Virpi Suutari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Virpi Suutari
Henkilötiedot
Koko nimi Virpi Maarit Suutari
Syntynyt21. huhtikuuta 1967 (ikä 57)[1]
Kajaani[2]
Kansalaisuus Suomi
Ammatti dokumenttielokuvaohjaaja
Puoliso Martti Suosalo
Ohjaaja
Palkinnot

Parhaan dokumentin Jussi (2001), (2015), (2019)

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Virpi Maarit Suutari s. 21. huhtikuuta 1967 Kajaani[2]) on suomalainen dokumenttielokuvaohjaaja ja taiteilijaprofessori (2012–2016). Suutari on toiminut myös DocPoint-festivaalin taiteellisena johtajana vuonna 2008. Hänet on palkittu Suomi palkinnolla (2021). Suutari on voittanut kolme kertaa parhaan dokumentin Jussi-palkinnon elokuvista Yrittäjä (2018), Eedenistä pohjoiseen (2014) sekä vuonna 2001 elokuvasta Joutilaat yhdessä Susanna Helken kanssa. Suutarin ohjaama dokumentti Aalto (2020) voitti Jussi-palkinnot parhaasta musiikista ja leikkauksesta. Myös Sanna Salmenkallion säveltämät Yrittäjä ja Eedenistä pohjoiseen -elokuvat on palkittu parhaan musiikin Jussi-palkinnoilla.

Suutari on Lapin yliopiston kunniatohtori (2019).[3]

Ura ja elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suutari syntyi Kajaanissa ja muutti jo lapsena Rovaniemelle jossa kävi koulut.[4] Suutari aloitti työuransa toimittajana 1990-luvun alussa, ja hän kirjoitti kolumneja muun muassa Helsingin Sanomiin ja Imageen 1992–2004. Hän sai Kritiikin kannukset vuonna 1996.[5]

Suutarin ja Susanna Helken yhteistyö alkoi vuonna 1996 elokuvasta Synti – dokumentti jokapäiväisistä rikoksista, joka oli heidän yhteinen lopputyönsä Taideteollisessa korkeakoulussa. Elokuva oli lakonisen toteava katsaus seitsemän kuolemansynnin teemoihin. Suutari ja Helke saivat vuonna 1996 Kritiikin Kannukset -palkinnon ja vuonna 1997 Nuoren taiteen Suomi-palkinnon.

Vuonna 1998 julkaistu Valkoinen taivas dokumentoi perheen arkea nikkelikombinaatin saastuttamassa kaupungissa Kuolan niemimaalla. Saippuakauppiaan sunnuntai (1999) kuvasi työttömän lähiöperheen arkea, jota työ ja vapaa-aika ei enää jaa kahtia.

Vuonna 2010 Suutari ohjasi elokuvan Auf Wiedersehen Finnland, joka käsitteli Saksan armeijan mukaan vuonna 1944 lähteneiden suomalaisnaisten tarinoita. Vuonna 2013 ilmestyi Suutarin dokumentti Hilton!, jonka keskeisenä teemana on nuorten syrjäytyminen. Keväällä 2014 julkaistiin elokuva Eedenistä pohjoiseen, jonka keskiössä ovat puutarhojaan hoitavat pariskunnat. Elokuva palkittiin parhaan dokumentin Jussi-palkinnolla, Anjalankosken elokuvapalkinnolla (2015) sekä Tampereen elokuvajuhlien pitkien dokumenttielokuvien pääpalkinnolla ja Zagrebin dokumenttielokuvafestivaalin erikoispalkinnolla.

Vuonna 2016 Suutari ohjasi elokuvan Eleganssi, joka kuvasi tunnettujen suomalaisten talousvaikuttajien - mm. Antti Herlinin, Jorma Ollilan ja Heikki A. Reenpään - peltopyyn metsästystä. Elokuva palkittiin parhaan lyhytelokuvan palkinnolla Tampereen elokuvajuhlilla (2016) ja parhaan naisohjaajan palkinnolla Oberhausenin lyhytelokuvafestivaalilla.

Suutari on ohjannut myös parhaan dokumentin Jussilla palkitun ja IDFA:n Masters-sarjassa esitetyn elokuvan Yrittäjä (2018) sekä arkkitehtipariskunta Aino ja Alvar Aallosta kertovan pitkän dokumentaarin Aalto (2021). Aalto on esitetty muun muassa Göteborgin elokuvafestivaalilla, Rotterdamin, Lontoon ja New Yorkin arkkitehtuurifilmifestivaaleilla sekä museoissa eri puolilla maailmaa, muun muassa Hongkongissa ja Pariisissa sekä Venetsian arkkitehtuuribiennaalin yhteydessä (2021). Aalto saa elokuvateatterilevityksen Suomen lisäksi ainakin Sveitsissä, Australiassa ja Japanissa.

Vuonna 2002 Suutarille myönnettiin yksivuotinen elokuvataiteen taiteilija-apuraha.[1] Viisivuotiskaudella 2012–2016 hän toimi taiteilijaprofessorina.[6]

Suutari perusti vuonna 2012 yhdessä puolisonsa, näyttelijä Martti Suosalon kanssa Helsingissä toimivan Euphoria Film Oy -nimisen elokuvien ja teatteriesitysten tuotantoon perustuvan yrityksen.[7][8]

Suutarilla ja Suosalolla on kolme lasta.[9]

Filmografia (ohjaukset)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Virpi Suutari Elonetissä. Viitattu 11.12.2013
  2. ↑ a b Vuorensola, Annika: Hullun hommaa. Apu, 17.9.2020, s. 48–49. A-Lehdet.
  3. ↑ Lapin yliopistoon 18 uutta kunniatohtoria Lapin yliopisto. Viitattu 8.5.2022.
  4. ↑ Pirjo Kemppinen: Virpi Suutarin ja Martti Suosalon kohtaaminen johti pitkään liittoon ja kolmeen lapseen: ”Toista ei saa pitää itsestäänselvyytenä” Seura. 10.09.2020.
  5. ↑ Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 891–892. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
  6. ↑ Taiteilijaprofessorit. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 7.12.2014. Viitattu 1.12.2014.
  7. ↑ Virpi Suutari Film-Documentaire. Viitattu 8.9.2020. (ranskaksi)
  8. ↑ Euphoria Film Oy Finder.fi. Viitattu 8.9.2020.
  9. ↑ Seppälä, Anni: Virpi Suutari kaivoi vaiennetut muistot esiin. Kainuun Sanomat. 3.3.2010. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 1.8.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Virpi_Suutari&oldid=22568992”