Pyhiinvaellus

kristinuskossa pyhiinvaellukseen olennaisena osana kuuluu pyrkimys saada innoitusta ja voimia uskonelämän kilvoituksiin. Rukous yksin ja yhdessä kuuluu olennaisena osana pyhiinvaellusmatkoihin. Pyhiinvaellus on tapa etsiä Jumalaa, kiittää häntä tai esimerkiksi täyttää annettu lupaus. Samoin kuin rukousta voi tukea ruumiin, käsien ja pään asennolla, voi sen tehdä kävelemällä.^[1][2]

Pyhiinvaellus on myös hiljentymistä ja rauhoittumista. Se on matkaa itseen samalla, kun kuljetaan fyysisesti kulttuurihistoriallisesti merkittävissä maisemissa.^[3]

Suomen ortodoksinen kirkon mukaan pyhiinvaellus ei ole vain matkailua eikä päinvastoin. Niiden ero on matkalle annetussa sisäisessä merkityksessä ja matkan sisäisessä suuntautumisessa. Käytännössä matkustaminen ja pyhiinvaellus sekoittuvat ja yhdistyvät.^[4]

 

Pyhiinvaellukset suuntautuivat aluksi paikkoihin, jotka olivat yhteydessä Jeesuksen elämään, syntymään ja ristiinnaulitsemiseen. Sellaisia olivat esimerkiksi Betlehem, Nasaret sekä erityisesti Jerusalemin Pyhän haudan kirkko, jonka Pyhä Helena rakennutti Jeesuksen uskotun ristiinnaulitsemispaikan päälle. Pyhää Helenaa, Rooman keisarin Konstantinus Suuren äitiä, pidetään kristillisen pyhiinvaelluksen äitinä. Hän pyhiinvaelsi niille seuduille, missä Jeesuksen oli sanottu eläneen ja rakennutti kirkkoja Jeesuksen elämäkerran merkittävimmille paikoille kuten Jerusalemissa Golgatalle ja Öljyvuorelle sekä Bethlehemissä Jeesuksen väitetyn syntymäpaikan päälle.^[5] Tältä ajalta eli 300-luvulta on säilyneet myös varhaisimmat kirjalliset kuvaukset pyhiinvaelluksista Lähi-itään. Oletetaan, että jo ensimmäiseltä vuosisadalta alkaen olivat kristityt vierailleet Jeesuksen elämän tärkeissä kohteissa, sekä marttyyrien, etenkin apostoleiden haudoilla. Kirjallisista kuvauksista käy selväksi, että nämä paikat oli tunnettuja kristittyjen keskuudessa. Ensimmäisiin kirjallisiin kuvauksiin kuuluu Pyhä Hieronymuksen kirjoitukset, missä hän rohkaisee kristittyjä pyhiinvaelluksiin.^[5]

Vielä nykyäänkin on Jerusalem tärkein yleiskristillinen pyhiinvaelluskohde ja siellä käy vuosittain käy yli kaksi miljoonaa vierailijaa. Tämä luku tosin sisältää myös juutalaiset ja muslimit, joille heillekin on Jerusalem tärkeä pyhiinvaelluskohde.^[6][7]

Sydänkeskiajalla pyhiinvaelluksen ja ristiretken välinen käsitteellinen ero oli häilyvä. Molemmista käytettiin samankaltaista terminologiaa. Ristiretkien tarkoituksena oli turvata pyhiinvaeltajien pääsy Jerusalemiin.^[8]

Keskiajalla oli monia eri motivaatioita lähteä pyhiinvaellukselle: toiset saattoivat lähteä rukoilemaan, toiset kiittämään onnesta, mutta usein lähdettiin tekemään katumusharjoituksia, joiden avulla uskottiin vapauduttavan synnistä. Tiettynä aikakautena levisi jopa käytäntö lähettää joku toinen, esimerkiksi palvelija suorittamaan pyhiinvaellus toisen henkilön puolesta. Tätä järjestelmää väärinkäyttivät niin kirkko, kuin sen ajan ihmisetkin. Lutherin reformaatio oli lähinnä reaktio erilaisia väärinkäyttöjä kohtaan ja hän kielsikin kaikenlaisen pyhiinvaeltamisen. Pyhiinvaelluksen ajatus ei kuitenkaan hävinnyt kokonaan protestanttisissakaan liikkeissä, vaan jatkui saarnoissa ja laulujen teksteissä.^[9]

Ortodoksisessa ja katolisessa kulttuurissa pyhiinvaeltamisella on rikkoutumaton perinne aina kristinuskon alkuvuosilta. Nykyään kuitenkin myös protestanttiset kristityt ovat löytämässä uudelleen tämän perinteen.^[9] 2000-luvulla Suomessa on noussut mielenkiintoa kulkea apostoli Jaakobin muistopaikalle vievän historiallisen Pyhän Jaakobin tien loppuosa eli Camino Santiago de Compostelaan Luoteis-Espanjaan, minne virtasi jo keskiajalla vuosittain jopa puoli miljoonaa vierailijaa.^[10] Nykyaikana Santiago de Compostella vastaanottaa vuosittain noin 1,5 miljoonaa pyhiinvaeltajaa.^[11]

2020-luvulla pyhiinvaellustoiminta on Suomessa aktiivista.^[12] Vuonna 2020 Turun kaupunki ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko käynnistivät yhteistyöhankkeen pyhiinvaellustoiminnan koordinoimiseksi. Tähän kuuluu pyhiinvaelluksista viestiminen ja jo olemassa olevien pyhiinvaellusverkostojen tukeminen sekä uusien luominen. Hankkeen tavoitteena on myös yhteyksien luominen suomalaisten ja eurooppalaisten pyhiinvaellusreittien välille sekä suomalaisten reittien tunnettavuuden vahvistaminen.^[13]

Yhteistyöhankkeen pohjalta on perustettu Suomen ensimmäinen Pyhiinvaelluskeskus Turun tuomiokirkkoon vuonna 2021.^[13] Pormestarin kuoressa sijaitseva Pyhiinvaelluskeskus on kirkon aukioloaikojen puitteissa avoinna kaikille kävijöille ja keskuksen sohvilla on mahdollista hiljentyä ja rauhoittua. Keskuksen henkilökunnan ollessa paikalla heiltä voi kysellä pyhiinvaelluksesta ja pyhiinvaellusreiteistä.^[14]

 

Suomessa on 2020-luvulla useita pyhiinvaellusreittejä.^[15] Turussa Aurajoen varrella olevat Helenan ja Pietarin polut kertovat kristinuskon tulosta Suomeen, mutta myös ajasta ennen sitä. Polkujen varrelta löytyy luontoa, mutta myös keskiaikaisia kirkkoja ja muita kulttuurihistoriallisesti merkittäviä paikkoja, esimerkiksi Koroisten risti ja Maarian kirkko.^[16]

Jaakontie on Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitistön koillisin osa, joka kulkee Hämeen Härkätietä pitkin Rengosta Turun kautta Rymättylään. Matkan pituus Rengosta Rymättylään on 242.4 kilometriä. Rymättylästä Jaakontie jatkuu kohti Santiagoa.^[17]

Pyhän Henrikin keskiaikainen pyhiinvaellusreitistö yhdistää toisiinsa Pyhään Henrikiin liittyvät merkittävät paikat. Pyhän Henrikin tie kulkee Turusta Kokemäelle. Matkan varrelta on esimerkiksi legendaan piispan surmasta liitetty Köyliönjärvi sekä Turun tuomiokirkko, johon vuonna 1300 siirrettiin Pyhän Henrikin reliikit.^[18]

Pyhän Olavin mannerreitti kulkee Savonlinnasta Turkuun.^[19] Pyhän Olavin merireitti lähtee puolestaan Turun tuomiokirkosta Ruotsin kautta kohti Norjan Trondheimiä.^[20] Yhdessä nämä Pyhän Olavin reitit muodostavat laajan pohjoismaisen pyhiinvaellusreitistön.^[19]

 

Pyhiinvaeltaminen on elävä ja voimakas perinne katolisen kirkon keskuudessa. Alussa pyhiinvaellukset suuntautuivat Jeesuksen elämän merkittäville paikoille ja marttyyrien ja apostoleiden haudoille. Myöhemmin hyvin suureen suosioon ovat nousseet paikat, joissa oletettiin Pyhän Marian ilmestyneen. Nykyään nämä kohteet ovatkin kaikkein suosituimpia pyhiinvaelluskohteita katolisen kirkon keskuudessa.^lähde?

Periaatteessa jokainen kirkko oli katolisella keskiajalla pyhiinvaelluskohde, sillä jo 700-luvulla määrättiin, että alttarilla piti olla pyhäinjäännös.^[21] Vatikaani listaa, mitkä kohteet ovat kirkon virallisia pyhiinvaelluskohteita.^lähde?

Vatikaania ja koko Rooman kaupunkia pidetään katolisessa kirkossa tärkeänä pyhiinvaelluskohteena, ja kulloinenkin paavi usein tekee erillisen suosituksen pyhiinvaellukselle. Paavi Fransiscus kehotti jokaista katolilaista, joka vain pystyy, pyhiinvaeltamaan Roomaan Laupeuden riemuvuoden aikana, joka päättyi 20. marraskuuta 2016. Syyskuuhun 2016 mennessä tätä kutsua oli seurannut 15 miljoonaa pyhiinvaeltajaa kaikkialta maailmaa.^[22]

Roomassa on seitsemän virallista katolista pyhiinvaelluskirkkoa, joista tärkein on Vatikaanissa sijaitseva Pietarinkirkko. Muut pyhiinvaellukseen virallisesti suositellut kirkot Roomassa ovat San Paolo fuori le mura, San Giovanni in Laterano, Santa Maria Maggiore, Basilica di San Lorenzo fuori le mura, Santa Croce in Gerusalemme ja Santuario della Madonna del Divino Amore.^[23] Normaalivuosina Roomaan pyhiinvaeltaa arviolta 4 miljoonaa vierailijaa.^[24]

Kävijämäärältään ylivoimaisesti suurin katolinen pyhiinvaelluskohde on Meksikossa Guadalupen neitsyt, jossa käy vuosittain yli 20 miljoonaa pyhiinvaeltajaa. Muita kävijämääriltään merkittäviä kohteita ovat muiden muassa Ranskassa sijaitseva Lourdes, johon pyhiinvaeltaa vuosittain noin 8 miljoonaa ihmistä, ja Portugalissa sijaitseva Fatima (4–5 miljoonaa pyhiinvaeltajaa vuodessa), joita molempia pidetään Marian ilmestymispaikkana. Italiassa sijaitseva San Giovanni Rotondo sen sijaan on hyvin suositun, uuden ajan pyhimyksen Padre Pio leposija, jolle vaeltaa vuosittain enemmän uskovia kuin Roomaan, noin kuusi miljoonaa. Padre Pion ruumis kaivettiin vuonna 2008 maasta, ja koska se ei kaulasta alaspäin ollut maatunut, hänen ruumiinsa asetettiin vuonna 2010 kokonaisuudessaan esille. Ainoastaan kasvojen peitteenä on silikoninaamari, muuten hänellä on munkin asu.^[25]

Merkittävänä katolisena pyhiivaelluskohteena pidetään joka kahden tai kolmen vuoden välein joka kerta eri paikassa pidettävä Maailman nuorisopäivät, johon osallistuu 1,5–3 miljoonaa ihmistä.^[26]

 

Lähi-idän arabien valtakunnassa pyhiinvaelluksen kohteena oli aluksi Jerusalem, jonne kalifi Abd al-Malik rakennutti 691 Kalliomoskeijan. 800-luvun alussa kirjoitetussa profeetta Muhammedin elämäkerrassa pyhiinvaelluksen kohteena oli jo Mekka.^[27]

800-luvun lopulla vakiintui oppi islamin viidestä pilarista. Yksi näistä oli pyhiinvaellus eli hadž, jonka kohteena on tavallisimmin Mekka. Koska Mekka on enimmäkseen ollut sunnimuslimien hallussa, šiiat tekevät pyhiinvaelluksia šiiojen hallussa oleville pyhille paikoille, kuten imaamien haudoille tai Karbalaan.^[28] Pyhiinvaelluksia tehdään myös islamilaisten pyhimysten haudoille, joita yksin Marokossa on tuhansittain.^[29][30]

Hindulaisuudessa vaelletaan puhdistautumaan Ganges-virtaan ja Varanasiin juhlimaan jokavuotista Kumbh Mela -juhlaa. Maha Kumbh Melaa juhlitaan myös Varanasissa, mutta muutaman vuoden välein. Monen hurskaan hindun suurin toive on saada kuolla Varanasissa. Siksi siellä onkin paljon sairaita ja kuolemaa odottavia hinduja.^lähde?

 

Buddhalaisille tärkeitä pyhiinvaelluspaikkoja ovat paikat joissa Buddha on käynyt ja jotka on mainittu pyhissä kirjoituksissa. Moniin luostareihin tehdään myös pyhiinvaellusmatkoja. Pyhiinvaelluksen tarkoituksena on saavuttaa valaistuminen. Neljä tärkeintä pyhiinvaelluskohdetta ovat Buddhan syntymäpaikka Lumbini, valaistumispaikka Bodhgaya, ensimmäisen opetuksen pitopaikka Sarnath ja kuolinpaikka Kusinagar.^lähde?

Useat japanilaiset ovat samanaikaisesti buddhalaisia ja šintolaisia. Japanin buddhalaisten suosituimmat pyhiinvaelluskohteet ovat Etelä-Japanin 33 buddhalaistemppeliä sekä Shikokun saaren 88 temppeliä. Jos pyhiinvaeltaja käy jalan kaikissa Shikokun temppeleissä, vaelluksen pituus on lähes 1 200 kilometriä.^[31] Japanin šintolaiset käyvät pyhiinvaelluksella merkittävissä šintolaispyhäköissä kuten Isen ja Izumon pyhäköissä. Japanissa on ajateltu jo kauan, että jokaisen japanilaisen tulisi vierailla Isessä ainakin kerran eläessään. 1600-luvulta lähtien Japanissa on syntynyt joukkovaellusliikkeitä noin 60 vuoden välein.^[32]

Juutalaisten miesten tuli tehdä pyhiinvaellusretki Jerusalemin temppeliin joka vuosi kolmen tärkeimmän juhlan, pääsiäisen, lehtimajajuhlan ja sadonkorjuujuhlan aikana ja tuoda eläinuhri.^[33] Temppelin tuhoutumisen vuonna 70 jälkeen näitä juhlia on vietetty etupäässä paikallisesti. Jotkut israelilaiset vierailevat kuitenkin yhä Jerusalemin Itkumuurilla, temppelin vanhalla paikalla.^[34]

• Vesterinen, Ilmari: Shintolaisuus. Japanin kansallisuskonto. Helsinki: Gaudeamus, 2012. ISBN 978-952-495-238-5

• Aalto, Ilari & Papinaho, Annastiina & Riihihuhta, Larissa & Torkki, Usva: Valo askeleillani. Pyhiinvaelluksella Suomessa. Helsinki: Kirjapaja, 2022. ISBN 978-952-354-538-0
• Elonheimo, Kalle: Pieni pyhiinvaelluskirja. (Suomen ekumeenisen neuvoston julkaisuja 69) Helsinki: Kirjapaja, 2003. ISBN 951-625-937-5
• Holmberg, Annina; Lahtela, Johannes: Pää pilvissä, kiviä kengissä. Pyhiinvaelluksia saunoista luostareihin. Helsinki: Otava, 2022. ISBN 978-951-1-39352-8
• Vuola, Elina & Hentinen, Hanna: Vaellus pyhiin. Ristisaattoja idän ja lännen rajalla. Helsinki: Kirjapaja, 2018. ISBN 978-952-2888-54-9

• Pyhiinvaellus Suomi.