Korppi (runo)

Korppi (The Raven) on yhdysvaltalaisen Edgar Allan Poen vuonna 1845 julkaistu runo. Se kuvaa kuollutta rakastettuaan kaipaavan miehen ja hänen ikkunastaan sisään lentäneen korpin keskiöisen dialogin. ”Korppi” herätti jo julkaisuaikanaan paljon huomiota ja teki Poesta välittömästi kuuluisan Yhdysvalloissa. Sitä luetaan ja mukaillaan edelleen paljon.

”Korppi” kertoo miehestä, joka tutkii puoleenyöhön asti menneisyyden salatieteistä kertovia kirjojaan. Ovelta kuuluu koputusta. Ensimmäisellä kerralla mies avaa oven, ja siellä ”yö vain luo varjoaan”. Mies jää valvomaan ja muistelemaan kuollutta Lenooraa, jolla on ollut hänelle suuri merkitys. Toisella kerralla mies avaa ikkunan, ja sisään lentää korppi, joka jää istumaan Pallasta esittävän kuvapatsaan päälle. Mies puhuu korpille, joka vastaa aina huutaen ”ei enää milloinkaan!” (engl. nevermore!, suomennoksessa ”ei milloinkaan”). Mies suuttuu ja hätyyttelee korppia pois, mutta se pysyy patsaan päällä.^[1]

Poe kirjoittaa esseessään The Philosophy of Composition, että runon korppi oli oppinut sanomaan sanan ”nevermore”, minkä jälkeen se oli karannut omistajaltaan ja hakeutunut myrskyltä turvaan ja lentänyt valaistusta ikkunasta sisään. Kaipauksessaan hulluuden rajalla häilyvä, kirjoja tutkiva mies ryhtyy vaatimaan korpilta lohdutuksen sanaa, jota korppi ei pysty antamaan. Näin mies joutuu hyväksymään sen, että hän ei koskaan tule enää näkemään menetettyä rakastettuaan. Poen mukaan mies kuulustelee korppia ”puoliksi taikauskoisena, puoliksi epätoivoisena, itsensä kiduttamisesta nauttien”. Poen mukaan mies kokee vimmaista nautintoa muotoillessaan kysymyksensä niin, että korpin odotettu vastaus tuottaa aina sietämättömyydessään herkullisen surun.^[2]

Poen kirjoittaessa menetetystä rakastetusta kertovaa ”Korppia” hänen nuori vaimonsa sairasti kuolemaan johtavaa tuberkuloosia.^[3] Poe menetti lapsena myös äitinsä Elizabethin samaiseen tautiin.^[4]

Poe kertoi harkinneensa runoon ensin papukaijaa mutta päätyneensä korppiin, sillä se on pahojen enteiden lintu, joka sopi runon sävyyn paremmin. Joidenkin lähteiden mukaan Poe oli harkinnut myös pöllöä.^[3]

On arveltu, että runomitta on peräisin Elizabeth Barrett Browningin runosta ”Lady Geraldine’s Courtship”. Poe omisti ”Korpin” sisältäneen runokokoelmansa The Raven and Other Poems Browningille.^[3]

Poe väitti myöhemmin esseessään kirjoittaneensa ”Korpin” niin, että hän aloitti kirjoittamisen kliimaksista, joka alkaa ”Profeetta...” ja rakentaneensa runon sen ympärille. Hän kertoi valinneensa runossa toistuvan sanan nevermore sen pitkän o:n ja r:n vuoksi.^[3] Poe oli jo vuosien ajan runoissaan pohdiskellut avainsanan lopettavan pitkän o:n surullisen valittavaa sointia. Hän oli aiemmin kirjoittanut runon ”Lenore” (1831), käyttänyt sanaparia ”no more” runossa ”Silence” (1840) ja sanaa ”evermore” runossa ”The Conqueror Worm” (1843).^[2]

Poe oli runosta ylpeä jo ennen sen julkaisua. Kohdatessaan kadulla runoilijakollega William Ross Wallacen Poe kertoi tälle kirjoittaneensa ”hienoimman koskaan kirjoitetun runon” ja tuohtui, kun Wallace runon kuultuaan kiitteli sitä liian vaatimattomalla adjektiivilla fine, ’oivallinen’.^[2]

Poe julkaisi ”Korpin” The American Review -lehdessä salanimellä ”Quarles” ja tammikuussa 1845 newyorkilaisessa The Evening Mirrorissa omalla nimellään. Graham’s Magazine oli aiemmin torjunut runon.^[3] Runosta tuli välittömästi sensaatio koko maassa. Sen kerrottiin tehneen vaikutuksen lukijoihin niin rytminsä, sointinsa kuin kauhunsakin kautta.^[2] Runosta alettiin heti tehdä myös parodioita, joista ensimmäinen, ”The Owl”, julkaistiin jo kuukauden sisällä.^[3]

Poesta tuli runon ansiosta kuuluisa. Hän alkoi järjestää tilaisuuksia, joissa hän itse lausui runoa pimennetyssä huoneessa.^[3] Kuulijoiden kirjoittamien kuvausten mukaan Poe oli taitava lukija ja luki runon ”hyvin soinnukkaalla äänellä”, joka lumosi kuulijat niin, etteivät he uskaltaneet edes hengittää.^[2]

Silloisen tekijänoikeuslain mukaan Poe ei runonsa uudelleenjulkaisuista ollut oikeutettu tekijänpalkkioihin, joten hän oli yhtä köyhä kuin ennenkin.^[3]

”Korppi” on edelleenkin hyvin suosittu mukaelmien aihe populaarikulttuurissa. Amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisjoukkue Baltimore Ravens on nimetty runon mukaan, sillä Poe asui Baltimoressa.^[3]

Runon ovat suomentaneet Valter Juva (kokoelmassa Sata runoa, 1916), Oskar Nousiainen (Rakkauden ja kuoleman lauluja, 1946) ja Niilo Idman (esimerkiksi Poe-kokoelmassa Korppi ja kultakuoriainen, 1959^[5]) ja Elina Huttunen (Satumetsä, 2022).

• Lisää luettavaa aiheesta Korppi (runo) on Wikiaineistossa (suom. Valter Juva, 1916)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Korppi Wikimedia Commonsissa

• Korppi äänitiedostona englanniksi