Edgar Allan Poe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Edgar Allan Poe
Edgar Allan Poe vuonna 1848.
Edgar Allan Poe vuonna 1848.
Henkilötiedot
Syntynyt19. tammikuuta 1809
Boston, Massachusetts, Yhdysvallat
Kuollut7. lokakuuta 1849 (40 vuotta)
Baltimore, Maryland, Yhdysvallat
Kansalaisuus Yhdysvallat
Ammatti kirjailija, kriitikko
Kirjailija
SalanimiEdgar A. Perry [1]
Tyylilajit novelli, kauhukirjallisuus, salapoliisikirjallisuus, tieteiskirjallisuus
Kirjallinen suuntausromantiikka, kauhuromantiikka
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
Symbolismi
Fernand Khnopff, Hopeinen tiara, 1911.
Fernand Khnopff, Hopeinen tiara, 1911.

Edgar Allan Poe (19. tammikuuta 1809 Boston, Massachusetts, Yhdysvallat – 7. lokakuuta 1849 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen prosaisti ja runoilija. Poe on amerikkalaisen romantiikan suuria nimiä. Poe tunnetaan etenkin kauhuteemoistaan, ja hän on vaikuttanut symbolisteihin sekä ollut monen salapoliisi- ja tieteiskirjailijan esikuva.

Poen tuotannon teemoja olivat esimerkiksi mysteeri, makaaberi, kauhu, suru, kuolema, pahuus ja rikollisuus. Hän kiinnitti tarinoissaan paljon huomiota yksityiskohtiin ja logiikkaan.[2]

Poe oli myös kirjallisuuskriitikko ja -teoreetikko, joka muistetaan esimerkiksi novellille laatimistaan säännöistä.[2]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poe syntyi Bostonissa. Hänen molemmat vanhempansa olivat kiertäviä näyttelijöitä. Hänellä oli isoveli Henry ja pikkusisko Rosalie. Poen isä David Poe nuorempi[3] hylkäsi perheensä kun Edgar oli kolmen viikon ikäinen, ja Poen äiti Elizabeth Arnold Poe[4] kuoli tuberkuloosiin tämän ollessa kaksivuotias. Poe lähetettiin tupakkakauppias John Allanin perheen hoiviin Richmondiin ja sai välinimekseen Allan. Vuodet 1815–1820 hän vietti koulussa Englannissa, jonne perhe oli muuttanut John Allanin liiketoimien vuoksi. Novelli "William Wilson" on saanut vaikutteita tästä ajanjaksosta.[5]

Vuonna 1826 Poe aloitti opinnot Virginian yliopistossa, mutta vietti siellä vain vuoden. Hän menestyi opinnoissa, mutta jatko kävi mahdottomaksi, kun hänen holhoojansa John Allan kieltäytyi maksamasta Poen suuria pelivelkoja.[5]

Menetettyään taloudellisen tukensa Poe värväytyi armeijaan vuonna 1827. Armeijassa Poe menestyi ja pääsi vuonna 1830 West Pointin sotilasakatemiaan. Sieltä hänet erotettiin jo seuraavana vuonna sääntörikkomusten takia, jotka hän oli tehnyt tahallaan tullakseen erotetuksi.[5]

Kirjallinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poe oli kirjoittanut runoja jo yliopistossa ja jatkoi runojen kirjoittamista armeijassa. Hän julkaisi heinäkuussa 1827 ensimmäisen kokoelmansa Tamerlane and Other Poems omalla kustannuksellaan. Kokoelmaa painettiin 50 kappaletta, eikä se herättänyt kiinnostusta.[6] Poen toinen runokokoelma Al Aaraaf, Tamerlane and Minor Poems julkaistiin joulukuussa 1829, ja sitä painettiin 250 kappaletta. Kolmas kokoelma Poems julkaistiin vuonna 1831.[7]

Poe asui Baltimoressa vuosina 1831–1834. Tästä vaiheesta Poen elämässä ei tiedetä paljoakaan. Hän asui vaatimattomasti tätinsä Maria Clemmin ja tämän tyttären Virginian kanssa, josta tuli myöhemmin hänen vaimonsa. Baltimoressa asuessaan Poe julkaisi ensimmäiset novellinsa. Philadelphialainen Saturday Courier julkaisi vuonna 1832 viisi Poen tarinaa, joista ensimmäinen oli nimeltään ”Metzengerstein”. Kesäkuussa 1833 Poe voitti baltimorelaisen Saturday Visitorin järjestämässä kilpailussa 50 dollarin pääpalkinnon haaksirikosta kertovalla tarinallaan ”MS. Found in a Bottle”. Hän voitti myös runokilpailun mutta rahapalkinto annettiin toiseksi sijoittuneelle. Poe kokosi Baltimoressa kirjoittamansa 11 tarinaa kirjaksi mutta ei koskaan onnistunut saamaan sitä julkaistuksi. Poen ottoisä John Allan kuoli maaliskuussa 1834 eikä jättänyt Poelle mitään testamentissaan.[8]

Poe muutti takaisin Richmondiin vuonna 1835. Hän työskenteli seuraavina vuosina toimittajana useissa kirjallisuuslehdissä.[5] Richmondissa hän työskenteli kuukausittain ilmestyneessä Southern Literary Messengerissä vuosina 1835–1836. Aluksi Poe hoiti lehden kirjeenvaihdon ja oikoluvun sekä kirjoitti kirjallisuusarvostelut. Poe kirjoitti yleensä myönteisesti, mutta osa arvosteluista oli ilkeitä ja toi hänelle vihamiehiä. Myöhemmin lehti alkoi julkaista myös hänen journalistisia artikkeleitaan sekä runojaan ja novellejaan. Huoli rakastetun Virginiansa menettämisestä sai masentuneen Poen juopottelemaan.[9] Poen alkoholinkäyttö oli aina kausittaista: hän saattoi olla kuukausia kokonaan juomatta mutta retkahti sitten useiksi päiviksi ja käyttäytyi juopuneena hyvin huonosti.[10] Poen aikana Southern Literary Messengerin levikki seitsenkertaistui. Lehden omistaja oli kuitenkin erottanut Poen hänen käyttäytymisensä vuoksi jo kaksi kertaa väliaikaisesti, ja Poe erotettiin lopullisesti joulukuussa 1836.[11] Poe yritti vuonna 1836 myös saada novellikokoelmaansa Tales of the Folio Club julki, mutta kustantaja halusi helppotajuisempia romaaneja eikä jo julkaistuja tarinoita ja torjui sen.[12]

Poe oli mennyt naimisiin ja muutti perheineen Philadelphiaan. Siellä hän toimitti Burton's Magazinea (toiselta nimeltään Gentleman's Magazine) 1837–1840 ja Graham's Magazinea 1841–1843.[13] Hän kirjoitti myös ainoan romaaninsa Arthur Gordon Pymin selonteko, jonka Harper's julkaisi vuonna 1838. Saadakseen lisätuloja Poe opetteli litografian tekoa mutta ei onnistunut saamaan työtä alalta.[14] Burton'sissa Poe julkaisi muun muassa yhden mestariteoksistaan, "Usherin talon häviö" (1839).[15] Sen jälkeen samana vuonna Lea & Blanchard julkaisi Poen 25 novellia kaksiosaisessa kokoelmassa Tales of the Grotesque and Arabesque. Kirja sai enimmäkseen myönteiset arviot, joissa kiiteltiin kirjailijan omaperäisyyttä ja mielikuvitusta. Kirja ei kuitenkaan myynyt hyvin.[16] Poe oli riitaantunut Burton'sin omistajan kanssa, ja kun tämä sai tietää Poen suunnittelevan oman lehtensä perustamista, Poe sai potkut.[17]

Myös seuraavaan lehteensä Graham’siin Poe kirjoitti kuukausittaisia kirjallisuusarvosteluja sekä omia runojaan ja kertomuksiaan. Monet Poen tuotannon arvostetuimmista tarinoista julkaistiin juuri Graham’sissa. Kirjallisuusarvostelijana Poe arvioi myönteisesti esimerkiksi nuoren Charles Dickensin teoksia sekä haastatteli Dickensiä tämän käydessä Yhdysvalloissa. Myös Nathaniel Hawthornen tuotannosta hän kirjoitti lehteen myönteisiä arvosteluja.[18] Myöhemmin New Yorkissa asuessaan Poe toimitti Evening Mirroria vuonna 1844 ja Broadway Journalia vuonna 1845.[19]

Poe oli haaveillut vuodesta 1834 alkaen oman kirjallisuuslehden perustamisesta. Lehden nimeksi olisi tullut Penn Magazine, ja se olisi ollut sisällöltään, paperiltaan ja painojäljeltään korkealaatuinen sekä vuositilausmaksultaan suhteellisen kallis. Tämä suunnitelma ei koskaan toteutunut, kuten ei myöskään vuonna 1843 suunniteltu Stylus.[20] Poesta tuli Broadway Journalin ainoa päätoimittaja ja omistaja syksyllä 1845. Hän ei kuitenkaan kyennyt pitämään lehteä hengissä kahta kuukautta kauempaa.[21]

Poe oli ensimmäinen yhdysvaltalaiskirjailija, joka elätti itsensä kokonaan kirjoittamisella. Kirjallisuuslehdet maksoivat hänelle kuitenkin aina niin huonoa palkkaa, että hän joutui elämään köyhyydessä. Hänen mahdollisuuksiaan ansaita elantonsa vaikeutti myös se, että kansainvälisten tekijänoikeuslakien puuttuessa amerikkalaiset kustantajat kustansivat mieluummin englantilaista kirjallisuutta ilmaiseksi kuin maksoivat amerikkalaisille kirjailijoille.[22] Broadway Journalin mentyä nurin vuonna 1845 Poe ei enää löytänyt töitä, ja hänen tulonsa romahtivat hänen viimeisten vuosiensa ajaksi.[23]

Vuonna 1845 Poe saavutti vihdoin mainetta, joskaan ei rahaa, kun hänen runonsa "Korppi" ("The Raven") julkaistiin ja hänen muotokuvansa ja elämäkertansa ilmestyivät Graham'sissa. Hän sai lehdissä neron maineen, pääsi New Yorkin seurapiireihin ja tutustui merkittäviin kirjailijoihin kuten Walt Whitmaniin. Hänen terävä kynänsä ja alkoholinkäyttönsä toivat hänelle kuitenkin kielteistä julkisuutta, eikä menestys jäänyt pysyväksi.[24]

Vuosina 1846–1847 Poeta työllisti kaksi suurta julkisuutta saanutta kirjallista riitaa, jotka vahingoittivat suuresti hänen mainettaan ja joiden seurauksena hänen juopottelunsa ja epäilyt mielenterveydestä tuotiin julkisuuteen.[25] Vuonna 1848 Poe sai valmiiksi pitkän proosatekstinsä Eureka, joka on mystinen sekoitus keksittyjä faktoja ja spekulaatiota. Sen jälkeen Poe jatkoi luentokiertueiden tekemistä.[26] Joulukuussa 1848 Poe julkaisi yhden merkittävimmistä esseistään, "The Poetic Principle", jossa hän kuvasi ajatuksiaan runouden periaatteista.[27]

Poe kirjoitti tuotteliaasti novelleja ja kirja-arvosteluja vielä viimeisenä elinvuotenaan ja liikkui paljon kaupungista toiseen luennoidessaan ja kerätessään rahaa omaa kirjallisuuslehteään varten. Runoutta hän kirjoitti "Korpin" jälkeen enää melko vähän.[28]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1835 Poe meni mahdollisesti salaa naimisiin 13-vuotiaan serkkunsa Virginia Clemmin kanssa. Hän avioitui vaimonsa kanssa uudelleen julkisesti toukokuussa 1836. Virginia sai vuonna 1842 verensyöksyn ja eli lähes liikuntakyvyttömänä, kunnes kuoli vuonna 1847 tuberkuloosiin.[5] Vaimonsa kuoltua Poe teki kolme yhtäaikaista kiihkeää yritystä aloittaa uusi avioliitto, mutta hänen kosiskelunsa kohteet torjuivat hänet.[29]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edgar Allan Poen uudelleenhautausjuhla 17.11.1875 Westminster Hallin hautausmaalla Baltimoressa.

Poen viimeisiä viikkoja leimasi rankka alkoholinkäyttö. Hänet löydettiin katuojasta kapakan edestä Baltimoressa 3. lokakuuta 1849 ja vietiin sairaalaan. Siellä hän kärsi viimeisten päiviensä aikana harhanäyistä, vapinasta ja sekavuudesta. Poe kuoli sairaalassa 7. lokakuuta 1849. Hänelle ei tehty ruumiinavausta. Hänen kuolinsyykseen on esitetty monenlaisia arveluja delirium tremensistä aivotulehdukseen. Poe haudattiin Baltimoren presbyteeriselle hautausmaalle.[30]

Poen loukkaama entinen ystävä Rufus Wilmot Griswold kirjoitti Poen kuoleman jälkeen Poesta kielteisen muistokirjoituksen lehteen sekä suureksi osaksi valheellisen elämäkerran Memoir of the Author. Niissä hän kuvaili Poeta pahaksi, moraalittomaksi, synkäksi, ystävättömäksi ihmiseksi, joka oli pahasti alkoholiongelmainen. Pahaksi onneksi nämä kuvaukset jäivät elämään pitkäksi aikaa, vaikka Poen ystävät yrittivätkin niitä kumota jo tuoreeltaan.[31][32]

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poe kirjoitti lähinnä novelleja ja runoja. Poen tuotanto käsittää noin sata runoa ja seitsemänkymmentä kertomusta.[33]

Jälkikäteen Poe on tunnettu ennen muuta kauhukirjailijana, mutta hän oli myös salapoliisikirjallisuuden edelläkävijä ja eräs varhaisimpia tieteistarinoiden kirjoittajia.[34] Poe käytti usein runoissaan ja novelleissaan symbolismia taivuttaakseen lukijansa ymmärtämään näkemyksensä elämästä, uskonnosta, rakkaudesta ja kuolemasta.[35]

Poen salapoliisikirjallisuuden ytimen muodostavat kolme C. Auguste Dupin -tarinaa "Varastettu kirje" ("The Purloided Letter" 1844), "Marie Rogêt'n salaperäinen murha" ("Mystery of Marie Roget" 1842) ja ehkä tunnetuin "Rue Morguen murhat" ("The Murders in the Rue Morgue", 1841). C. Auguste Dupin -tarinat yhdessä "Kultakuoriaisen" ("The Gold Bug", 1843) ja Poen rikoksen psykologiaa tutkineiden tarinoiden kanssa muodostavat salapoliisikirjallisuuden alun.

Poen ainoa romaani oli Arthur Gordon Pymin selonteko, joka julkaistiin vuonna 1838. Poe jätti romaanin kesken ja selitti viimeisten kahden tai kolmen luvun puuttumisen sillä, että tarinan väitetysti todella elänyt kertoja kuoli onnettomuudessa.[36]

Poen tunnetuimpiin ja merkittävimpiin novelleihin ja runoihin lukeutuvat esimerkiksi:[37]

  • ”Metzengerstein”
  • ”Pullosta löytynyt käsikirjoitus” (”MS. Found in a Bottle”)
  • ”Erään Hans Pfaallin verraton seikkailu” (”The Unparalleled Adventure of One Hans Pfaall”)
  • ”Usherin talon tuho” (”The Fall of the House of Usher”)
  • ”Rue Morguen murhat” (”The Murders in the Rue Morgue”)
  • ”Punaisen surman naamionäytelmä” (”The Masque of the Red Death”)
  • ”Marie Rogêt’n mysteeri” (”The Mystery of Marie Rogêt”)
  • ”Kuilu ja heiluri” (”The Pit and the Pendulum”)
  • ”Kielivä sydän” (”The Tell-Tale Heart”)
  • ”Kultakuoriainen” (”The Gold Bug”)
  • ”Musta kissa” (”The Black Cat”)
  • ”Ilmapalloankka” (”The Balloon Hoax”, lehtiartikkeli)
  • ”Korppi” (”The Raven”, runo)
  • ”Tynnyrillinen Amontilladoa” (”The Cask of Amontillado”)

Vaikutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Poen ja Maria Clemmin hauta Baltimoressa, Virginiassa, 1875 uudelleenhautauksen jälkeen.

Poe saavutti suosiota ja arvostusta ensin Ranskassa ja Britanniassa. Amerikassa hänen merkityksensä tunnustettiin täysin vasta 1900-luvun puolivälissä.[38]

Poella oli merkittävä ja laaja vaikutus moniin häntä seuranneihin kirjailijoihin. W. H. Audenin mukaan Poen kuvaukset epänormaaleista ja itsetuhoisista mielentiloista vaikuttivat Dostojevskin tuotantoon, hänen salapoliisisankarinsa oli Sherlock Holmesin esikuva, hänen tulevaisuuskertomuksensa vaikuttivat H. G. Wellsiin ja hänen seikkailukertomuksensa Jules Verneen ja Robert Louis Stevensoniin.[39]

Rudyard Kipling tunnusti suuren velkansa Poelle ja ihaili etenkin tämän kykyä herättää kauhua.[40] Myös Arthur Conan Doyle tunnusti Poen valtavan merkityksen omaan tuotantoonsa ja Sherlock Holmesin salapoliisihahmoon ja usein mainitsikin Poen tarinoissaan.[41] Poen vaikutus näkyy myös esimerkiksi Joseph Conradin ja James Joycen teoksissa.[39]

Tunnettuja romaaneja, jotka perustuvat Poen tarinoihin, ovat esimerkiksi Stevensonin Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde ja Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva.[42]

Poen runoilla ja kirjallisilla teorioilla oli vaikutusta ranskalaisiin symbolisteihin, kuten Baudelaireen ja Rimbaud’hon, sekä englantilaisiin esteetikkoihin.[43]

Yhdysvaltalaiskirjailijoista esimerkiksi Hawthornelle ja Melvillelle Poe antoi moniselitteisen hyvän ja pahan vastakkaisasettelun, josta tuli hallitseva teema yhdysvaltalaiseen kirjallisuuteen.[44]

Suomennoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Valtameren salaisuus: kertomus oudoista seikkailuista ja kolkoista kohtaloista kahdella purjelaivalla sekä kuvaus ihmeellisestä lämpimästä merestä, villistä raakalaiskansasta ja saaristosta etelänavan ympärillä, niteet I ja II, 50 pennin kirjasto ; n:o 12–13, Kirja 1915. 191 s. Suomennos V. Pekander. (The Narrative of Arthur Gordon Pym.)
  • Morgue kadun kauhu, Ahjo, 1920
  • Rakkauden ja kuoleman lauluja. Tammi, 1946. Suomentanut ja elämäkerran kirjoittanut O. Nousiainen. Näköispainos: Kirja kerrallaan. Lasipalatsi, 1999.
  • Korppi ja Kultakuoriainen sekä muita kertomuksia, WSOY, 1959
  • Novelleja, WS, 1970
  • Rue Morguen murhat ja muita kertomuksia, WSOY, 1975
  • Punaisen surman naamio ja muita kertomuksia; lyhentäen suomentanut Aulis Nopsanen, 2. p. Karisto, 1981 ISBN 951-23-1798-2 (1. p. 1954)
    • Punaisen surman naamio (The masque of the red death)
    • Eleanora (Eleonora)
    • Ennenaikainen hautaus (The premature burial)
    • Rosovuorten tarina (A tale of the Ragged Mountains)
    • Varastettu kirje (The purloined letter)
    • Pullosta löydetty käsikirjoitus (MS found in a bottle)
    • Musta kissa (The black cat)
    • Soikea muotokuva (The oval portrait)
    • Kielivä sydän (The tell-tale heart)
    • Berenice (Berenice)
    • Paholainen kellotornissa (The devil in the bellfry)
    • Silmälasit (The spectacles)
    • Arnheimin tila (The domain of Arnheim)
    • Ligeia (Ligeia)
    • Hovinarri (Hop-Frog)
  • Pelon ja kuoleman kertomuksia, suom. ja toim. Harri Haarikko, Book Studio, 1993, 2. p. Gummerus, 2007, sisältää novellit
    • Merkillinen laatikko (The Oblong Box, 1844)
    • Soikeakehyksinen muotokuva (The Oval Portrait, 1842)
    • Joukkosielu (The Man of the Crowd, 1840)
    • Kertomus hiljaisuudesta (Silence – A Fable, 1837)
    • Morella (Morella, 1835)
    • Metzengerstein (Metzengerstein, 1832)
    • Sanojen mahti (The Power of Words, 1845)
    • Berenice (Berenice, 1835)
    • Tapaaminen (The Assignation, 1834)
    • Kampura (Hop-Frog, 1849)
  • Kauhutarinoita, Valitut Palat, 1995
  • Ajan ja avaruuden kartat, Book Studio, 1999
  • Kootut kertomukset. (Suomentanut Jaana Kapari-Jatta) Helsinki: Teos, 2006. ISBN 951-851-017-2
  • Arthur Gordon Pymin selonteko. ((The narrative of Arthur Gordon Pym of Nantucket, 1838.) Suomentanut Jaana Kapari-Jatta) Helsinki: Teos, 2008. ISBN 978- 951-851-139-0
  • Essee Huonekalujen filosofia. Suom. Tapani Kilpeläinen. Niin & näin 2/2015.
Novelleja ja kirjoituksia antologioissa
  • Eleonora, suomennos, Väinämöinen, 1926 nro 6 s. 104–105 Verkossa
  • Daguerrotypia, teoksessa: Kuvista sanoin: ajatuksia valokuvasta. 2, koonnut Martti Lintunen. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö 1984 ISBN 951-9086-23-4

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ackroyd, Peter: Edgar Allan Poe: Lyhyt elämä. ((Poe: A life cut short, 2008.) Suomentanut Helene Bützow) Jyväskylä: Atena, 2008. ISBN 978-951-796-534-7
  • Meyers, Jeffrey: Edgar Allan Poe: His Life and Legacy. Cooper Square Press, 1992. ISBN 0-8154-1038-7

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Czech National Authority DatabaseView and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. ↑ a b Thomas Ollive Mabbott, Charles Cestre, Jacques Barzun: Edgar Allan Poe Encyclopaedia Britannica. Viitattu 20.11.2019. (englanniksi)
  3. ↑ The mystery of David Poe, Jr. The Edgar A. Poe Calendar. 11.12.2009. Viitattu 10.2.2020. (englanniksi)
  4. ↑ Elizabeth Arnold Poe History of American Women. Viitattu 10.2.2020. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e Ackroyd 2008.
  6. ↑ Meyers 1992, s. 33–34.
  7. ↑ Meyers 1992, s. 41–51.
  8. ↑ Meyers 1992, s. 59–69.
  9. ↑ Meyers 1992, s. 71–74, 81–83.
  10. ↑ Meyers 1992, s. 87–90.
  11. ↑ Meyers 1992, s. 91.
  12. ↑ Meyers 1992, s. 81.
  13. ↑ Meyers 1992, sisällysluettelo
  14. ↑ Meyers 1992, s. 95.
  15. ↑ Meyers 1992, s. 109–110.
  16. ↑ Meyers 1992, s. 113–114.
  17. ↑ Meyers 1992, s. 118.
  18. ↑ Meyers 1992, s. 130–133.
  19. ↑ Meyers 1992, sisällysluettelo, s. 152.
  20. ↑ Meyers 1992, s. 119–120.
  21. ↑ Meyers 1992, s. 185–186.
  22. ↑ Meyers 1992, s. 138–139.
  23. ↑ Meyers 1992, s. 186.
  24. ↑ Meyers 1992, s. 188.
  25. ↑ Meyers 1992, s. 190.
  26. ↑ Meyers 1992, s. 213–217.
  27. ↑ Meyers 1992, s. 239–240.
  28. ↑ Meyers 1992, s. 241–245.
  29. ↑ Meyers 1992, s. 220.
  30. ↑ Meyers 1992, s. 252–256.
  31. ↑ Poe, Edgar Allan: Kootut kertomukset, s. 13. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Teos, 2006. ISBN 951-851-017-2
  32. ↑ Meyers 1992, s. 258–261.
  33. ↑ Meyers 1992, s. 304.
  34. ↑ Ackroyd 2008, s. 160.
  35. ↑ Verona Fair: Symbolism and Poe hubpages.com. Hub Pages. Viitattu 19.4.2010. (englanniksi)
  36. ↑ Meyers 1992, s. 95–97.
  37. ↑ Poe's Works / Poe's Life Timeline The Poe Museum. Arkistoitu 28.11.2019. Viitattu 22.11.2019.
  38. ↑ Meyers 1992, s. 264–278.
  39. ↑ a b Meyers 1992, s. 280.
  40. ↑ Meyers 1992, s. 291.
  41. ↑ Meyers 1992, s. 294–296.
  42. ↑ Meyers 1992, s. 290–291.
  43. ↑ Meyers 1992, s. 280–286.
  44. ↑ Meyers 1992, s. 297.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Peeples, Scott: The Man of the Crowd: Edgar Allan Poe and the City. Princeton (N. J.): Princeton University Press, 2020. ISBN 978-0-691-18240-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Edgar Allan Poe (englanniksi)
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Edgar Allan Poe.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Edgar_Allan_Poe&oldid=22761452”