Virtuaaliavustaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Virtuaaliavustaja on tekoälyyn perustuva ohjelma, joka voi suorittaa erilaisia tehtäviä ja toimintoja, kuten tiedonhakua, viestintää, ajanhallintaa ja muita avustavia tehtäviä. Virtuaaliavustajat ovat yleistyneet monilla eri alustoilla, kuten älypuhelimissa, tietokoneissa, älykaiuttimissa ja muissa laitteissa. Erilaisia virtuaaliavustajia käytetään niin kuluttajien arkipäivässä kuin yrityksissäkin tehostamaan toimintaa ja parantamaan käyttäjäkokemusta.

Varhaisimpina virtuaaliavustajien esiaskeleina voidaan pitää Bell Labsin vuonna 1952 julkaisemaa Audrey-nimistä automaattista ääniohjattavaa numeroidentunnistuslaitetta. Vuonna 1961 julkaistu IBM Shoebox -ääniohjattu laskin ja Joseph Weizenbaumin vuosina 1964-1966 kehittämä ELIZA, ensimmäinen keskustelurobotti, olivat myös tärkeitä alan kehityksessä. Harpy, äänentunnistusteknologia, joka ymmärsi lauseita ja jolla oli 1000 sanan sanasto, kehitettiin 1970-luvulla Carnegie Mellon -yliopistossa Yhdysvaltain puolustusministeriön ja DARPA:n tuella. Tangora, ääntä tunnistava kirjoituskone, joka oli Shoeboxin päivitys esiteltiin vuonna 1986.

1990-luvulla digitaalinen puheentunnistusteknologia tuli henkilökohtaisten tietokoneiden ominaisuudeksi, ja IBM, Philips ja Lernout & Hauspie kilpailivat asiakkaista. Dragon NaturallySpeaking -ohjelmisto, joka julkaistiin vuonna 1997, pystyi muuntamaan luonnollisen ihmisen puheen dokumenteiksi 100 sanan minuuttivauhdilla. Vuonna 2001 Colloquis lanseerasi SmarterChildin, täysin tekstipohjaisen virtuaaliavustajan alustoilla, kuten AIM ja MSN Messenger.

Siri, ensimmäinen moderni digitaalinen virtuaaliavustaja älypuhelimessa, esiteltiin iPhone 4S:n -ominaisuutena vuonna 2011. Amazon julkaisi Alexan Echo-laitteen ohessa vuonna 2014.[1]

2020-luvulla tekoälypohjaiset järjestelmät, kuten ChatGPT, ovat saavuttaneet suosiota kyeten luomaan ihmisenkaltaisia viestejä tekstipohjaisissa keskusteluissa. Helmikuussa 2020 Microsoft esitteli Turing Natural Language Generation (T-NLG) -teknologian.[2] Marraskuussa 2022 OpenAI julkaisi ChatGPT-keskustelualustan.[3] Helmikuussa 2023 Google lanseerasi kokeellisen palvelun nimeltä "Bard" , joka perustuu sen LaMDA-tekoälyohjelmaan.[4]

Virtuaaliavustajia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. iPhone 4S hands-on! Engadget. Viitattu 28.3.2023. (englanti)
  2. Bruce Sterling: Web Semantics: Microsoft Project Turing introduces Turing Natural Language Generation (T-NLG) Wired. Viitattu 28.3.2023. (englanti)
  3. Introducing ChatGPT openai.com. Viitattu 28.3.2023. (englanti)
  4. Bard bard.google.com. Viitattu 28.3.2023. (englanti)