Turkmenistan

 

Turkmenistanin rajanaapurit ovat Afganistan, Iran, Kazakstan ja Uzbekistan. Turkmenistanilla on lisäksi rantaviivaa Kaspianmerelle.

Kara Kumin autiomaa peittää 90 prosenttia Turkmenistanista. Maan keskiosia hallitsevat Turanin painauma ja Karakumin aavikko. Etelärajalla Kopetdagin vuorijono nousee 2 912 metrin korkeuteen. Balkanvuoret ja Kugitang maan länsiosissa on toiset merkittävät vuoristot. Suuria jokia ovat 2 540 km pitkä Amudarja sekä Tejen (1 124 km); Murgab (852 km) ja Atrek (660 km). Amudarjan patoaminen ja käyttö kasteluvesiksi ovat vaikuttaneet Araljärven kuivumiseen.^[5] Järvi on kutistunut 1960-luvulta asti. Sen pinta-ala on kutistunut 60 prosenttia ja vesimäärä 80 prosenttia. Veden suolaisuus on samalla lisääntynyt 45 grammaan litrassa entisestä 10 grammasta litrassa. Tämä on luonut valtavan ympäristöongelman.^[6] Järvi on jakautunut kahtia, ja Kazakstanin puolella Pohjois-Aral on pelastettu padon avulla. Uzbekistanin puoli eli Etelä-Aral jatkaa kutistumistaan.^[7]

Ilmasto on subtrooppinen mannerilmasto, jossa sademäärät jäävät vähäisiksi. Talvet ovat leudot ja kuivat, suurin osa sateesta saadaan tammikuun ja toukokuun välillä.^[8]

Turkmenistanissa kasvaa yli 2 900 putkilokasvilajia, joihin kuuluu 47 puulajia. Metsiä on hyvin vähän. Luonnon monimuotoisuus on erityisen suurta Kopetdagin alueella, josta on löydetty yli kolmesataa kotoperäistä kasvilajia. Vuorilta kerätään monia lääkeyrttejä ja rohdoskasveja. Värimatarasta saadaan punaista väriainetta mattojen värjäämiseen. Kaikkiaan noin neljäsataa lajia, raparperista lakritsijuureen, lasketaan hyötykasveihin.^[9]

Pääartikkeli: Turkmenistanin historia

 

Turkmenistanista on löydetty hyvin vanhoja merkkejä jokivarsien ja jokisuiston keidasviljelyn kehityksestä. Murgabjoen suistossa on merkkejä viljelystä yli seitsemäntuhannen vuoden takaa ja pronssikautinen hautausmaa ajalta kolmetuhatta vuotta eaa. Ašgabatin lähistöllä on merkittäviä arkeologisia kohteita, ja esimerkiksi Änewssa on jäänteitä pronssikauden Anaun kulttuurista. Nisasta ovat löytyneet Parthian kuninkaanlinnan rauniot noin ajalta 200 eaa.^[10] Muinainen Mervin miljoonakaupunki näytteli tärkeää roolia arabivallan aikana.

Turkmenistan kuului 500-luvulla persialaiseen sassanidien valtakuntaan. Sen romahtaessa 600-luvun alussa valta siirtyi arabeille, joiden valtapiirin keskukseksi muodostui ensin sadan vuoden ajaksi Syyrian Damaskos. Turkmeenit saapuivat vasta 1000-luvulla.^[11] Tšingis-kaani valtasi alueen 1200-luvulla. Turkmenistan on osa laajaa historiallista turkinsukuisten kansojen asuttamaa Turkestanin aluetta Keski-Aasiassa.^[12] Mongolien levittäytyessä alueelle turkinsukuiset kansat joutuivat siirtymään, ja näin syntyi uusia heimoja ja ryhmittymiä.^[13]

Uzbekkien ja persialaisten kronikoiden mukaan 1500-luvulta 1700-luvulle turkmeenit tekivät ryöstöretkiä naapuriheimojen alueille ja sekaantuivat näiden poliittisiin vehkeilyihin. Suurin osa turkmeeneista oli kahden uzbekkien kaanikunnan, Hivan ja Buharan alaisia. Kaanit ja uzbekkiruhtinaat värväsivät turkmeenisotilaita keskinäisiin kiistoihinsa. Niinpä turkmeenit asettuivat vähitellen asumaan lähemmäs kaanikuntien keskuspaikkoja.^[13]

Turkmenistan liitettiin Venäjän keisarikuntaan vuosien 1865 ja 1885 välillä. Alueesta muodostettiin Turkmenistanin sosialistinen neuvostotasavalta vuonna 1924, ja se liittyi Neuvostoliittoon seuraavana vuonna. Neuvostoaikana turkmeenit luopuivat paimentolaiselämästä, ja paikallisia tapoja ja kulttuuria yritettiin muuttaa yleisneuvostoliittolaisempaan suuntaan. Teollistuminen alkoi, ja paljon venäläisiä muutti alueen kaupunkeihin.^[14] Neuvostoliiton hajotessa Turkmenistan itsenäistyi 27. lokakuuta 1991.^[15]

Itsenäistä Turkmenistania hallitsi yli 15 vuotta Saparmurat Nijazov, joka tunnettiin omalaatuisena diktaattorina. Hän aloitti uransa neuvostotasavallan puoluejohtajana 1985 ja oli maan presidentti vuodesta 1991 kuolemaansa 2006 asti. Turkmeenien isän, Türkmenbaşy, arvonimen ottanut Nijazov piti maassa absoluuttista valtaa, eikä oppositiota hyväksytty. Presidentin ympärille on luotu henkilökultti, ja hänen kasvonsa löytyvät kaikkialta Turkmenistanista, seteleistä vodkapullojen etiketteihin. Parlamentti julisti hänet 2002 elinikäiseksi presidentiksi. Nijazov kuoli 21. joulukuuta 2006 sydänkohtaukseen nimittämättä itselleen seuraajaa. Perustuslain mukainen presidentin sijainen, Khalk Maskhalatin varapuhemies Öwezgeldi Ataýew pidätettiin ja maan väliaikaiseksi presidentiksi nimitettiin varapääministeri Gurbanguly Berdimuhamedow, joka voitti presidentinvaalit helmikuussa 2007. Vaaleissa ei ollut opposition ehdokkaita.^[16]

 

Turkmenistan on presidentillinen tasavalta, jossa presidentillä on rajaton päätösvalta. Maassa on myös pääministerin virka. Nijazovin aikaan Turkmenistaniin syntyi kaksi parlamenttia. Korkeimmaksi valtaelimeksi tuli kansanneuvosto Khalk Maskhalat, jossa on 2 507 jäsentä, jotka edustivat maan uskontoja ja alueita. Edustajia ei valittu. Sen elinikäisenä puhemiehenä oli presidentti Nijazov. Maassa on myös vaaleilla valittu parlamentti Mejlis, joka oli aiemmin 50-jäseninen ja jonka valta oli Khalk Maskhalatia pienempi.^[17] Vaaleilla valitut ehdokkaat kuuluvat Turkmenistanin demokraattiseen puolueeseen.

Nijazovin jälkeen Khalk Maskhalat lakkautettiin syyskuun 2007 perustuslailla ja parlamentti sai valtaansa takaisin ja sen paikkoja lisättiin 125:een. Syksyllä 2008 laadittu uusi perustuslaki otti maassa käyttöön monipuoluejärjestelmän ja markkinatalouden sekä laajensi parlamenttia. Ensimmäiset vaalit uutta parlamenttia varten järjestettiin 14. joulukuuta 2008. Vaaliin osallistui myös valtapuolueeseen kuulumattomia, ja sitä tarkkaili ulkomaisia tarkkailijoita.^[18][19]

Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Berdimuhamedow valittiin toiselle kaudelle. Hän sai 97 prosenttia äänistä, mutta vastaehdokkaita on kuvattu näennäisehdokkaiksi.^[16] Kansanneuvosto maan korkeimpana valtaelimenä otettiin maassa uudelleen käyttöön vuonna 2018. Vaalit ovat Turkmenistanissa yhä valtion tiukan valvonnan alaisia, ja kaikki aidot oppositioryhmät toimivat joko laittomasti tai maanpaossa. Maan puoluejärjestelmää hallitsee lähinnä Turkmenistanin demokraattinen puolue, tosin presidentti Berdimuhamedow perusti vuosina 2012 ja 2014 kaksi uutta puoluetta: Yrittäjien ja teollisuuden puolueen ja Maatalouden puolueen. Maatalouden puolue voitti ensimmäiset parlamentin edustajanpaikkansa vuonna 2018.^[20]

Vuonna 2022 Serdar Berdimuhamedow seurasi isäänsä presidenttinä.^[21]

Pääartikkeli: Ihmisoikeudet Turkmenistanissa

Turkmenistan on yksi maailman autoritäärisimmistä maista. Lehdistönvapaus on erittäin heikko, ja valtio kontrolloi lähes kaikkia tiedotusvälineitä. Muun muassa riippumattomia uutisia tai oppositioon suuntautunutta sisältöä tarjoavia verkkosivuja sensuroidaan. Myös satelliittitelevisioiden käyttöä rajoitetaan. Maan poliittisen järjestelmän arvostelu on rikos, ja viranomaiset valvovat ankarasti kansalaisten välistä viestintää muun muassa nauhureiden ja kameroiden avulla.^[20]

Uskonnonvapaus on Turkmenistanissa ankarasti rajoitettu: maassa vainotaan uskonnollisia vähemmistöjä sekä niitä muslimeja, jotka eivät noudata islamin virallisesti hyväksymää tulkintaa. Hallitus myös rajoittaa etnisten vähemmistöjen koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia, ja laki kieltää miesten välisen homoseksuaalisen kanssakäymisen. Perinteiset sosiaaliset ja uskonnolliset normit edesauttavat rajoittamaan naisten koulutus- ja työmahdollisuuksia sekä lisäävät heidän riskiään joutua seksuaalisen väärinkäytön kohteeksi.^[20]

Liikkumisvapautta on niin ikään rajoitettu ankarasti. Yli 30 000 turkmeenia on kielletty matkustamasta ulkomaille vuodesta 2018, sekä sisäiset passit ja oleskelulupajärjestelmät estävät myös matkustamista maan sisällä. Useita ulkomailla asuneita Turkmenistanin kansalaisia on painostettu palaamaan kotimaahansa ja sen jälkeen asetettu matkustuskieltoihin ja/tai tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin. Lisäksi hallitus määrää vuosittain tuhansia ihmisiä puuvillaviljelmille pakkotyöhön, josta palkkaa maksetaan vähän tai ei lainkaan.^[20]

Mielivaltaiset pidätykset ja uhkailut ovat yleisiä etenkin toisinajattelijoille, hyväksymättömien uskonnollisten ryhmien jäsenille, aktivisteille ja toimittajille, jotka työskentelevät ulkomaisten organisaatioiden kanssa. Olosuhteet maan vankiloissa ovat äärimmäisen ankarat, ja turvallisuusjoukot käyttävät rutiininomaisesti kidutusta, mikä voi johtaa vankien kuolemaan.^[20]

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitean vaatimuksista huolimatta Turkmenistan ei tarjoa mahdollisuutta asepalvelusta korvaavaan palvelukseen^[22]. Nuorten miesten asepalvelus kestää keskimäärin 2 vuotta ja artikla 58 vuoden 2016 perustuslaista kuvaa puolustuksen "pyhäksi velvollisuudeksi" kaikille^[23] ja toteaa asepalveluksen olevan pakollinen miehille. Vuonna 2019 Turkmenistanissa tiedettiin olleen vangittuna 7 aseistakieltäytyjää, jotka olivat kaikki Jehovan todistajia^[24].

 

Turkmenistan on jaettu viiteen maakuntaan (welayat, mon. welayatlar):

1. Ahalin maakunta, turkm. Ahal welaýaty (pääkaupunki Änew)
2. Balkanin maakunta, turkm. Balkan welaýaty (pääkaupunki Balkanabat, entinen Nebitdag)
3. Daşoguzin maakunta, turkm. Daşoguz welaýaty (pääkaupunki Daşoguz)
4. Lebapin maakunta, turkm. Lebap welaýaty (pääkaupunki Türkmenabat, entinen Charjew)
5. Maryn maakunta, turkm. Mary welaýaty (pääkaupunki Mary)

Lisäksi pääkaupunki Ašgabat muodostaa oman hallintoalueensa.

 

Turkmenistanin maatalous perustuu keinokasteluun, ja tuottaa puuvillaa vientiin ja vehnää kotimaiseen kulutukseen. Maatalous tuottaa kahdeksan prosenttia bruttokansantuotteesta, mutta työllistää jopa puolet työvoimasta.^[3] Vuonna 2020 maassa tuotettiin 1,25 miljoonaa tonnia puuvillaa.^[25] Sadonkorjuuseen liittyy pakkotyötä, ja monet yritykset boikotoivat turkmenistanilaistta puuvillaa.^[26][27]

Maalla on myös huomattavat maakaasuvarat ja öljyvaranto. Maakaasun myynti Kiinaan tuo 35 prosenttia maan vientituloista. Kaasuputkia on suunniteltu vedettäviksi myös Eurooppaan ja Intiaan.^[3][28][29]

Turkmenistan suhtautuu varovaisesti talousuudistuksiin ja toivoo viennin pitävän yllä sen tehotonta taloutta. Maataloudessa pyritään omavaraisuuteen, minkä takia viljelykasveiksi on valikoitunut myös lajeja, joiden kasvatus tässä ilmastossa on vaikeaa, kuten vehnä ja puuvilla.^[30]

 

Suurimmat etniset ryhmät vuonna 2003 olivat turkmeenit 85 prosenttia, uzbekit viisi prosenttia ja venäläiset neljä prosenttia. Muihin ryhmiin kuului kuusi prosenttia väestöstä.^[3]

Turkmenistanissa puhutut kielet äidinkielisten puhujien mukaan järjestettynä ovat turkmeeni 72 prosenttia, venäjä 12 prosenttia, uzbekki yhdeksän prosenttia, muita seitsemän prosenttia.^[2] Vähemmistökielistä balotšin puhujia on noin 28 000 ja kurdin puhujia noin 20 000. Molemmat vähemmistöjen arviot ovat vuosikymmenten takaa.^[31]

Vuonna 2015 turkmenistanilaisista 99,7 prosenttia oli lukutaitoisia.^[3] Koulunkäynti on pakollista yläkoulun loppuun eli kymmenen vuoden ajan.^[30]

Uskonnot ovat jäsenmäärän mukaan islam 93 prosenttia, kristinusko 6,4 prosenttia, muut ryhmät kukin alle yksi prosentti.^[3] Vuonna 2004 lakia uskonnollisista yhteisöistä muutettiin, ja sen jälkeen rekisteröityjen uskonnollisten ryhmien määrä on kasvanut kahdesta yhteentoista.^[30] Muslimienemmistöstä huolimatta nuoria miehiä on käsketty ajamaan partansa osoittaakseen, etteivät nämä kuulu ääriliikkeisiin. Maan imaamit ovat sittemmin alkaneet saarnaamaan, että parran kasvattaminen on hyväksyttävää vain jo eläköityneille miehille.^[32][33]

Open Doors -järjestön World Watch -listauksen mukaan kristityt kokevat Turkmenistanissa hyvin korkeaa vainoa. Järjestön mukaan islamilainen hallitus asettaa monia rajoituksia kirkolliselämälle. Erityisesti rekisteröimättömät kirkot ovat alttiita poliisin ratsioille, uhkauksille, pidätyksille ja sakoille. Myös kristillisen materiaalin painamista ja maahantuontia on rajoitettu. Muslimitaustaiset käännynnäiset kokevat yhteisönsä taholta voimakasta painostusta kieltää uskonsa.^[34][35]

 

Turkmeenin kieltä on perinteisesti kirjoitettu kyrillisillä tai arabian aakkosilla, mutta maan itsenäistymisen jälkeen siinä on siirrytty laajennettuun latinalaiseen aakkostoon.^[36] Islamia edeltäneen ajan merkkiteoksia ovat kansalliseepos Oguz-nameh ja paimentolaiselämästä kertova eeppinen runoelma Kitabi Dede Korkud. Islamin myötä arabialainen kirjaimisto levisi käyttöön, mutta turkmeenit käyttivät sitä tšagatain kielen kirjoittamiseen. 1800-luvun alussa runoutta uudistivat Makhtumkuli ja hänen seuraajansa Seitnazar Seyidi (1775–1836) ja Kurbandurdy Zelili (1780–1836). Venäläisvallan kaudella vallitsevaksi kirjallisuuden lajiksi nousi poliittinen ja sosiaalinen satiiri. Neuvostoajan merkittävimpiin kirjailijoihin kuului Berdi Kerbabaýew.^[37]

Akhal-teke-hevosrotu on Turkmenistanin ylpeys ja kansallinen symboli. Hevonen lähes hävisi Neuvostoliiton aikana,^[38] jolloin niitä oli jäljellä vain 2 000. Hevosia käytetään lahjoina diplomaattisissa yhteyksissä.^[39]

Turkmenistanissa valmistetuissa itämaisissa matoissa on samanlainen punainen kuvio kuin valtion lipussa.^[40]

Turkmenistanissa valmistetaan paljon jogurtteja ja muita hapanmaitotuotteita kamelin, lehmän, vuohen ja lampaan maidosta. Samojen eläinten lihaa käytetään monissa turkmeenien perinteisissä ruokalajeissa. Liha leivotaan taikinakuoren sisään tai keitetään. Keitto ja lihapiirakat ovat tyypillinen ateria.^[41]

Turkmenistan on osallistunut kesäolympialaisiin vuodesta 1996 alkaen 7–10 urheilijan joukkueella. Se ei ole saanut yhtään mitalia.^[42]

Turkmenistanin jalkapallomaajoukkue ei ole osallistunut MM-kisoihin kertaakaan. Aasian kisoissa se pääsi ensimmäiselle kierrokselle vuonna 2004. Fifan rankingissa se oli lokakuussa 2010 sijalla 142. Maassa on 15 jalkapalloseuraa ja niissä 1 415 rekisteröityä pelaajaa.^[43]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Turkmenistan Wikimedia Commonsissa