Milano

Milano (Comune di Milano)
lippu	vaakuna
Milano
Koordinaatit: 45°28′N, 009°11′E
Valtio	Italia
Alue	Lombardia
Metropolikaupunki	Milano
Perustettu	n. 600 eaa.
Hallinto
– Kaupunginjohtaja	Giuseppe Sala
Pinta-ala
– Kokonaispinta-ala	181,7[1] km²
Korkeus	120 m
Väkiluku (2019)	1 379 000 [2]
– Väestötiheys	7 588 as./km²
Aikavyöhyke	UTC+1
– Kesäaika	UTC+2
Postinumero	20100, 20121–20162
Suuntanumero(t)	02
Comune di Milano
Lähteet:[2] = Väkiluku
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Milano (ital. Milano, lomb. Milán) on kaupunki Pohjois-Italiassa Lombardian alueella. Se on myös samannimisen metropolikaupungin keskus. Milanon asukasluku on noin 1,38 miljoonaa^[2], joten se on Italian toiseksi suurin kaupunki.

Milanon metropolialueen (muun muassa Milano, Como, Lecco, Varese) asukasluku on arviolta noin 4,2 miljoonaa (2012, Eurostat). OECD:n määrittelemällä Milanon metropolialueella puolestaan asuu yli seitsemän miljoonaa ihmistä.

Milano on Italian taloudellinen keskus ja Italian pörssin kotikaupunki. Se tunnetaan myös yhtenä maailman muodin keskuksista. Via Montenapoleonen varrella on lähes kaikilla merkittävillä vaatemerkeillä oma liikkeensä. Milanossa päämajaa pitävät myös muun muassa Alfa Romeo ja Pirelli. Milanolaiset jalkapalloseurat AC Milan ja Inter Milano tunnetaan ympäri maailman. Milano on kuulu myös oopperastaan, La Scalasta.

Milano sijaitsee Pon sivujoen Olonan runsasravinteisessa laaksossa Pon alangon länsiosassa.^[3] Comojärvi ja Sveitsin raja sijaitsevat noin 50 kilometriä Milanosta pohjoiseen. Po virtaa kaupungin eteläpuolitse noin 35 kilometrin päässä sen keskustasta. Milanon halki virtaavat puolestaan Olona-, Lambro- ja Sevesojoet. Kaupungin alueella on useita keinotekoisia kanaaleja (Navigli), kuten Naviglio Grande, Naviglio Pavese, Naviglio della Martesana, Vettabbia ja Redefossi (johon laskevat Seveson ja Naviglio della Martesanan vedet).

Italian virallisessa seismisessä luokituksessa Milano kuuluu vyöhykkeeseen 4 (zona 4) eli alhaisen maanjäristysriskin alueeseen.

Milanossa on mannerilmasto, talvet ovat viileitä ja kesät kuumia ja kosteita. Lunta sataa marraskuun ja tammikuun välisenä aikana.^[4] Köppenin ilmastoluokituksessa Milano sijoittuu keskileveysasteiden lauhkeaan ilmastovyöhykkeeseen (Cfa). Milanon keskustan sääasemalla (Stazione meteorologica di Milano Centro) vuoden keskilämpötila oli 13,8 °C kaudella 1961–1990 ja Linaten lentokentän sääasemalla (Stazione meteorologica di Milano Linate) puolestaan 12,5 °C. Milanoa vaivaa usein ilman seisahtuminen paikalleen, mikä suosii sumujen muodostumista ja pahentaa ilman saasteisuutta. Talvet ovat normaalisti viileitä ja kosteita, kesät sitä vastoin kuumia, kosteita ja heikkotuulisia. Keskimääräinen vuotuinen sademäärä oli keskustan sääasemalla 895 mm ja Linatessa 944 mm. Sateet jakautuvat melko tasaisesti koko vuodelle.

Kuukausittaiset keskilämpötilat ja sademäärät kaudella 1961–1990 (45°28′N, 009°11′E, 147 mpy):^[5]

Puolustusmuurit, kanaalit ja maantiet ovat muodostaneet Milanon historiallisen keskustan ympärille vuosisatojen saatossa kehiä. Viisi tärkeintä kehää sisimmästä uloimpaan ovat:

• Kanavakehä eli sisin kehä (cerchia dei navigli)
• Sisempi bastionijärjestelmä (espanjalainen muuri)
• Ulkoinen kehä, jonka muodostavat Viale Tibaldi, Viale Toscana, Piazzale Lodi jne
• Italian hallinnollisten alueiden mukaan nimettyjen teiden kehä (Viale Campania, Viale Molise, Viale Romagna jne)
• Milanoa ympäröivät kehämoottoritiet (tangenziali)

• Perustamisensa aikoihin Milanon alueen on arvioitu olleen 12 hehtaaria, gallialaisten kaudella alue oli noin 80 hehtaaria (0,8 km²).^[6]
• Roomalaisten valtakaudella kaupungin väkiluku oli noin 50 000 ja pinta-ala 1,33 km².^[7]
• Langobardien aikana pinta-ala ylitti 200 hehtaaria (2 km²).^[8]
• Keskiajalla Milanoa ympäröivät kanaalit (la Cerchia dei Navigli). 1000-luvulta aina 1500-luvulle Milanon pinta-ala oli 2,97 km².^[9]
• Vuodesta 1560 vuoteen 1873 Milanon kunnan alue laajeni kattamaan espanjalaisten muurien sisäpuolisen alueen (Cerchia dei Bastioni, nykyinen Zona 1). Hallinnollisen alueen pinta-ala oli 9,67 km².
• Corpi Santin kunta liitettiin Milanoon 1873. Kaupungin pinta-ala kasvoi 76,02 km²:iin.^[10]
• Vuosina 1918–1923 Milanoon liitettyjen kuntien yhteispinta-ala oli 105,75 km². Tuolloin kaupungin hallinnollinen alue saavutti nykyisen laajuutensa, 181,77 km².^[10]

Katso myös: Luettelo Milanon hallitsijoista vuosina 476–1859

Pääartikkeli: Antiikin Mediolanum

On oletettu, että insubreiksi kutsuttu kelttiheimo perusti Milanon noin vuonna 600 eaa. Historioitsija Titus Liviuksen mukaan heitä johti prinssi Belloveso, joka joukkoineen löi alueella aiemmin asuneet etruskit. Paikkakunnasta kehittyi insubrien tärkein kaupunki.

Roomalaiset valloittivat kaupungin vuonna 222 eaa. ja antoivat sille nimen Mediolanum. Keisari Hadrianuksen aikana Mediolanumista tehtiin colonia eli sotilassiirtokunta nimellä Colonia Aelia Augusta Mediolanum. 300-luvulla Mediolanum toimi valtakunnan länsiosan ja sitten Länsi-Rooman valtakunnan pääkaupunkina. Ensimmäisenä sen otti pääkaupungikseen Maximianus noin vuonna 303. Mediolanum menetti asemansa pääkaupunkina Ravennalle Honoriuksen aikana 400-luvun alussa.^[11][12]

Rooman valtakunnan hajoaminen ja myöhäisantiikkisen yhteiskunnan rappio johtivat demografiseen kriisiin. 400-luvulla Milanon valloittivat germaaniset ostrogootit, joiden valtakaudella kaupungin vaikea poliittinen asema jatkui: Sitä koettelivat muun muassa burgundien hyökkäys 400-luvun lopulla ja tuhoisa goottisota vuosina 535–553. Langobardit valloittivat Pojoen laaksoon 500-luvulla, heidän kuninkaansa Alboin saapui Milanoon vuonna 569. Alueen kaupungit ja maaseutu alkoivat elpyä. Pohjois-Italia sai nimen Langobardia Major, josta on peräisin nykyisen Lombardian nimi. Milanosta tuli yksi uuden langobardien kuningaskunnan keskuksista. Sen asema maallisen ja hengellisen vallan keskuksena vahvistui edelleen frankkien valtakaudella.^[4]

Milano sai 1000-luvulla lähes itsenäisen aseman Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan sisällä. Huhtikuussa 1162 Fredrik I Barbarossa tuhosi kaupungin, mutta se nousi jälleen kukoistukseen Lega Lombardan voitettua Legnanon taistelun 29. toukokuuta 1176.^[4]

Myöhäiskeskiajalla Milanon herruudesta taistelivat della Torren ja Viscontin suvut.^[4] Della Torret olivat Pohjois-Italian mahtisuku 1200-luvulta 1400-luvulle, kunnes Viscontin suku syrjäytti heidät. Viscontit perustivat Milanon herttuakunnan (Ducato di Milano) 11. toukokuuta 1395. Renessanssin aikana sitä johtivat Visconti- ja Sforza-sukujen herttuat. Herttuakunta kävi sotia Venetsiaa vastaan 1400-luvun alusta alkaen, kunnes 9. huhtikuuta 1454 osapuolten välillä solmittiin Lodin rauha. Vuonna 1494 alkoi niin kutsuttujen Italialaissotien sarja. Vuosina 1500–1512 ja 1515–1521 Milanoa hallitsivat ranskalaiset. 27. huhtikuuta 1522 kaupungin tuntumassa käytiin tuhansia kuolonuhreja vaatinut Bicoccan taistelu, jossa Espanjan joukot löivät ranskalaiset ja venetsialaiset. Nykyisin Bicocca on eräs Milanon pohjoisista kaupunginosista. Italialaissodat päättyivät huhtikuussa 1559 solmittuun Cateau-Cambrésisin rauhaan. Sen seurauksena pienten herttuakuntien autonomia heikkeni oleellisesti.

Milanossa elettiin espanjalaishallinnossa vuodesta 1540 vuoteen 1706.^[4] Vaikka espanjalaisten hallintoa pidettiin huonona, kaupungin kulttuuri- ja taide-elämä kehittyi. Barokin kaudella Milanossa luotiin huomattavia taiteen "jalokiviä", joista monet ovat säilyneet jälkipolville. Vuosien 1628–1630 tuhoisa rutto jätti jälkensä Milanoon ja sen kulttuurielämään. Alessandro Manzoni kuvailee synkkiä ruttovuosia teoksissaan Kihlautuneet ja Storia della Colonna Infame.

1700-luvun alussa Itävalta korvasi Espanjan Milanon isäntänä. Itävallan armeijan marsalkka Eugen Savoijilainen saapui kaupungin porteille 24. syyskuuta 1706.^[4] Espanjalaisvallan korkein edustaja, Vaudemontin prinssi poistui Milanosta pikaisesti ja jätti sen uusille vallanpitäjille. Pohjoisnaapurin valtakausi katkesi kolmeksi vuodeksi, kun Sardinian kuningaskunta otti vallan vuosiksi 1733–1736. Itävallan kaudella kulttuuri kukoisti: Milanossa vaikuttivat muun muassa tiedemiehet Pietro Verri, Cesare Beccaria ja Paolo Frisi. Itävaltalaishallinto päättyi 9. toukokuuta 1796, jolloin vallan kahvaan tarttui Napoleon I.

Vuosina 1796–1799 Milano oli Cisalppisen tasavallan pääkaupunki, 1802–1805 Italian tasavallan pääkaupunki ja 1805–1814 Italian kuningaskunnan pääkaupunki.

Ranskan vallankumouksen ja Napoleonin sotien jälkeen Milanosta tuli italialaisen nationalismin pääpaikka. Kaupunki palasi itävaltalaishallintoon Napoleonin kauden jälkeen. Siitä tuli osa Lombardialaisvenetsialaista kuningaskuntaa (Regno Lombardo-Veneto, perustettiin 1815 ja lakkautettiin 1866). Itävallan-Sardinian sodan seurauksena itävaltalaisten hallinto Milanossa loppui 1859 ja kaupungista tuli osa Sardinian kuningaskuntaa, josta muodostui Italian kuningaskunta vuonna 1861. Elinkeinoelämässä teollisuuden merkitys kasvoi ja Milano oli Italian teollistumisen eturintamassa. Kehittyvä teollisuus vaati uusia kuljetusmuotoja: Milanosta Monzaan johtava rautatie avattiin 17. elokuuta 1840. Vuonna 1883 Via Santa Radegondalla Duomon vieressä otettiin käyttöön manner-Euroopan ensimmäinen sähkövoimalaitos.

Milanossa järjestettiin Maailmannäyttely vuonna 1906. Sosialistinen liike sai vahvan sijan Milanossa, myös fasisteille kaupunki oli tärkeä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1919, Milanossa perustettiin fasistinen Fascio di Combattimento (Squadristi). Vuonna 1922 Benito Mussolini aloitti Milanosta marssinsa kohti Roomaa, jonka seurauksena Italiasta tuli fasistinen diktatuuri yli kahdeksi vuosikymmeneksi.

Toisen maailmansodan aikaisissa ilmapommituksissa Milano kärsi suurempia vaurioita kuin muut Italian kaupungit. Elokuussa 1943, niin kutsutun "helvetillisen viikon" (settimana d’inferno) aikana, liittoutuneet pudottivat kaupunkiin 4 000 tonnia pommeja. Ne tuhosivat kolmanneksen rakennetusta alueesta. Englantilaisten Bomber Commandin tarkoitus oli tuhota Milano tulimyrskyllä ja pakottaa Italia pois sodasta. Pon laakson kostean ilmaston ansiosta tulimyrskyllä ei ollut yhtä suurta tuhovaikutusta Milanossa kuin Saksan kaupungeissa. Englantilaiset tuhosivat useita historiallisesti merkittäviä rakennuksia, kuten Teatro alla Scalan ja Palazzo Marinon. Myös Galleria Vittorio Emanuele vahingoittui. Duomo sen sijaan säästyi tuholta. Muita vaurioitettuja rakennuksia olivat muun muassa Castello Sforzesco, Santa Maria delle Grazien kirkko, Palazzo Reale, Pinacoteca Ambrosiana ja Fatebenefratellin sairaala. Yli puoli miljoonaa ihmistä joutui jättämään kaupungin. 20. lokakuuta 1944 Gorlan kaupunginosan koulu jäi ilmapommittajien tähtäimeen, 184 lasta sai surmansa. Kaikkiaan tuon päivän pommituksessa tapettiin 614 ihmistä.

Toisen maailmansodan jälkeen Milano oli eräs Italian taloudellisen ja kulttuurisen jälleenrakentamisen moottoreita. Siitä tuli myös yksi maailman muodin ja muotoilun keskuksista^[13]. Sodassa pahoin vaurioitunut Teatro alla Scala avattiin restauroituna 11. toukokuuta 1946. Juhlakonsertissa orkesteria johti Yhdysvalloissa maanpaossa ollut Arturo Toscanini. Kaupunkikuvaa muutettiin sotaa edeltäneestä jonkin verran: Katuverkostoa modernisoitiin ja tornitaloja rakennettiin. Talouskasvun myötä Milanoon muutti runsaasti ihmisiä, etenkin Etelä-Italiasta. Voimakkainta kasvun aikaa olivat 1950- ja 1960-luvut. 1970-luvulla väestöä alkoi muuttaa ympäristökuntiin eli Hinterlandiin. Milanon kunnan väkiluku oli yli 1,7 miljoonaa vuonna 1971, josta se laski 1,25 miljoonaan vuonna 2001. Sittemmin väkiluku on jälleen kasvanut.

Ajanjaksoa vuodesta 1968 1980-luvun alkuun leimasi jyrkkä poliittinen vastakkainasettelu, joka johti väkivaltaisuuksiin. Vakavin isku tehtiin 12. joulukuuta 1969 kello 16.37. Banca Nazionale dell'Agricolturassa räjäytettiin pommi, iskussa kuoli 17 ja haavoittui 88 henkeä. Isku jäi historiaan Piazza Fontanan verilöylynä (Strage di piazza Fontana).^[4] 1970-luvulla Milanossa toteutettiin useita terrori-iskuja, erityisen verinen oli kevät 1975. Iskuja tekivät vasemmiston ja uusfasistien ulkoparlamentaariset ryhmittymät.

Italian historian tuhoisin lento-onnettomuus sattui Linaten kentällä 8. lokakuuta 2001. Onnettomuudessa kuoli 118 henkeä.^[14]

Milanon rakennustoiminta elpyi 2000-luvulla pitkän pysähtyneisyyden kauden jälkeen; esimerkiksi hylättyjä teollisuusalueita muutettiin korkeakoulujen kampusalueiksi. CityLife-hankkeen puitteissa Fiera di Milanon messualueelle suunnitellaan kolmen pilvenpiirtäjän hallitsemaa rakennuskokonaisuutta. Kaupungin kaakkoisosaan, noin 1,2 km²:n laajuiselle entiselle teollisuusalueelle puolestaan rakennetaan kaupunginosaa nimeltä Milano Santa Giulia, jonka pääsuunnittleijana toimi Norman Foster.^[15] Rakennustyöt keskeytettiin vuonna 2009 rakennuttajan taloudellisten vaikeuksien takia.^[16] 2010 havaittiin, että maaperä on niin saastunutta, että päiväkotia ei voitu avata.^[17]

Milanon kunta on tiheään asuttu ja lähes täyteen rakennettu. Se jaettiin 1999 yhdeksään alueeseen, joita kutsutaan nimellä "municipio". Aiemmin vyöhykkeitä oli 20 ja niitä kutsuttiin nimellä "zona". Kaupungin säteittäinen rakenne näkyy vyöhykejaossa. Municipio yksi käsittää ydinkeskustan, muut kahdeksan vyöhykettä ympäröivät sitä säteittäisesti. Vyöhykkeet ulottuvat keskusvyöhykkeeltä kaupungin hallinnolliselle rajalle.

Taulukossa on mainittu Milanon municipio-alueet keskeisine tilastotietoineen.^[18]

Milano on Italian taloudellinen keskus. Kaupungin talouselämää on edistänyt sijainti Alppien yli kulkevien kauppareittien varrella. 1100-luvun lopulla Milanon taide-elämä kukoisti ja kaupungin tärkein teollisuudenala oli haarniskoiden valmistus. Samaan aikaan alettiin rakentaa kastelujärjestelmiä, joilla edistettiin ympäröivän maaseudun maataloutta. Villakaupan kehittyminen puolestaan antoi kimmokkeen silkin tuotannon kehitykselle. Venetsian ja Firenzen tapaan ylellisyystavaroiden tuotanto sai huomattavan aseman. Teollisen vallankumouksen myötä erityisesti Milanon pohjoispuolisen alueen taloudellinen painoarvo lisääntyi, energiaa teollisuus sai vesivoimasta. Tekstiiliteollisuuden merkitys väheni, vastaavasti metalli- ja koneteollisuuden sekä huonekalutuotannon merkitys kasvoi.

Teollisuus hallitsi Milanon talouselämää 1800-luvun lopulta 1970-luvulle. Suurimmat tuotantolaitokset rakennettiin esikaupunkeihin ja naapurikuntiin. Milano on edelleen merkittävä teollisuuskaupunki, vaikka teollisuuden merkitys on vähentynyt. Elinkeinorakenne on painottunut palveluiden suuntaan. Muodin ja muotoilun ohella keskeisiä ovat finanssiala, koulutuspalvelut, mainosala, kustannustoiminta, media ja IT-ala.

Milanon paikallinen bruttokansantuote on Rooman jälkeen Italian suurin, ja asukasta kohti huomattavasti korkeampi kuin Rooman. Vuonna 2000 Milanon osuus koko maan bruttokansantuotteesta oli 4,74 prosenttia.^[19] Italian merkittävin pörssi, Borsa Italiana, sijaitsee Milanossa Piazza degli Affarilla.

Milanon lähellä on kolme kansainvälistä lentoasemaa, Malpensan kansainvälinen lentoasema, Linaten lentoasema ja Orio al Serion lentoasema. Nämä yhdessä muodostavat yhden Italian liikenteen tärkeimmistä solmukohdista.

Milanon päärautatieasemalta on junayhteyksiä joka puolelle Italiaa ja myös useisiin muun Euroopan kaupunkeihin. Muita suuria rautatieasemia ovat Porta Garibaldi ja Lambrate. Erillisen Ferrovie Nord Milano -yhtiön liikennöimän paikallisen rataverkon keskusasema on Cadorna josta on junayhteys muun muassa Malpensan lentokentälle. Milanon rautatieasemat:

• Milano Centrale (Päärautatieasema. Myös arkkitehtonisesti merkittävä. Metrolinjojen 2 ja 3 risteyskohta.)
• Milano Porta Garibaldi (Kaupungin kakkosasema.)
• Milano Lambrate (Keskeinen matkustaja-asema.)
• Milano Rogoredo (Keskeinen matkustaja-asema ja rahtialue.)
• Milano Greco Pirelli Bicocca (Matkustaja-asema.)
• Milano Porta Genova (Matkustaja-asema.)
• Milano Porta Romana (Matkustaja-asema.)
• Milano San Cristoforo (Matkustaja-asema.)
• Milano Certosa (Matkustaja-asema ja rahtialue.)
• Milano Cadorna (Keskeinen matkustaja-asema.)
• Milano Bovisa-Politecnico (Matkustaja-asema.)
• Milano Lancetti (Matkustaja-asema.)
• Milano Villapizzone (Matkustaja-asema.)
• Milano Repubblica (Matkustaja-asema, sijaitsee maan alla.)
• Milano P.ta Venezia (Matkustaja-asema, sijaitsee maan alla.)
• Milano Dateo (Matkustaja-asema, sijaitsee maan alla.)
• Milano P.ta Vittoria (Matkustaja-asema, sijaitsee maan alla.)
• Milano Romolo (Matkustaja-asema.)
• Milano Affori (Matkustaja-asema.)
• Milano Bruzzano (Matkustaja-asema.)
• Milano Quarto Oggiaro (Matkustaja-asema.)
• Milano Domodossola (Matkustaja-asema.)

Moottoritiet A52 (Tangenziale Nord Milano, pohjoinen kehä), A51 (Tangenziale Est Milano, itäinen kehä) ja A50 (Tangenziale Ovest Milano, läntinen kehä) sekä A4 muodostavat Milanoa ympäröivän yli satakilometrisen kehätiejärjestelmän. Rakenteilla on 33-kilometrinen Tangenziale Est Esterna di Milano (Autostrada TEM), joka yhdistää moottoritie A1:n A4:ään.

Milanosta etelään kohti Roomaa ja Napolia kulkee Italian tärkein moottoritie A1, joka tunnetaan myös nimellä Autostrada del Sole. Pohjois-Italian halki Torinosta Venetsian kautta Triesteen johtava moottoritie A4 eli Serenissima kulkee Milanon pohjoispuolitse. Milanosta Genovaan johtaa moottoritie A7 eli Autostrada dei Fiori/Serravalle. Moottoritie A8 yhdistää Milanon Vareseen ja A9 puolestaan Comoon ja Sveitsin rajalle. A8 ja A9 tunnetaan yhteisnimellä Autostrada dei Laghi. Nimensä mukaisesti "järvien moottoritie" kulkee Milanosta Comojärven ja Lago di Varesen rantamille.

Milanon metron ensimmäinen osuus avattiin 1964. Nykyisin se käsittää neljä linjaa, 103 asemaa. Viides linja on suunnitteilla.^[20] Milanossa liikennöivät myös raitiovaunut.

Milanon väkiluku kasvoi nopeasti vuodesta 1861. Varsinkin toisen maailmansodan jälkeisenä aikana väkeä muutti Italian köyhtyvän eteläosan maaseudulta etsimään töitä pohjoisen tehtaista.^[4] Kasvu jatkui vuoteen 1971, jonka jälkeen se laski jyrkästi vuoteen 2001, kun väestöä alkoi muuttaa esikaupunkeihin. 2000-luvulla väestökehitys on tasaantunut. Uusi piirre on maahanmuuttajien suuri osuus, joka kymmenes koululainen on ulkomaista syntyperää, ja vuonna 2011 koko kaupungin väestöstä jo 20 % oli maahanmuuttajataustaisia.^lähde?

Milanossa on selvä naisenemmistö. Kaupungin väestöstä oli 1. tammikuuta 2019 miespuolisia 663 000 (48,1 %) ja naispuolisia 716 000 (51,9 %).^[2]

Milanon metropolialue (Area metropolitana di Milano) on väkiluvultaan Italian suurin. OECD:n tilastossa sen asukasluku on noin 7,4 miljoonaa, eli noin kahdeksasosa Italian väestöstä. Niin kutsuttu suur-Milano (Grande Milano) käsittää Milanon naapurikunnat ja ulottuu varsinkin pohjoisen ja idän suuntaan. Sen väkiluku oli 3 076 643 vuonna 2004.^[21]

Milanon yliopisto (Università degli studi di Milano) perustettiin 1923, yliopistossa on yhdeksän tiedekuntaa. Università degli Studi di Milano-Bicocca perustettiin 1998 Bicoccan kaupunginosaan alueelle, jossa aiemmin sijaitsi Pirellin tuotantolaitoksia. Tekniikan yliopisto Politecnico di Milano perustettiin 29. marraskuuta 1863. Sen tunnetuimpia professoreja ovat olleet muun muassa matemaatikko Francesco Brioschi (yliopiston ensimmäinen rehtori), Luigi Cremona ja Giulio Natta (Nobelin kemianpalkinto vuonna 1963). Politecnico di Milanolla on tekniikkaan, arkkitehtuuriin ja teolliseen muotoiluun liittyvää opetus- ja tutkimustoimintaa kautta Lombardian. Vuonna 2013 koulu oli sijalla 28 maailman parhaiden oman alansa yliopistojen joukossa QS-verkoston arvioinnin mukaan.^[22] Shangai-rankingissa se oli sijoilla 201–300.^[23] Taiteiden opetusta tarjoaa Accademia di Belle Arti di Brera, jonka arkkiherttuatar Maria Teresia perusti vuonna 1776. Akatemian opiskelijoista noin neljännes tulee Italian ulkopuolelta. Giuseppe Verdin musiikkikonservatorio eli Conservatorio Giuseppe Verdi on puolestaan Italian suurin musiikkioppilaitos, se perustettiin 1808. Konservatoriossa ovat opiskelleet useat kansainvälisesti tunnetut säveltaiteilijat, kuten Antônio Carlos Gomes, Pietro Mascagni, Riccardo Muti ja Giacomo Puccini, joka on toiminut myös konservatorion opettajana. Muita tunnettuja opettajia ovat olleet muun muassa Azio Corghi, Franco Donatoni ja Amilcare Ponchielli.

Katolinen yksityisyliopisto Università Cattolica del Sacro Cuore perustettiin 1921. Yliopistossa on neljätoista tiedekuntaa. Milanon lisäksi sillä on toimipisteitä Bresciassa, Piacenzassa, Cremonassa, Roomassa ja Campobassossa. "Pyhän sydämen yliopisto" lukeutuu maailman suurimpiin katolisiin yliopistoihin. Siellä ovat opiskelleet muun muassa poliitikko Oscar Luigi Scalfaro ja kardinaali Angelo Scola. Yksityinen kauppakorkeakoulu Università Commerciale Luigi Bocconi perustettiin 1902. Koulu on menestynyt hyvin kansainvälisissä vertailuissa. Kieliin, kirjallisuuteen ja kanssakäymiseen keskittynyt yksityinen Università IULM (Libera Università di Lingue e Comunicazione IULM) perustettiin 1968. Vuonna 1996 perustettiin yksityinen korkeakoulu Università Vita-Salute San Raffaele, jossa on lääketieteen, psykologian ja filosofian tiedekunnat.

Suurin osa Milanon nähtävyyksistä sijaitsee kävelymatkan päässä toisistaan. Milanon keskustassa sijaitseva tuomiokirkko, Duomo, on Italian suurin ja yksi maailman suurimmista goottilaisista katedraaleista. Duomon katolta on näköala yli Milanon ja jos ilmansaasteet eivät haittaa näkyvyyttä, sieltä voi kirkkaana päivänä nähdä Alpeille asti. Piazza del Duomon laidalla on lasikattoinen kauppakeskus Galleria Vittorio Emanuele II. Sen toisesta päästä on kulku Milanon kuuluisalle oopperatalolle La Scalalle, jonka näytäntökauden avajaiset kuuluvat perinteisesti kaupungin seuraelämän merkkitapahtumiin.^[24]

Kävelymatkan päässä Duomolta sijaitsee Sforza-suvun rakennuttama linna Castello Sforzesco, jonka paikalla sijaitsi aikaisemmin Visconti-suvun aikainen linna. Linnassa on erilaisia näyttelyitä ja siellä voi tutustua muun muassa Michelangelon veistokseen Pietà Rondanini, jota hän viimeisteli taltta kädessään vielä kuusi päivää ennen kuolemaansa helmikuussa 1564. Marmoriveistoksen korkeus on 195 senttimetriä. Castellon puistossa on valtava riemukaari, josta Napoleon joukkoineen marssi Milanoon 1800-luvun alussa.

Milanon keskustassa on useita kirkkoja, kuten Sant Eustorgio, Sant Ambrogio ja Basilica di San Lorenzo. Basilica di Sant'Ambrogio on kaupungin vanhimpia kirkkoja, sen rakentaminen aloitettiin vuonna 379. Milanon kuuluisin nähtävyys, Leonardo da Vincin Pyhä ehtoollinen -seinämaalaus, sijaitsee Santa Maria delle Grazien kirkossa.

Milanon lukuisiin museoihin kuuluu Pinacoteca di Brera (Via Brera 28), jossa on esillä muun muassa Giovanni Bellinin, Caravaggion, Raffaellon ja Rubensin teoksia. Muita museoita ovat esimerkiksi 1838 perustettu luonnontieteellinen Museo civico di storia naturale, talomuseo Museo Poldi Pezzoli sekä tieteeseen ja teknologiaan keskittynyt Museo nazionale della scienza e della tecnologia Leonardo da Vinci.

Milanon kuuluisin kauppakatu on Via Montenapoleone, jonka varrella sijaitsevat lähes kaikki merkkiliikkeet. Milanon kuuluisin moderni rakennus on Pirellin pilvenpiirtäjä, jonka vieressä on fasistien aikakaudella rakennettu päärautatieasema Stazione Centrale.^[25][26]

Milanon eteläosassa Dorsenan satamassa kohtaa kaksi kanavaa Naviglio grande ja Naviglio pavese joiden varrella on paljon ravintoloita ja baareja.^[27] Aikaisemmin kanavia on ollut useampia, mutta suurin osa niistä täytettiin 1900-luvun alkupuoliskolla.

• 
  Scrofa semilanuta on Milanon muinainen symboli. Kohokuva sijaitsee Palazzo della Ragionen seinällä.
• 
  La Madonnina. Kullattu, 416 cm korkea patsas nostettiin paikalleen Duomon huipulle yli sadan metrin korkeuteen vuonna 1774.^[28]

Milanon lukuisten historiallisesti merkittävien rakennusten rinnalle on rakennettu etenkin 1900-luvun puolivälin jälkeen useita tornitaloja. Tunnetuin niistä, 127-metrinen Pirellin pilvenpiirtäjä ("Pirellone") on arkkitehti Giò Pontin käsialaa. Rakennus on toiminut Lombardian hallintoalueen päämajana vuodesta 1978. Pirellin pilvenpiirtäjä on maailman korkeimpia teräsbetonirunkoisia rakennuksia. Milanon korkeimmat rakennukset ja rakennelmat:

• (*) Rakenteilla
• (**) Rozzanon kunnassa
• (***) Cologno Monzesen kunnassa

Milanossa on pelattu jalkapallon MM-kisojen otteluja vuosina 1934 ja 1990. Lisäksi siellä on pelattu EM-kisojen otteluja vuonna 1980. Jalkapallo on kaupungin suosituin urheilulaji: Kaksi Italian parhaisiin kuuluvaa jalkapallojoukkuetta, AC Milan ja Inter, ovat milanolaisia. Molemmat joukkueet pelaavat San Sirolla, yhdellä Euroopan tunnetuimmista jalkapallostadioneista. Muita, vähintään kansallisella tasolla hyvin menestyneitä seuroja ovat muun muassa koripallojoukkue Olimpia Milano, amerikkalaisen jalkapallon joukkue Rhinos Milano, rugbyjoukkue Amatori Rugby Milano ja jääkiekkojoukkue Milano Vipers.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Milano Wikimedia Commonsissa