Cane corso

Cane corso
Avaintiedot
Alkuperämaa	Italia
Määrä	Suomessa rekisteröity 836[1]
Rodun syntyaika	hyvin vanha rotu
Alkuperäinen käyttö	monikäyttöinen työkoira mm. karjan vartiointi ja suurriistan metsästys
Nykyinen käyttö	työ-, seura- ja harrastuskoira
Muita nimityksiä	corso, CC, cane corso italiano, Italian Cane Corso, chien de cour italien, Italienischer Corso-Hund, itaalia corso, Italian Corso Dog
FCI-luokitus	ryhmä 2 Pinserin ja snautserin tyyppiset, molossikoirat ja sveitsinpaimenkoirat alaryhmä 2.1 Mastiffityyppiset molossikoirat #343
Ulkonäkö
Paino	uros 45–50 kg narttu 40–45 kg
Säkäkorkeus	uros 64–68 cm narttu 60–64 cm
Väritys	musta, lyijynharmaa, liuskeenharmaa, vaaleanharmaa, vaalea kellanruskea, saksanhirvenpunainen, tumma kellanruskea tai juovikas
Infobox OK

Cane corso (ital. cane corso italiano) on Italiasta kotoisin oleva voimakasrakenteinen vanha työkoirarotu. Rotu polveutuu aina Rooman valtakunnan ajoilta asti, mutta sai virallisen hyväksynnän FCI:ltä vasta vuonna 1996.

Cane corso on keskikokoinen tai suuri, voimakas ja roteva koira. Sen runko on korkeuttaan hieman pidempi. Säkäkorkeus on uroksilla 64–68 cm, nartuilla 60–64 cm. Kahden sentin poikkeama kumpaankin suuntaan sallitaan. Lihakset ovat vahvat. Kokoonsa nähden rotu on hyvin ketterä ja nopea reagoimaan. Cane corsolla on tyypillinen suuri molossikoiran pää, jossa kallon ja kuonon linjat poikkeavat hieman toisistaan. Korvat ovat kolmionmuotoiset ja riippuvat. Joissakin maissa korvat ja häntä saatetaan typistää, mutta esimerkiksi Suomessa typistäminen on kiellettyä.

Cane corson karva on lyhyttä, tiivistä ja siinä on varsinkin talvella selvä pohjavilla. Väri voi olla esimerkiksi brindle (tigrato) eri sävyissään (musta, harmaa eli grigio tigrato, maksanruskea), fawn/kellanruskea (fulvo) eri sävyissään (fulvo chiaro eli vaaleankeltainen, rosso cervo eli saksanhirvenpunainen, fulvo scuro eli tummankeltainen, grano scuro' eli tumma vehnänvärinen, toiselta nimeltään frumentino), harmaa (grigio) eri sävyissään (lyijynharmaa eli grigio piombo, liuskeenharmaa eli grigio ardesia, vaaleanharmaa eli grigio chiaro) tai musta (nero). Joissain maissa harmaata kutsutaan siniseksi ja harmaabrindleä sinibrindleksi, mutta alkuperäisessä italiankielisessä rotumääritelmässä puhutaan nimenomaan harmaasta ja harmaabrindlestä - kuten myös Suomen Kennelliiton virallisessa suomenkielisessä rotumääritelmässä. Brindleillä ja kellanruskeilla koirilla tulee olla joko musta tai harmaa maski, joka ei saa yltää silmien yläpuolelle. Pieni valkoinen merkki rinnassa, varpaiden kärjissä sekä kuonon selässä sallitaan. Silmien värin tulee olla turkin väriin sointuva.^[2][3]

• 
  fawn mustalla maskilla
• 
  frumentino harmaalla maskilla
• 
  harmaa
• 
  musta
• 
  ruskeabrindle
• 
  harmaabrindle
• 
  mustabrindle

Cane corso on älykäs, aktiivinen koira. Sillä on melko voimakas vahti- ja suojeluvietti, ja rodun käyttöominaisuudet ovatkin säilyneet hyvin. Omalle perheelleen se on luotettava, uskollinen kumppani, joka rakastaa toimintaa ja huomiota. Se leimautuu omistajaansa voimakkaasti, ja se tulee totuttaa pennusta alkaen vieraisiin ihmisiin ja eläimiin. Se suhtautuu usein vieraisiin ihmisiin varautuneesti tai välinpitämättömästi. Cane corso vaatii ehdottomasti selkeästi ja johdonmukaisesti toteutetun, perusteellisen tapa- ja tottelevaisuuskoulutuksen.

Cane corso on työkoira ja Suomen palveluskoiraliitto on myöntänyt sille oikeudet kilpailla palveluskoiralajeissa. Kouluttamisessa on tärkeää löytää sopiva motivointikeino, esim. ruoka. Cane corso on lähtökohtaisesti luonteeltaan erilainen kuin esimerkiksi jotkin paimenkoirat, joille ensisijainen motivaatio voi löytyä ihmisen miellyttämisestä. Rotu sopii myös moniin koiraharrastuslajeihin, kuten jäljestykseen. Cane corso kiintyy perheeseensä voimakkaasti ja oppii nopeasti, mutta se on myös itsenäinen eikä jaksa loputtomasti toistoja harjoittelussa. Keskittymiskyky paranee koiran iän ja harjoittelun myötä.

Cane corso polveutuu muinaisen Rooman valtakunnan aikaisista sota- ja taistelukoirista. Roomalaisissa molosseissa tunnistetaan kaksi tyyppiä: raskaampi muoto, joka tunnetaan nykyään napolinmastiffina sekä kevyempi ja ketterämpi muoto, jonka ajatellaan olevan cane corson kantamuoto^[4]. Rotuun on mahdollisesti risteytetty myös jotakin suurikokoista ajokoirarotua, sillä cane corso on mastiffityyppiseksi koiraksi hyvin nopea. Rooman valtakunnan tuhon jälkeen cane corsoja käytettiin monenlaisissa tehtävissä Etelä-Italian alueella. Cane corsoa käytettiin muun muassa omaisuuden ja karjan vartiointiin sekä suurriistan, kuten villisian metsästykseen.

Rodun elvytystyöhön ryhdyttiin Italiassa 1970-luvulla. Italian kennelliitto ENCI tunnusti rodun vuonna 1994, kansainvälinen kennelliitto FCI kaksi vuotta myöhemmin. ^[5]

Tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaiset cane corsot ovat geneettisesti lähempänä napolinmastiffeja, rottweilereita ja muita mastiffeja kuin italialaiset cane corsot, jotka muodostavat oman kehityslinjansa.^[6]

Suurikokoisena rotuna cane corsolla voi esiintyä muun muassa lonkkanivelen ja kyynärnivelen dysplasiaa, silmäongelmia sekä mahalaukun laajentumista ja kiertymistä. Epilepsiaa on esiintynyt joissain linjoissa. Systemaattisesti kerättyä tietoa cane corson terveydestä ei juuri ole, mutta rotua pidetään kuitenkin kohtuullisen terveenä. Se kuuluu Suomen Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan PEVISAan.

• Cane da presa

• Rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf)
• Cane Corso Club Finland ry – vuodesta 2005 asti toiminut, kattojärjestöistä riippumaton Cane Corso -yhdistys
• Jalostuksen tavoiteohjelma (Suomen Kennelliitto, pdf)

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta cane corso.