Keski-Suomen käräjäoikeudessa on alkanut tänään torstaina Laukaassa elokuussa tapahtuneen henkirikoksen käsittely.
Syyttäjä vaatii 48-vuotiaalle laukaalaismiehelle vähintään 11 vuoden ja 6 kuukauden ehdotonta vankeutta taposta ja hautarauhan rikkomisesta.
Noin 40-vuotias keskisuomalainen mies surmattiin yksityisasunnossa illanvieton päätteeksi. Uhri kuoli tekopaikalla vammoihin, jotka hän sai raa'asta pahoinpitelystä. Puolustuskyvytöntä ja vahvasti päihtynyttä uhria oli muun muassa potkittu ja lyöty lukuisia kertoja.
Henkirikos tuli ilmi, kun ruumis löytyi muoviin käärittynä Äänekoskella sijaitsevasta Suojoesta.
Syytetty mies on myöntänyt, että hän teki uhrille väkivaltaa ja siirsi vainajan vesistöön toisen ihmisen kanssa.
Syyttäjä vaatii 44-vuotiaalle laukaalaiselle naiselle enintään puolentoista vuoden ehdollista vankeutta ja sen lisäksi yhdyskuntapalvelua hautarauhan rikkomisesta. Nainen on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Häntä ei syytetä henkirikoksesta.
Molempia vastaan on nostettu syytteet myös törkeästä huumausainerikoksesta esitutkinnassa löytyneen kannabisviljelmän takia.