Iso Linnanmäki
| Iso Linnamäki | |
|---|---|
 Iso Linnamäki vuonna 2014 |
|
| Sijainti | |
  Iso Linnamäki |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio | Suomi |
| Paikkakunta | Porvoo |
| Historia | |
| Tyyppi | Linnavuori |
| Huippukausi | keskiaika |
| Aiheesta muualla | |
Iso Linnamäki eli Isolinnamäki eli Porvoon linnamäki on Uudellamaalla Porvoon keskustassa Porvoonjoen varrella ja Vanhan Porvoon laidalla sijaitseva mäkilinna, jonka rakentamisaika sijoittunee keskiajalle, vaikka varhaisempiakin jälkiä paikan käytöstä on.[1] Mäkilinnaa on muuteltu tämänkin jälkeen muutamaan otteeseen. Kohde kuuluu osana valtakunnallisesti merkittäviin muinaisjäännöksiin, johon sisältyy Linnamäen lisäksi Vanha Porvoo.[2][3][4]
Mäkilinna
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Linnamäki muodostuu moreeniselänteestä, jonka vieritse Porvoonjoki virtaa Suomenlahteen kolmen kilometrin päässä. Nykyään Linnamäki sijaitsee aivan Porvoon ruutukaavan laidalla ja on varsin keskeisellä paikalla kaupunkikuvaa. Alueella kasvaa mäntymetsää. Mäki kohoaa vajaat 30 metriä merenpinnan yläpuolelle ja sen huipulla on lähes suorakulmion muotoinen keskustasanne, jonka koko on 32 × 47 metriä. Tasannetta ympäröi kaksi vallihautaa, jotka ovat aina olleet kuivat eli ne olivat niin sanotut kuivahaudat. Vallihautojen rakentaminen on vaatinut mittavia maansiirtotöitä. Vallien päälle rakennetuista puolustusvarusteista ei ole jäänyt jälkiä, joten ne olivat todennäköisesti olleet puuta. Linnanpihan tasanteella ei erotu muita rakenteita kuin kaksi halkaisijaltaan kymmenmetristä ja syvyydeltään kaksimetristä kuoppaa. Ne on tulkittu varastokellareiden jäännöksiksi. Lisäksi tasanteella ovat sijainneet linnantupa, keittorakennus sekä paja.[2][3][5]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alueen kaivauksissa on erotettu noin 700–900-luvuille ajoitettuja palaneen maan kerroksia jotka kertovat ihmistoiminnasta paikalla.[1] Linnamäen varhaisin rakennusvaihe on mahdollisesti peräisin 800-luvulta.[6] Näihin rautakautisiin varustuksiin liittyisi silloin myös viereinen saman ajanjakson asuinpaikka ja Pikku Linnamäen kalmisto. Kalmiston käyttöaikana kalmisto sijaitsi Porvoonjoen suistossa saaressa, joka on nykyään maatunut kiinni mantereeseen.[5]
Linnamäen myöhemmän historian on nähty liittyneen tanskalaisten Uudellemaalle vuosina 1191 ja 1202 tekemiin ristiretkiin, mutta konkreettisia todisteita tästä ei ole.[7] Kirjallisiin lähteisiin linnamäki ilmaantuu vasta vuosina 1555–1556 (Jakob Teitin valitusluettelo).
Nykyaikaan säilyneiden rakenteiden oletetaan ajoittuvan 1300-luvun loppupuolelle. Näiden varustusten rakennuttaja voisi siinä tapauksessa olla mahdollisesti joko Bo Joninpoika Grip tai Jeppe Djäkn. On myös mahdollista, että Linnamäki on keskiaikaisissa lähteissä mainittu nimellä Wartholm. Linnamäkeä on käytetty tällöin vain muutamia vuosia tai muutaman vuosikymmenen. Linnan eteläpuolella on ollut Maarin satamaksi kutsuttu lahti, joka on nykypäivänä maatunut.[2][5] Keskiaikaisia rakenteita on epäilemättä muuteltu ja osa nykyisistä näkyvistä piirteistä ovat nuoria. Esimerkiksi vallihautoja on syvennetty 1900-luvun alussa. Myös etelärinteestä on otettu hiekkaa.[2]
Hoito ja opastus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Iso Linnamäki on ollut vuosikymmeniä puistomaisena alueena, mutta vuosisatoja vierailu- ja käyntikohteena. Nykyiset hoitoalueen ja suojelualueen rajat seuraavat mäen juurta mäen ympärillä. Mäen alla on parkkipaikka, jossa sijaitsee opastaulu. Sieltä lähtee mäelle johtavat polut, joihin on rakennettu portaat jyrkkiin kohtiin.[2][8][4]
Maarin sataman ja Linnamäen välistä löytyy arkeofyyttejä eli Suomen luontoon varsin myöhään tulleita uusia kasvilajeja, joita käytettiin mausteina tai lääkkeenä. Niitä ovat muun muassa rantalitukka, keltakynsimö, koiruoho, ketomaruna, ketokaunokki (Centaurea scabiosa), vuohenputki ja tummatulikukka (Verbascum nigrum).[5]
Tutkimuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tiedetään, että vuonna 1864 Cajander kävi tutkimassa paikkoja, mutta ei löytänyt mainittavia esineitä. Vuonna 1886 J. R. Aspelin ja vuonna 1971 Torsten Edgren suorittivat paikalla kaivauksia. Aspelin tutki linnanpihan lähes kokonaan, vaikka ei ehkä koko kulttuurikerrosta pohjaan asti. Alueelta löytyi tuollon kivistä koottuja tulisijoja ja kaksi suurta varastoiksi tulkittua kuoppaa. Kaivauksilta löytyi erilaisia raudasta valmistettuja käyttöesineitä. Ajoituksen kannalta hyödylliset löydökset olivat 13 jalkajousiin liittyvää panssarinuolenkärkeä ja saksalaisen kivitavarakannun palaset. Löydetyn kaltaisia nuolia käytettiin yleisesti 1200–1400-luvuilla ja kannuja 1300-luvun puolivälissä. Tehdyt rahalöydöt ovat kuitenkin nuorempia kuin Isovihan aika ja kiväärilukkojen osat ajoitetaan keskiajan jälkeiseen aikaan. Sotilaallista toimintaa olisi siis ollut myös keskiajan jälkeen. Edgren teki kaivauksensa sisemmän vallihaudan ulkoreunalla. Vuonna 1994 Sirkka-Liisa Seppälä kävi paikalla tarkastamassa kohteen osana alueellista inventointia.[2][9]
Kuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Vanhan Porvoon laidalla sijaitseva keskiajalla ollut mäkilinna.
-
Porvoon linnamäki
-
Isolinnamäki, Porvoo
-
Porvoo näkymä Linnamäeltä
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Jaakko Masonen: Hämeen härkätie, s. 161. Tiemuseon julkaisuja 4. Valtion painatuskeskus. Helsinki., 1989.
- ↑ a b c d e f Muinaisjäännösrekisteri: Iso Linnanmäki Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 12.2.2016. Museovirasto. Viitattu 16.6.2016.
- ↑ a b Iso Linnanmäki, Porvoo (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 12.10.2019.
- ↑ a b Vanha Porvoo ja Porvoon linnamäki Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
- ↑ a b c d Tiittinen, Teija (toimittaja): Hiidenkiuas ja tulikukka, s. 86–87. Jyväskylä: Museovirasto, 1999. ISBN 951-616-052-2
- ↑ Saulo Kepsu: Uuteen maahan - Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 12. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2005.
- ↑ Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 373. Gaudeamus, 2015.
- ↑ Muinaisjäännösten hoitorekisteri: Iso ja Pikku Linnanmäki Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 10.10.2014. Museovirasto. Viitattu 16.6.2016.
- ↑ Aspelin, J.R.: Kaivaus vuonna 1886 (Arkistoitu – Internet Archive)