Ydinkäyttöinen lentokone

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Ydinkäyttöinen lentokone on lentokone, jonka moottoreissa hyödynnetään ydinvoimaa. Sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto suunnittelivat ydinlentokoneita 1950- ja 1960-luvuilla, ja prototyypit valmistuivat koelentokäyttöön. Koneita suunniteltiin erittäin pitkän lentomatkan pommikoneiksi. Teoriassa ydinreaktorilla varustettu pommittaja olisi voinut päivystää ilmassa parin viikon ajan.

Ydinvoimalla toimivan lentokoneen suunnittelu aloitettiin NEPA-projektin (Nuclear Energy for the Propulsion of Aircraft) puitteissa jo vuonna 1946. 1951 NEPAn tietojen perusteella käynnistettiin ANP-projekti (Aircraft Nuclear Propulsion). Tässä projektissa kaksi Convair B-36-pommikonetta otettiin muokattavaksi X-6-koekoneiksi. Ilmajäähdytteinen 3 MW ydinreaktori asennettiin koekoneen pommitilaan ja todettiin toimivaksi. Koneen moottorit olivat tavanomaiset Convair-36-koneen moottorit, eikä ydinreaktoria kokeiltu voimanlähteenä. Ohjelma peruttiin ennen kuin koneita oli saatu valmiiksi.

Project Pluto puolestaan oli suunnitelma rakentaa ydinenergaa hyväksikäyttävä risteilyohjus. Tämäkin suunnitelma peruttiin.

Neuvostoliittolaiset pääsivät tutkimuksissaan pidemmälle. Kaksi valmista Tupolev Tu-119 -konetta valmistui koelentoihin. Nämäkin hylättiin pian liian suurten turvallisuusriskien johdosta. Tu-119 perustui edelleen käytössä olevaan Tupolev Tu-95 -pommikoneeseen.