Valtteri Simonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valtteri Simonen (s. 1. huhtikuuta 1974 Turku) on suomalainen näyttelijä. Tällä hetkellä hän toimii Teatr ZA:n taiteellisena johtajana ja näyttelijänä.

Simonen valmistui ylioppilaaksi vuonna 1992 ja näyttelijäksi Pietarin Teatteriakatemiasta kuuluisalta V. M. Filshtinskin kurssilta vuonna 2000. Hän näytteli jo opiskeluaikanaan Teatteri Satiirissa Vasilin saarella ja kuului Teatteri Osobnjakin näyttelijäryhmään vuosina 1999–2001.

Suomeen palaamisen jälkeen Simonen on näytellyt monia teatterirooleja muun muassa Ryhmäteatterissa ja venäjänkielisessä Teatr ZA:ssa sekä useissa elokuva- ja televisiotuotannoissa sekä opettanut näyttelijäntyötä muun muassa Teatterikorkeakoulussa.

Valtteri Simonen on Helsingissä toimivan venäjänkielisen ammattiteatteri Teatr ZA:n perustajajäsen.[1]

Vuosi Elokuva Rooli
2011 Pussikaljaelokuva Kotilainen
2013 Valtiopeli 1863 Aleksanteri II
2014 Hyväntekijä Pavel
2016 Tappajan näköinen mies Markov

Televisiosarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Sarja Rooli
2010 Tauno Tukevan sota venäläinen karkuri
2012 Villa Helena desantti
2015 Roba Pasi Mettälä
2017 Seitsemäntoista vara-amiraali Nepenin
2017 Presidentti Mihail Jakolev
2018 Ratamo Vasili Filippov

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]