kerake
Suomi
muokkaaSubstantiivi
muokkaakerake (48)
- (fonetiikka) konsonantti
Ääntäminen
muokkaa- IPA: /ˈkerɑkeˣ/
- tavutus: ke‧ra‧ke
Taivutus
muokkaaTaivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | kerake | kerakkeet |
genetiivi | kerakkeen | kerakkeiden kerakkeitten |
partitiivi | keraketta | kerakkeita |
akkusatiivi | kerake; kerakkeen |
kerakkeet |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | kerakkeessa | kerakkeissa |
elatiivi | kerakkeesta | kerakkeista |
illatiivi | kerakkeeseen | kerakkeisiin kerakkeihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | kerakkeella | kerakkeilla |
ablatiivi | kerakkeelta | kerakkeilta |
allatiivi | kerakkeelle | kerakkeille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | kerakkeena | kerakkeina |
translatiivi | kerakkeeksi | kerakkeiksi |
abessiivi | kerakkeetta | kerakkeitta |
instruktiivi | – | kerakkein |
komitatiivi | – | kerakkeine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | kerakkee- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
keraket- |
Etymologia
muokkaaElias Lönnrotin luoma uudissana, joka on ilmeisesti -ke-johdos kera-sanasta (’keralla soiva’; vrt. latinan consonans, ruotsin konsonant)[1]
Käännökset
muokkaa- kts. konsonantti
Aiheesta muualla
muokkaa- kerake Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
muokkaa- ↑ Raija Lehtinen: Hyödykkeet ja haitakkeet. Muotokuvaa ‑ke-johtimisista sanoista. Kielikello, 1991, nro 1. Artikkelin verkkoversio.