Gao Xingjian

Gao Xingjian
高行健
Henkilötiedot
Syntynyt	4. tammikuuta 1940 (ikä 84) Jiangxin maakunta, Kiina
Kansalaisuus	Kiina Ranska (vuodesta 1997)
Ammatti	kirjailija, näytelmäkirjailija, kriitikko, kääntäjä, kuvataiteilija, ohjaaja
Kirjailija
Tuotannon kieli	ranskan kieli
Tyylilajit	modernismi, absurdismi, maaginen realismi
Palkinnot
Nobelin kirjallisuuspalkinto (2000)
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Gao Xingjian (kiin. 高行健, pinyin: Gāo Xíngjiàn; s. 4. tammikuuta 1940 Ganzhou, Jiangxin maakunta) on kiinalainen kirjailija, ohjaaja ja kuvataiteilija. Gao tunnettiin kulttuurivallankumouksen jälkeisessä Kiinassa lähinnä näytelmäkirjailijana, dramaturgina ja ohjaajana. Vuonna 1998 hän muutti Ranskaan ja ryhtyi julkaisemaan laajemmin myös novelleja, romaaneja sekä esseitä. Gao on Ranskan kansalainen ja hänen teoksensa ovat virallisesti kiellettyjä Kiinan kansantasavallassa. Gaolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 2000.^[1]

Gao Xingjianin alkuperäinen kotikaupunki on Taizhou Jiangsun maakunnassa. Hän on saanut Ranskan taiteen ja kirjallisuuden kunniamerkin (Chevalier de l'Ordre des Arts et des Lettres) vuonna 1992.^[2]

Gaon isä työskenteli Bank of China -pankissa, ja hänen äitinsä oli Nuorten miesten kristillisen yhdistyksen jäsen. Gaon äiti oli myös näyttelijättärenä Japanin vastaisessa teatterissa Kiinan-Japanin sodassa. Äitinsä vaikuttamana Gao innostui maalaamisesta, kirjoittamisesta ja teatterista jo lapsena. Keskikouluvuosinaan hän luki paljon lännestä käännettyä kirjallisuutta, ja opiskeli piirustusta, maalaamista ja veistotaidetta Yun Zongyinin opastuksella. Vuonna 1950 Gao muutti perheineen Nanjingiin, Jiangsun maakunnan pääkaupunkiin. Hän pääsi Nanjingin keskikouluun 1952. (Koulu liitettiin myöhemmin Jinlingin yliopistoon, ja tunnetaan nykyään nimellä Nanjingin yliopisto.)

Vuonna 1957 Gao valmistui keskikoulusta ja päätti jatkaa taiteellisesta lahjakkuudestaan huolimatta äitinsä neuvon mukaisesti Pekingin kansainväliseen yliopistoon (Beijing Foreign Studies University, BFSU) taideakatemian (Central Academy of Fine Arts) sijaan. Gao valmistui yliopiston Ranskan-osastolta 1962, minkä jälkeen hän hakeutui töihin Chinese International Bookstore (中国国际书店) -kirjakauppaan kielenkääntäjäksi. 1970-luvulla hän päätyi Anhuin maakuntaan maalaistöihin ”uudistamaan ajatteluaan” Kiinan kulttuurivallankumouksen uudelleenkoulutusohjelman myötä, ja toimi tämän jälkeen kiinan kielen opettajana Gangkoun (港口中学) keskikoulussa jonkin aikaa. Vuonna 1975 hänen sallittiin palata Pekingiin, ja hänestä tuli Construction in China (《中国建设》) -lehden ranskalaisesta käännöksestä vastanneen ryhmän johtaja.

Vuonna 1977 Gao työskenteli Kiinan ulkomaansuhteiden komiteassa (Committee of Foreign Relationship). Toukokuussa 1979 hän vieraili Pariisissa muiden kiinalaisten kirjailijoiden, muun muassa Ba Jinin kanssa. He työskentelivät komitean alaisina kääntäen ranskaa kiinaksi. Gaosta tuli Pekingin kansantaiteen teatterin näytelmäkirjailija 1980. Gao tunnetaan kiinalaisen absurdismin uranuurtajana näytelmiensä Signal Alarm (《绝对信号》, 1982) ja Bus Stop (《车站》, 1983) myötä, jotka hän kirjoitti urallaan Pekingin kansantaiteen teatterissa. Gao otti vaikutteita eurooppalaisesta draamasta, minkä vuoksi häntä pidettiin Kiinassa avantgardistisena kirjailijana. Hän myös kritisoi Kiinan hallintoa avoimesti näytelmissään The Primitive (1985) ja The Other Shore (《彼岸》, 1986).

Vuonna 1986 Gaolle diagnosoitiin virheellisesti keuhkosyöpä. Osoittauduttuaan terveeksi hän aloitti kymmenkuukautisen vaelluksen Jangtse-jokea seuraten. Myöhemmin hän kirjoitti matkastaan romaanin nimeltä Sielun vuori (《灵山》). Gao voitti kirjallaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon.^[3] Ruotsin Nobel-komitea kuvasi sen muistelmia, kaunokirjallisia aineksia ja vaihtelevia kertojahenkilöitä käyttävää kerrontaa sanoin: ”Yksi niistä kaunokirjallisista teoksista, joita on mahdotonta verrata mihinkään muuhun kuin itseensä.”^[4]

Gao pakeni Kiinasta Pariisiin 1987 ja sai Ranskan pysyvän kansalaisuuden. Poliittisen Fugitives-teoksen (1989) myötä kaikki Gaon teokset kiellettiin Kiinassa, sillä teos sisälsi viittauksia Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitukseen.^[3]

• 《绝对信号》 (Signal Alarm, 1982)
• 《车站》 (Bus Stop, 1983)
• 《野人》 (Wild Men, "Savages", 1985)
• 《彼岸》 (The Other Shore, 1986)
• 《躲雨》 (Shelter the Rain)
• 《冥城》 (Dark City)
• 《声声慢变奏》 (Transition of Sheng-Sheng-Man)
• 《逃亡》 (Escape)
• 《生死界》 (Death Sector / Between Life and Death)
• 《山海经传》 (A Tale of Shan Hai Jing)
• 《对话与反诘》 (Dialogue & Rhetorical / Dialogue and Rebuttal)
• 《周末四重奏》 (Weekends Quartet / Weekend Quartet)
• 《夜游神》 (Nighthawk / Nocturnal Wanderer)
• 《八月雪》 (Snow in August)
• 《高行健戏剧集》 (kääntämätön kokoelma)
• 《高行健戏剧六种》 (kääntämätön kokoelma, 1995, Taiwan Dijiao Pressin (台湾帝教出版社) julkaisema)
• 《行路难》 (Xinglunan)
• 《喀巴拉山》 (Mountain Kebala)
• 《独白》 (Soliloquy)

• 《给我老爷买鱼竿》 (Vaarin onkivapa) - novellikokoelma (tunnetaan myös nimellä Kun ostin isoisälle virvelin)
• 《灵山》 (Sielun vuori, 2003)
• 《一个人的圣经》 (Vapaan miehen Raamattu, 2002)

1970-luvulla Kiinan kulttuurivallankumouksen myötä ”uudelleenkoulutukseen” päätynyt Gao poltti lähes kaiken varhaisesta, poliittisesti arkaluontoisesta tuotannostaan.^[5] Tämän vuoksi hän ei ole julkaissut lainkaan runoteoksia. Yksi Pekingissä kirjoitettu, lyhyt, kirjailijan modernia tyyliä muistuttava runo vuodelta 1986 on kuitenkin säilynyt^[6]:

天葬台

宰了 / 割了 / 烂捣碎了 / 燃一柱香 / 打一声呼哨 / 来了 / 就去了 / 来去都干干净净

Runo on myös käännetty englanniksi:

Sky burial

Cut / Scalped / Pounded into pieces / Light an incense / Blow the whistle / Come / Gone / Out and out

• 《巴金在巴黎》 (Ba Jin in Paris, 1979, essee)
• 《现代小说技巧初探》 ("A Preliminary Examination of Modern Fictional Techniques", 1981)
• 《谈小说观和小说技巧》 (kääntämätön, 1983)
• 《没有主义》 (Without -isms, "No Ideology", 1995)
• 《对一种现代戏剧的追求》 (kääntämätön, 1988, China Drama Pressin (中国戏剧出版社) julkaisema)
• 《高行健·2000年文库——当代中国文库精读》 (kääntämätön, 1999, Hongkong Mingpao Pressin (香港明报出版社) julkaisema)

Gao on kuuluisa maalauksistaan, erityisesti sumi-e-teoksistaan. Hänen teoksilleen on järjestetty muun muassa seuraavat taidenäyttelyt:

• Le goût de l'encre, Hazan, Pariisi, Ranska (2002)
• Return to Painting, Perennial, New York, Yhdysvallat (2002)
• “无我之境·有我之境”, Singapore (2005-2006)
• The End of the World, Saksa (2007)

Vaikka Gao Xingjianista ei juurikaan puhuta kiinalaismedian tai -hallinnon puolelta, Kiinan virallinen uutislehti Yangcheng Evening News (《羊城晚报》) kritisoi hänen töitään vuonna 2001. Kiinalaiskolumnisti kutsui häntä "kamalaksi kirjailijaksi", ja kommentoi hänen Nobel-voittoaan "naurettavaksi". Kiinassa viettäminä varhaisvuosinaan Gaon töitä esitettiin laajalti. Eurooppaan muuton ja teosten kieltämisen myötä hänestä on kuitenkin tullut lähes tuntematon Kiinassa.

Gaon töiden kieltäminen herätti kiivasta keskustelua kiinalaiskirjailijoiden keskuudessa. Monet kiinalaiskirjailijat ^{kenen mukaan?} ovat sitä mieltä, että Gaon käännetyt teokset ovat avanneet Ruotsin Nobel-akatemialle uusia lähestymistapoja kiinalaiseen nykykirjallisuuteen, ja että Nobel-voitto oli positiivinen asia Kiinan kirjallisuudelle. Ennen vuoden 2000 Nobel-voittoa, jotkut kiinalaiskirjailijat, muun muassa Hu Yaoheng (胡耀恒)^[7], Pan Jun (潘军)^[8], olivat jo arvioineet Gao Xingjianin voittavan sen. Kiinalaiskirjallisuudella on ollut suuri vaikutus Itä-Aasian kirjallisuuteen, ja sen elementtejä käytetään laajalti useissa kielissä, kuten japanissa, koreassa ja vietnamissa. Tämän lisäksi Nobelin kirjallisuuspalkinnon jo mentyä 1900-luvulla Japaniin, monet kirjailijat arvioivat sen pian saapuvan myös kiinalaiskirjailijalle.

• 1992, Chevalier de l'Ordre des Arts et des Lettres
• 2000, Nobelin kirjallisuuspalkinto
• 2006, New York Public Libraryn myöntämä Lions Award

• The Voice of One in the Wilderness (Arkistoitu – Internet Archive) Olivier Burckhardtin kriittinen essee Gao Xingjianin töistä vuodelta 2001.
• Stephen C Soong ja John Minford: Trees on the Mountain: an Anthology of New Chinese Writing Julkaisija: The Chinese U.P., 1984.
• Gao Xingjian, le moderniste, La Chine aujourd'hui, 1986.
• Torbjoern Lodén: World Literature with Chinese Characteristics: On A Novel by Gao Xingjian, // Stockholm journal of East Asian Studies 4, 1993.
• Gregory B. Lee: Chinese Writing and Exile, 1993.
• Gao Xingjian, the Voice of the Individual, Stockholm Journal of East Asian Studies, 6, 1995.
• Mabel Lee: Without Politics: Gao Xingjian on Literary Creation, Stockholm journal of East Asian Studies 6, 1995.
• Gao Xingjian and "Soul Mountain: Ambivalent Storytelling, Robert Nagle, Houston, Texas, 2002.
• Mabel Lee: Pronouns as Protagonists: Gao Xingjian's Lingshan as Autobiography, 1996.
• Mabel Lee: Personal Freedom in Twentieth Century China: Reclaiming the Self in Yang Lian's Yi and Gao Xingjian's Lingshan, 1996.
• Outer one plus près you réel: dialogues sur l'écriture 1994-1997, entretiens avec Denis Bourgeois - La route of d'Aigues: l'Aube, 1997.
• Mabel Lee: Gao Xingjian's Lingshan/Soul Mountain: Modernism and the Chinese Writer, Heat 4, 1997.
• Robert Calvet: Gao Xingjian, le peintre de l'âme, Brèves No 56, 1999.
• Henry Y.H. Zhao: Towards A Modern Zen Theatre: Gao Xingian and Chinese Theatre Experimentalism.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gao Xingjian.