[go: up one dir, main page]
More Web Proxy on the site http://driver.im/

Varttisähkön tulo lähestyy – kysyimme kuinka se vaikuttaa sähkösopimuksiin

Jatkossa pörssisähkön hinta noteerataan tuntien sijaan 15 minuutin jaksoille. Ensimmäinen varttihinnoiteltu vuorokausi on 12.6.2025.

Asunto-osakeyhtiö Lumina -kerrostalon sähkömittareita Lappeenrannassa.
Nykyisin noin puolet Suomessa käytössä olevista sähkömittareista kykenee mittaamaan kulutuksen vartin jaksoissa. Kuva: Mikko Savolainen / Yle
Jarmo Koponen

Vielä nyt käsipelissä pörssisähkön edullisia hetkiä hyödyntävän ja kalliita välttelevän tarvitsee olla sormi kytkimellä vain tasatunnein. Jo ennen juhannusta voi katkaisijaa joutua napsauttelemaan myös varttia yli, puolelta ja varttia vaille.

Sähkön vuorokausimarkkinoilla hinnat lasketaan varteille kahdestoista kesäkuuta alkaen.

Velvoite siirtymisestä 15 minuutin kaupankäyntiin tulee eurooppalaisesta lainsäädännöstä. Eurooppalaiset kantaverkkoyhtiöt ja sähköpörssit vastaavat lainsäädännön toimeenpanosta ja ovat vaikuttaneet käyttöönoton aikatauluun.

Tämä tulee vaikuttamaan myös kuluttajille tarjottaviin pörssisähkösopimuksiin.

– Kun tänä päivänä on velvollisuus tarjota tuntituotetta, niin tulevaisuudessa on velvollisuus tarjota varttituotetta, sanoo johtava asiantuntija Riina Heinimäki Energiateollisuudesta.

Velvoite koskee suurimpia sekä niin sanottuja toimitusvelvollisia sähkön myyjiä.

Mittareiden uusinta varttikelpoisiksi jatkuu

Nyt Suomessa noin 3,9 miljoonasta sähkömittarista on viidentoista minuutin jaksoissa kulutuksen rekisteröimään pystyviä noin puolet. Mikäli kuluttajan mittaria ei ole vielä vaihdettu tai päivitetty varttiseurantaan pystyväksi, jaetaan tunnin kulutus tasaisesti kaikille varteille. Mittarit kuuluvat verkkoyhtiöiden vastuulle.

Sähkönmyyntiyhtiöistä muun muassa Oomilla ovat varttimuutokseen liittyvät valmistelut jo täydessä käynnissä.

– Meillä on tarkoitus tuoda asiakkaillemme myös sellaisia tuotteita, esimerkiksi varttimitattu spot-sähkösopimus, jolla asiakas pystyy hyödyntämään hinnanmuutoksia ihan varttitasolla, jos on mahdollisuus kulutustaan ohjata, kertoo Oomin toimitusjohtaja Tuomas Oksanen.

Todennäköisesti markkinoille tulee myös yhä enemmän palveluja ja laitteita, joilla halvan sähkön varttien hyödyntämistä ja kalliiden välttelyä voi automatisoida.

Pörssisähkölle on vaihtoehtoja myös jatkossa

Sähkön vähittäismyyjillä säilyy muutoksesta huolimatta mahdollisuus myös tarjota muunlaisia tuotteita, kuten kiinteähintaisia sähkösopimuksia.

Kaikkien sähkömittarien on oltava 15 minuutin mittausjaksoihin pystyviä vuoden 2028 loppuun mennessä.

Varttisiirtymän ensimmäinen askel otettiin toukokuussa 2023 kun taseselvitys ja suuri osa energiamittauksista siirtyi vartin jaksoihin.

Vielä ennen kesäkuussa tapahtuvaa vuorokausimarkkinoiden siirtymistä varttiin siirtyvät sähköjärjestelmän tasapainotukseen tarkoitettu reservimarkkina ja tarjousalueiden rajat ylittävä päivänsisäisen kaupankäynti.

Varttijaksoihin siirtymistä on perusteltu muun muassa vaihtelevalla tuuli- ja aurinkosähkön tuotannolla.

Kuuntele audio: Miten käy nykyisille pörssisähkösopimuksille, kun sähköpörssit siirtyvät kaupankäynnissään tuntijaksoista vartteihin. Energiateollisuus ry:n johtava asiantuntija Riina Heinimäki kertoo.