Max Chilton
Max Alexander Chilton (s. 21. huhtikuuta 1991 Reigate, Surrey, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta[1]) on brittiläinen rata-autoilija.[2]
Max Chilton | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Kansalaisuus | Britannia |
Formula 1 -ura | |
Aktiivivuodet | 2013–2014 |
Talli(t) | Marussia (2013–2014) |
Kilpailuja | 35 |
Maailmanmestaruuksia | 0 |
Voittoja | 0 |
Palkintosijoja | 0 |
Paalupaikkoja | 0 |
Nopeimpia kierroksia | 0 |
MM-pisteitä | 0 |
Ensimmäinen kilpailu | Australian GP 2013 |
Viimeinen kilpailu | Venäjän GP 2014 |
Aiheesta muualla | |
www.maxchilton.com | |
Chilton kilpaili Formula 1:ssä kaudet 2013–2014 Marussia -tallissa. Chilton oli parhaimmillaan kahdesti kolmastoista, joten hän ei saavuttanut MM-pisteitä. Aiemmin Chilton kilpaili kolme edellistä kautta GP2 -sarjassa sijoittuen kaudella 2012 sarjan neljänneksi. Nykyään Chilton kilpailee Indy Lights ja FIA World Endurance Championship -sarjassa.
Ura
muokkaaKarting
muokkaaChilton aloitti kilpauransa 10-vuotiaana karting -autoista, joissa hän käytti 2 vuotta aikaa opettelemiseen, ennen siirtymistään nuorten TKM:ään. Hän alkoi hankkimaan itselleen mainetta JICA:ssa, jossa hän pääsi säännöllisesti palkintokorokkeelle, ennen kuin Chilton huomattiin 14-vuotiaana, jolloin hän esiintyi Super 1 National Kart Championshipsissä.
T Cars
muokkaaChilton ajoi kauden 2005 sekä kartingia että T Carsia, joka sovitettiin kartingin lisäksi kisakalenteriin. Hän ajoi T Carsissa 14-vuotiaasta 17-vuotiaaksi. Hän sijoittui ensimmäisellä kaudellaan kahdeksanneksi, ennen kuin hän lopulta sijoittui kolmanneksi. Hän jatkoi T Carsissa vuonna 2006, jossa hän sijoittui toiseksi jopa Luciano Bachetan edelle voittaen hänet vain kolmella pisteellä. Chilton voitti 7 kilpailua, Bacheta 6.
Formula 3
muokkaaChilton debytoi Formula 3:ssa vuoden 2007 toisella kierroksella, vaikkei alle 16-vuotiaat saaneet osallistua. Hänen paras tulos oli 11. Bukarestissa ja Brands Hatchissa. Hän esiintyi yhden kerran Star Mazda Championshipissä.
Chilton ajoi toisella kaudellaan Daavid Hayle Hitech Racingissa ja nousi mestaruustaistelussa kymmenenneksi. Hän ajoi itselleen kaksi kertaa paalupaikan, Monzassa ja Rockinghamissa. Hän oli kaksi kertaa palkintokorokkeella ollen toinen Oulton Parkissa ja kolmas Rockinghamissa. Kaudeksi 2009 hän siirtyi Carlin Motorsportiin ajaen kolme kertaa paalupaikalle neljässä ensimmäisessä kisassa. Chilton voitti kauden aikana kaksi kilpailua, ensin Autódromo Internacional do Algarvessa, Portimãossa ja toisen viimeisessä kilpailussaan Formula 3 -sarjassa Brands Hatchissa.
GP2
muokkaaChilton siirtyi Aasian GP2-sarjaan ajamaan Barwa Addax Team -tallissa vuosina 2009-2010. Sieltä Chilton suuntasi Ocean Racing Technology.
Kaudeksi 2011 Chilton siirtyi ajamaan Carlin Motorsportissa, jossa hän oli ajanut Formula 3:ssa ja joka kokeili ensimmäistä kauttaan GP2:ssa. Hän oli Aasian sarjassa 22. ja pääsarjassa 20. Tiimi vaihtoi kaudeksi 2012 nimensä Marussia Carlin GP2 Teamiksi. Hän oli kaudella GP2 -sarjan neljäs toimien samalla Marussia F1 Teamin testikuljettajana.
Formula 1
muokkaaMarraskuussa 2011 Chilton ajoi nuorten kuljettajien testin Abu Dhabissa, Yas Marina Circuitilla Force Indian autolla. Myöhemmin Chilton nimitettiin Marussia testi- ja varakuljettajaksi kaudella 2012. Ensimmäisen kerran hän ajoi perjantain vapaissa harjoituksissa Abu Dhabin GP:ssä 2012.
Joulukuussa 2012 Marussian tekninen johtaja Nikolai Fomenko ilmoitti Chiltonin kilpailevan tallin toisena kilpakuljettajana 2013.[4] Talli vahvisti seuraavana päivänä Chiltonin kilpailevan jokaisessa kilpailussa. Chilton debytoi 17. maaliskuuta 2013 Australian GP:ssä. Hän oli ensimmäisessä kilpailussaan 17:s. Chiltonin ajoi kauden parhaan tuloksensa Monacon GP:ssä sijoittuen 14:ksi. Hän ajoi kauden kaikki 19 kilpailua maaliin saakka, jonka myötä hän sai nimiinsä ennätyksen enimmästä määrästä maaliin ajettuja kilpailuja uran alusta laskettuna.[5][6]
Vuoden 2014 alussa julkistettiin Chiltonin jatkosopimus Marussian kanssa.[7] Kanadan GP:ssä Chilton keskeytti ensi kertaa F1-urallaan kolaroituaan tallikaveri Jules Bianchin kanssa, joka katkaisi Chiltonin 25 kilpailun mittaisen maaliinipääsyputken. Marussia -tallin ajauduttua lokakuussa 2014 konkurssiin jäi Chilton ilman F1-paikkaa ja F1-ura päättyi ennen aikojaan.
Tulokset
muokkaaTulokset kausittain
muokkaaSarja | Kausi | Talli | Sijoitus | Kilpailut | Pisteet | Voitot | Palkintosijat | Paalupaikat | Nopeimmat kierrokset |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
T Cars | 2005 | ? | ? | ? | ? | ? | ? | ? | ? |
T Cars Autumn Trophy | ? | 3. | 7 | 106 | 0 | 4 | 0 | 0 | |
T Cars | 2006 | Tomax | 2. | 20 | 167 | 7 | 14 | 7 | ? |
Formula 3 | 2007 | Arena Motorsport | 18. | 20 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
Formula 3 | 2008 | Hitech Racing | 10. | 22 | 72 | 0 | 2 | 2 | 1 |
Formula 3 | 2009 | Carlin Motorsport | 4. | 20 | 171 | 1 | 5 | 4 | 2 |
Formula Renault 3.5 | Comtec Racing | 40. | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | |
GP2 | 2010 | Ocean Racing Technology | 25. | 20 | 3 | 0 | 0 | 0 | 0 |
GP2 | 2011 | Carlin Motorsport | 20. | 18 | 4 | 0 | 0 | 0 | 0 |
GP2 | 2012 | Marussia Carlin GP2 Team | 4. | 24 | 169 | 2 | 4 | 2 | 0 |
F1 | 2013 | Marussia F1 Team | 23. | 19 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
F1 | 2014 | Marussia F1 Team | 21. | 16 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
F1 yhteensä (2 kautta) | 0 | 35 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
Tulokset kilpailuittain
muokkaaKausi | Talli | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | Pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2012 | Marussia | AUS |
MAL |
CHN |
BHR |
ESP |
MON |
CAN |
EUR |
GBR |
GER |
HUN |
BEL |
ITA |
SIN |
JPN |
KOR |
IND |
ABU TD |
USA |
BRA |
– | – |
2013 | Marussia | AUS 17 |
MAL 16 |
CHN 17 |
BHR 20 |
ESP 19 |
MON 14 |
CAN 19 |
GBR 17 |
GER 19 |
HUN 17 |
BEL 19 |
ITA 20 |
SIN 17 |
KOR 17 |
JPN 19 |
IND 17 |
ABU 21 |
USA 21 |
BRA 19 |
0 | 23. | |
2014 | Marussia | AUS 13 |
MAL 15 |
BHR 13 |
CHN 19 |
ESP 19 |
MON 14 |
CAN Kesk. |
AUT 17 |
GBR 16 |
GER 17 |
HUN 16 |
BEL 16 |
ITA Kesk. |
SIN 17 |
JPN 18 |
RUS Kesk. |
USA |
BRA |
ABU• |
0 | 21. |
• Abu Dhabin GP:ssä 2014 jaettiin tuplapisteet.[8]
Merkkipaalut
muokkaaNro | Merkkipaalu | Ajetut GP:t | Osakilpailu |
---|---|---|---|
1 | Ensimmäinen kilpailu | 1 | Australian GP 2013 |
GP2 -tulokset
muokkaaAasian GP2
muokkaaKausi | Talli | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | Pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2009–2010 | Barwa Addax Team | ABU1 FEA 16 |
ABU1 SPR 17 |
BHR1 FEA 18 |
BHR1 SPR 12 |
BHR2 FEA 19 |
BHR2 SPR 15 |
2 | 18. | ||
Ocean Racing Technology | ABU2 FEA 8 |
ABU2 SPR 6 |
|||||||||
2011 | Carlin | ABU FEA 12 |
ABU SPR 18 |
ITA FEA 22 |
ITA SPR 15 |
0 | 22. |
GP2
muokkaaKausi | Talli | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | Pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2010 | Ocean Racing Technology | ESP FEA 18 |
ESP SPR 16 |
MON FEA Kesk. |
MON SPR 14 |
TUR FEA 9 |
TUR SPR 11 |
EUR FEA Kesk. |
EUR SPR 11 |
GBR FEA 19 |
GBR SPR 19 |
GER FEA 19 |
GER SPR 16 |
HUN FEA 17 |
HUN SPR 16 |
BEL FEA 17 |
BEL SPR 11 |
ITA FEA 8 |
ITA SPR 5 |
ABU FEA 12 |
ABU SPR 12 |
3 | 24. | ||||
2011 | Carlin | TUR FEA Kesk. |
TUR SPR 17 |
ESP FEA 12 |
ESP SPR 11 |
MON FEA 7 |
MON SPR 6 |
EUR FEA Kesk. |
EUR SPR Kesk. |
GBR FEA Kesk. |
GBR SPR 19 |
GER FEA 17 |
GER SPR 6 |
HUN FEA 18 |
HUN SPR Kesk. |
BEL FEA 15 |
BEL SPR 16 |
ITA FEA Kesk. |
ITA SPR 18 |
ABU SPR Kesk. |
ABU SPR 16 |
4 | 20. | ||||
2012 | Marussia Carlin GP2 Team | MAL FEA 3 |
MAL SPR 7 |
BHR1 FEA 4 |
BHR1 SPR 5 |
BHR2 FEA 5 |
BHR2 SPR 13 |
ESP FEA 7 |
ESP SPR 5 |
MON FEA 5 |
MON SPR 2 |
EUR FEA 7 |
EUR SPR 4 |
GBR FEA 9 |
GBR SPR 19 |
GER FEA 14 |
GER SPR Kesk. |
HUN FEA 1 |
HUN SPR 11 |
BEL FEA 12 |
BEL SPR 22 |
ITA FEA 4 |
ITA SPR 6 |
SIN FEA 1 |
SIN SPR 19 |
169 | 4. |
FIA WEC -tulokset
muokkaaKausi | Talli | Luokka | Auto | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | Pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2015 | Nissan Motorsports | LMP1 | Nissan GT-R LM Nismo | SIL |
SPA |
LMS Kesk. |
NÜR |
COA |
FUJ |
SHA |
BHR |
0 | 34. |
Yksityiselämä
muokkaaChilton syntyi Reigatessa Surreyssa. Hänen isänsä Grahame Chilton on monimiljonääri ja toimii puheenjohtajana vakuutusyhtiö Aon Benfield ja varapuheenjohtajana Aon Corporationissa.[9] Hänet koulutettiin Ardingly Collegessa 2000-2008.
Lähteet
muokkaa- ↑ Max Chilton Drivers. Motorsport Stats. Viitattu 19.7.2019. (englanniksi)
- ↑ Max Chilton Driver Database. Viitattu 28.9.2015. (englanniksi)
- ↑ Tom Chilton Driver Database. Viitattu 28.9.2015. (englanniksi)
- ↑ Николай Фоменко: "Марусе" нужно объединиться с Петровым 16.12.2012. News Media. Viitattu 17.3.2013. (venäjäksi)
- ↑ Kulta, Heikki: Chilton ylitti Monteiron tulokasennätyksen Moottoriurheilu - F1. 6.11.2013. Turun Sanomat. Arkistoitu 2.12.2013. Viitattu 25.11.2013.
- ↑ Marussialle rahapotti, Max Chiltonille ennätys 24.11.2013. Sportti.com. Viitattu 25.11.2013.
- ↑ Esler, William: Max Chilton Has Been Officially Unveiled as Marussia's Second Driver for 2014 F1 News. 11.1.2014. Sky Sports. Viitattu 11.1.2014. (englanniksi)
- ↑ Straw, Edd: Analysis: The Historical Impact of F1's New Double Points Rule F1 News. 10.12.2013. Autosport.com. Viitattu 27.9.2015. (englanniksi)
- ↑ Business big shot: Grahame Chilton 23.08.2008. The Times: News International. Arkistoitu 8.8.2011. Viitattu 17.3.2013. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Virallinen sivusto (Arkistoitu – Internet Archive)
- Max Chilton Twitterissä
- Max Chilton Facebookissa