinkylässä, mutta Suurkylään on rakennettu riveittäin keskenään samantapaisia rakennuksia, mahdollisesti sotilasrakennuksia tai jonkinlainen kalastuskolhoosi.^lähde?

Osa Suursaaresta avattiin kesällä 2004 Viipurista tuleville risteilyturisteille.^[34] Samana vuonna saareen avattiin hotelli, joka toimii entisessä neuvostoupseerien asuinrakennuksessa.^[35] Varustamot ovat osoittaneet kiinnostusta sille, että Suursaaresta tehtäisiin välisatama Suomen ja Viron välisille risteilyaluksille. Siten laivalla voitaisiin myydä verovapaita tuotteita.^[36] Retkiä saarelle järjestettiin jälleen vuonna 2008.^[37]

Syksyllä 2006 voimaan astuneiden Venäjän turvallisuuspalvelun rajavyöhykemääräysten mukaan Suursaari on edelleen osa Venäjän rajavyöhykettä, ja ulkomaalaisten liikkuminen alueella on ilman erityislupaa kielletty.^[38] Saarella katsotaan yhä olevan sotilaallista merkitystä sitä ympäröivien aluevesien ja sijaintinsa vuoksi.^[39][40] Vuonna 2008 sinne rakennettiin tutka-asema ja lennonjohtoasema. Vuonna 2019 perustettiin viiden laskeutumispaikan helikopterikenttä,^[40][39] joka voi vastaanottaa kaikentyyppisiä Venäjän asevoimien rahti- ja taisteluhelikoptereita. Saarella toimiva säähavaintoasema sekä polttoainekeskus ja huoltopiste voivat tukea tarvittaessa ympärivuotiseen toimintaan rakennettua helikopteritukikohtaa. Se voidaan aktivoida esimerkiksi mikäli Venäjä ryhtyisi sotaan tai haluaisi lisätä jännitystä Suomea tai Viroa vastaan.^[39]

Yleisradion selvityksen mukaan Venäjä on saattanut käyttää Suursaarta asemapaikkanaan suorittaessaan gps-radiohäirintää, jolla on sotkettu esimerkiksi maaliskuussa 2022 Suomeen suuntautunutta tai Suomessa toimivaa siviililentoliikenteen tavanomaista navigointia.^[41][42]

Laiva s/s Suursaari oli Turun kaupungin satamahinaaja, ja se luovutettiin Suomen sotakorvausten osasuorituksena Neuvostoliittoon, missä sen nimeksi tuli Admiral Nahimov (Адмирал Нахимов).^[43]

• Suursaari Race

• UNESCO World Heritage Scanned Nomination, Region: Europe And North America, Struve Geodetic Arc, 15th July 2005
• Metso, Juha; Röyhkä, Kauko: Suursaari. Johnny Kniga, 2009. ISBN 978-951-0-35355-4
  • Teksti: Kauko Röyhkä. Kuvat: Juha Metso: Suursaari. Helsinki: Like, 2016. ISBN 978-952-01-1389-6
• Tuomikoski Pekka: Talvisota väestönsiirrot, s. 71-75. AtlasArt, 2010. ISBN 978-952-5671-21-6
• Laurell, Seppo: Suomem majakat. Kustannusosakeyhtiö Nemo/Merenkulkulaitos, 1999. ISBN 952-5180-21-2
• Anttila, Risto: Lavansaari Seiskari Tytärsaari Haapasaari 1918. KR-kirjat OY, 2006. ISBN 951-9387-60-9
• Hamari, Risto; Korhonen, Martti; Miettinen, Timo ja Talve, Ilmari: Suomenlahden ulkosaaret. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1996. ISBN 951-717-879-4
• Hanski, Jari: Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918–1944, (2006), ISBN 952-10-3015-1
• Kallio, Veikko: Kymin historia 2. WSOY, 1990. ISBN 952-90-2478-9
• Suursaari-sivu sivustolla, joka kertoo Neuvostoliitolle luovutetuista alueista
• Matkaesite (venäjäksi)
• Artikkeli Hogland kirjassa Nordisk familjebok, 1909 (ruotsiksi)
• Sivut Suursaaresta
• Heinonen, Aku: Seuran jäsenten retki Suursaareen 19.–22.7.2007. Geologi, 2007, nro 4, s. 124–128. Helsinki: Suomen Geologinen Seura. ISSN 0046-5720 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 5.1.2013. (Arkistoitu – Internet Archive)

• Elenius, Emil: Saarelaistarinoita. Helsinki: WSOY, 1976. ISBN 951-0-06672-9
• Anttila, Risto: Suursaari, Suomenlahden helmi. KR-Kirjat, 1996. ISBN 951-9387-57-9
• Mehtälä, Maila: Temppeliaukio -kirkko Suursaaresta länteen. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27837-8
• Havas, Eino: Suursaari sanoin ja kuvin. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1920.
• Pälsi, Sakari: Suomenlahden jäiltä. Helsinki: Otava, 1924.
• Mattila, J. W. ja Jorma: Suursaari. Porvoo: WSOY, 1941.
• Lappalainen, Niilo: Suursaari toisessa maailmansodassa. Helsinki: WSOY, 1987.
• Salmelin, Pentti: Suursaaren sota. Helsinki: Otava, 1989.
• Naski, Aarre: Suursaaren väestön suku-tutkimus. Suursaari-seura Julkaisupaikka=Loviisa, 1992.
• Murresanoja ja -sanontoja Suursaaresta. Suursaari-seura, 2000.
• Räty, Leena: Paratiisisaari Menetetty Suursaari taiteilijoiden kuvaamana (näyttelyjulkaisu). Helsinki: Kyriiri, 2002.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suursaari Wikimedia Commonsissa

• Historiallisia kuvia
• Puolustusvoimian katsaus 39 – Suomalaisten tekemä Suursaaren valtaus 1942 Elonet.
• Valokuvia nykyajan Suursaaresta
• Ylen Elävä arkisto – Kirje Suursaarelta (video, 1936)
• www.postileimat.com
• Suursaari – Temppeliaukion kirkon alkukuvissa
• Suursaaren kartta: L. W. Alenius (1922)
• Sakari Pälsi : Mitä meri on antanut, Suomen Kuvalehti, 13.12.1924, nro 50, s. 25, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Hannes Salovaara : "Keskellä kuohuin, vallassa vaahtoin...", Helsingin Sanomat Viikkoliite, 03.08.1930, nro 31, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Saari, jonka taloissa on vain makuuhuoneita, Helsingin Sanomat, 10.09.1937, nro 243, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• YouTube: Suursaari 27-28.03.1942
• YouTube: Suursaari 15.09.1944