Dr12

Aikoinaan Dr12 toi aiemmin kokematonta ajomukavuutta ja -näkyvyyttä veturimiehille, mutta sen huonona puolena uudempaan Dr13:een nähden pidettiin raskasta akselipainoa ja hidasta kiihtyvyyttä sekä vain 120 km/h huippunopeutta. Syynä tähän oli se, että veturin dieselmoottori osoittautui veturin massaan nähden alitehoiseksi. Nopeusongelmaa korjattiin viimeisimmässä 10 veturin sarjassa muuttamalla kokonaisvälitystä siten, että veturin tekninen huippunopeus oli 140 km/h, mutta tätä ominaisuutta ei milloinkaan hyödynnetty, vaan koko veturisarjan suurimpana sallittuna nopeutena säilytettiin 120 km/h. Suuren painonsa ansiosta Dr12:n vetovoima oli kuitenkin varsin suuri ja sitä pidettiinkin jykevärakenteisena ja vahvana veturina. Se soveltui hyvin niihin juniin, joissa veturin suhteellisen vähäisestä tehosta ja alhaisesta huippunopeudesta ei ollut haittaa – siis hitaisiin ja raskaisiin tavarajuniin. Samoin Helsingissä voitiin lopettaa työntöveturien käyttö pääradalla: nämä uudet väkivahvat veturit jaksoivat vetää raskaimmatkin junat Hyvinkään suuntaan ilman lähtöapua. Polttoainesäiliön tilavuus on 4 200 litraa.

Alitehoisen moottorin ohella Dr12:n toinen ongelma oli raskas akselipaino, joka saattoi vahingoittaa kevyesti kiskotettuja ratoja. Dr12:lla voitiin suorittaa linja-ajoa käytännössä vain Länsi-Suomen raskaasti kiskotetuilla radoilla. Koska kaluston päätukikohta oli Tampere, Dr12:ta kutsuttiin toisinaan Hämeen huruksi, kun puolestaan Kouvolassa päätukikohtanaan pitäneiden Dr13:n kutsumanimi oli Kymen huru.

 

Dr12-veturi koostui kahdesta kolmiakselisesta telistä joissa kummassakin oli yksi ajomoottori akselia kohden, ja niiden päällä lepäävästä, erittäin tukevasta itsekantavasta teräskorista, johon laitteistot ja ohjaamot oli rakennettu. Veturissa oli keskellä yksi suuri 182-litrainen V16-dieselmoottori, joka käytti siihen kytkettyjä pää- ja apugeneraattoria. Veturissa oli lisäksi puukoristen ja teräskoristen matkustajavaunujen lämmitystä varten höyrynkehitin^[1], mutta se poistettiin tarpeettomana 1970-luvun loppupuolen tienoilla, koska käyttöön tulleet sähköveturit toivat sähkölämmitysmahdollisuuden ja höyryveturit olivat poistumassa liikenteestä. Ohjaamot on suunniteltu niin, että törmäyksessä veturin molemmissa päissä oleva turvakeula otti törmäyksessä vastaan suurimmat voimat ja suojasi näin kuljettajaa ja laitteita.

Kaksi veturia voitiin kytkeä ohjattavaksi samasta ajopöydästä, mutta tätä ominaisuutta hyödynnettiin erittäin harvoin. Vetureiden etupäissä oli myös tätä harvoin käytettyä kaksinajo-ominaisuutta varten käyntisillat jotta koneapulainen tai muu miehistö pystyi siirtymään veturista toiseen. Siirtyminen oli lähes välttämätöntä, sillä 1960-luvun dieselveturit vaativat koneapulaisen tarkistamaan vetureiden koneistojen toimintaa jatkuvasti.

Dr12 oli yleislinjaveturi, eli se oli tarkoitettu sekä raskaiden matkustaja- että tavarajunien vetämiseen. Kiihtyvyys matkustajajunissa osoittautui aikataulujen nopeutuessa kuitenkin riittämättömäksi.

Veturit olivat koko ikänsä sijoitettuna Tampereen varikolle, josta niillä aluksi vedettiin pika- ja tavarajunia raskaasti kiskotetuilla rataosilla Helsinki–Seinäjoki ja Riihimäki–Kouvola. Haapamäen kautta Jyväskylän suuntaan lähteviin pikajuniin vaihdettiin Tampereella Hr1-veturi.

Sähköistyksen ja raskaan kiskotuksen edetessä vetureiden käyttöalue laajeni idän ja pohjoisen sähköistämättömille radoille, joilla ne syrjäyttivät aiemmin samoissa tehtävissä käytettyjä Hr1- ja Tr1-sarjoja. 1980-luvun puoliväliin mennessä Suomen kaikkein tärkeimmät radat oli saatu sähköistettyä, mikä vähensi voimakkaasti diesel-linjavetureiden tarvetta. Loppuvuosina Dr12-vetureita käytettiin Turun ja Tampereen seuduilla, muun muassa rataosalla Turku–Tampere. Viimeinen Dr12-sarjan ajo osui veturille no. 2216 sen vetäessä puutavarajunan Salosta Turkuun 19.12.1990. Tämä samainen veturi on nykyisin museoitu ja sillä ajettiin mm. VR:n 150-vuotisjuhlien kunniaksi elokuussa 2012 Hanko–Hyvinkää-radalla. Viimeiset Dr12-sarjan veturit ovat 2241, joka on esillä Suomen Rautatiemuseossa Hyvinkäällä ja 2216 joka on aktiiviliikenteessä Haapamäen Museoveturiyhdistyksen omistamana

• Veturien numerointi: 2200–2241
• Valmistusvuodet (nrot):
  • 1959 (2200–2205)
  • 1960 (2206–2219)
  • 1961 (2220–2227)
  • 1962 (2228–2231)
  • 1963 (2232–2241)
• Pituus: 18,56 metriä
• Paino: 121,8 tonnia
• Päämoottorin teho: 1 400 kW (1 900 hv), ajomoottorien yhteisteho 6 × 182 kW eli noin 1 100 kW.
• Huippunopeus: 120 km/h
• Päädieselmoottori:

Tampella/MAN V8V22/30 turboahdettu etukammiodiesel, osassa vetureita vastaava suoraruiskutusmoottori

• Iskutilavuus: 182 l

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dr12 Wikimedia Commonsissa

• Kuvia Vaunut.org -sivustolla