Georges Couthon

Couthon oli kotoisin Auvergnen Orcetista, jossa hänen isänsä työskenteli notaarina. Couthon toimi aluksi prokurorin apulaisena, opiskeli lakitiedettä Reimsin yliopistossa ja valmistuttuaan toimi vuodesta 1783 asianajajana Clermont-Ferrandissa.^[2] Vallankumousta edeltäneinä vuosina hän tuli tunnetuksi ihmisystävällisenä köyhien asianajajana.^[1][2][3] Hänet nimitettiin vuonna 1790 Clermont-Ferrandin tribunaalin (oikeuden) presidentiksi.^[2] Tässä vaiheessa Couthon oli vielä perustuslaillisen monarkian kannattaja, minkä hän toi esiin vuonna 1791 julkaisemassaan poliittisessa komediassa L’aristocrate converti. Kuningas Ludvig XVI:n pakoyritys kesällä 1791 sai hänet kuitenkin kääntymään kiihkeäksi tasavaltalaiseksi.^[3]

Vuosien 1788–1789 tienoilla Couthonin molemmat jalat halvaantuivat pysyvästi, mahdollisesti aivokalvontulehduksen vuoksi. Hän pystyi tämän jälkeen liikkumaan vain muiden tukemana tai pyörätuolin avulla, mutta ei antanut sen haitata uraansa.^[1][2][3] Murtuneen selkärangan aiheuttama kipu teki Couthonista hyvin ärtyisän, ja siksi hänen puheensa olivatkin usein varsin karmivia.^lähde?

Couthon valittiin syyskuussa 1791 Puy-de-Dômen edustajana lakiasäätävään kansalliskokoukseen. Hän liittyi jakobiiniklubiin ja alkoi pian saada puhetaidoillaan huomiota Pariisin väestön keskuudessa, mahdollisesti osin myös vammaisuutensa herättämän myötätunnon ansiosta. Mielipiteissään hän tasapainotteli aluksi girondistien ja vuoripuolueen välissä, mutta siirtyi jälkimmäiseen elokuun 1792 kansannousun jälkeen.^[3] Syyskuussa 1792 Couthon valittiin uuteen kansalliskonventtiin, jossa hänestä tuli Robespierren liittolainen ja yksi vuoripuolueen johtajista. Hän äänesti enemmistön mukana Ludvig XVI:n kuolemantuomion puolesta.^[2][1] Liikuntarajoitteestaan huolimatta Couthon matkusti kansalliskonventin edustajana Ranskan maakunnissa marras–joulukuussa 1792. Maaliskuussa 1793 hän edusti kansalliskonventtia neuvotteluissa pienen Salm-Salmin ruhtinaskunnan liittämisestä Ranskaan. Hänet valittiin yhteishyvän valiokuntaan 30. toukokuuta. Seuraavana päivänä puhjenneen girondistivastaisen kansannousun aikana Couthon johti kansalliskonventissa girondisteihin kohdistunutta sanallista hyökkäystä. Juuri hän teki aloitteen, jonka pohjalta girondistien johtajat erotettiin konventista ja vangittiin 2. kesäkuuta.^[2][1]

Yhteishyvän valiokunnassa Couthon liittoutui Robespierren ja Louis Antoine de Saint-Justin kanssa. He muodostivat ”triumviraatin” ja tosiasiassa johtivat valiokuntaa. Couthonia ja Robespierreä lähensivät heidän deistiset uskonnolliset näkemyksensä.^[3] Kansalliskonventti määräsi 21. elokuuta 1793 Couthonin yhdessä Étienne-Christophe Maignet’n ja Alexandre de Châteauneuf-Randonin kanssa kukistamaan vastavallankumouksellista Lyonin kapinaa. Couthon kokosi Rhônen alueelta 60 000 miehen armeijan ja johti Lyonin piiritystä, joka päättyi 9. lokakuuta kaupungin valtaukseen. Couthon sai aluksi johtaa Lyonin rauhoittamista, mutta toimi melko maltillisesti. Hän vastusti kansalliskonventin armotonta määräystä koko kaupungin hävittämisestä ja pyrki jarruttamaan sen toimeenpanoa. Hänet korvattiin pian Jean-Marie Collot d’Herbois’lla, joka pani Lyonissa toimeen vallankumouksellisen terrorin.^[3][1]

Pariisiin palannut Couthon oli vuodenvaihteessa 1793–1794 parin viikon ajan kansalliskonventin puhemiehenä.^[2] Hän saavutti mainetta julistaessaan Ludvig XVI:n oikeudenkäynnin yksivuotispäivänä 21. tammikuuta 1794 pitämässään puheessa ”kuolemaa tyranneille ja rauhaa majoihin” (Mort aux tyrans, paix aux chaumières).^[3] Couthon alkoi kääntyä yhä jyrkemmäksi ja vaati kaikkien vallankumouksen vihollisten tuhoamista. Hän tuki Robespierreä tämän järjestäessä sekä Jacques Hébertin että Georges Dantonin kannattajineen teloitetuiksi. Couthonin johdolla valmisteltiin ja hänen tuellaan säädettiin kesäkuussa 1794 vastavallankumouksellisellisuudesta syytettyjen oikeusturvan kumonnut niin sanottu prairialkuun 22. päivän laki, joka kiihdytti poliittista vainoa ja käynnisti ”suurena terrorina” tunnetun vaiheen. Couthon tuki Robespierreä myös korkeimman olennon kultin perustamisessa Ranskan uudeksi uskonnoksi.^[1][2][3]

 

Couthonin tuhon sinetöi lopulta Robespierren triumviraatin herättämä pelko muiden poliittisten johtajien keskuudessa. Jakobiiniklubin kokouksessa 21. heinäkuuta 1794 Couthon vaati puhdistamaan kansalliskonventista ”neljä tai viisi rikollista”, minkä jälkeen henkensä edestä pelänneet Collot d’Herbois, Jean Nicolas Billaud-Varenne ja Jean-Lambert Tallien päättivät ottaa riskin ja kukistaa Robespierren. Niin sanotun thermidorin vallankaappauksen yhteydessä 27. heinäkuuta Robespierre, Couthon ja Saint-Just määrättiin vangittaviksi. Heidän ollessaan piiritettyinä Pariisin kaupungintalolla Couthon yritti itsemurhaa, mutta jäi täpärästi henkiin vielä sen jälkeenkin kun vihainen väkijoukko oli paiskannut hänet kadulle ja pahoinpidellyt häntä siellä.^[3] Hänet teloitettiin seuraavana päivänä giljotiinillä yhdessä Robespierren, Saint-Justin ja 19 muun henkilön kanssa.^[1][3] Couthon kannettiin giljotiiniin ensimmäisenä.

Couthonin pyörätuoli on nykyään esillä Pariisin Musée Carnavaletissa, johon hänen jälkeläisensä lahjoittivat sen vuonna 1899.^[4] Tuoli oli aikaansa nähden erittäin edistyksellinen, sillä siihen kuului kaksi hammasvaihtein varustettua käsinojien etupäähän asennettua käsikampea, joiden avulla Couthon pystyi liikuttamaan tuoliaan itse.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Georges Couthon Wikimedia Commonsissa

• Georges, Auguste Couthon (ranskaksi) Ranskan kansalliskokous