Trans-Australian rata

Trans-Australian rata Trans-Australian Railway
Perustiedot
Reitti	Port Augusta–Kalgoorlie
Rakennettu	1912–1917
Omistaja	Australian liittovaltio
Ylläpitäjä	Australian Rail Track Corporation
Tekniset tiedot
Pituus	1 692,6 km
Raiteiden lkm	1
Raideleveys	1 435 mm
Sähköistys	ei
Liikenteenohjaus
Suojastus	ei
Kulunvalvonta	ei
Trans-Australian Railway Km   Lyh. Liikennepaikat  Perthiin 1692,6 Kalgoorlie 1684,4 Parkeston 1666,4 Golden Ridge 1630,5 Curtin 1600,1 Blamey 1578,2 Karonie 1550,1 Chifley 1518,8 Coonana 1480,4 Zanthus 1459,1 Goddards 1420,7 Kitchener 1392,2 Boonderoo 1358,6 Naretha 1310,9 Rawlinna 1277,1 Wilban 1239,6 Haig 1195,5 Nurina 1148,1 Loongana 1099,9 Mundrabilla 1045,9 Forrest 1014,8 Reid 962,1 Deakin 910,5 Hughes 864,5 Denman 844,1 Koonalda 822,6 Cook 798,1 Thomiar 768,7 Fisher 747,1 O'Malley 716,5 Watson 684,4 Ooldea 652,6 Immarinna 663,4 Bates 601,9 Barton 575,0 Mungala 546,1 Mt. Christie 513,9 Wynbring 473,1 Lyons 449,8 Malbooma 413,6  Darwiniin 412,6 Tarcoola 376,8 Ferguson 334,0 Kingoonya 301,8 Kultanaby 283,6 Coondambo 250,1 Wirraminna 219,0 Burandoo 181,6 Pimba 150,1 Wirrappa 118,2 McLeay 84,8 Bookaloo 54,2 Hesso 27,8 Tent Hill 3,4  Whyallaan 2,2 Port Augustan ratapiha 0,0 Port Augusta  Adelaideen Merkkien selitykset
Infobox OK

Trans-Australian rata^[1] on Nullarborin tasangon ylittävä rautatieosuus Australiassa. Rataosuus johtaa Port Augustasta Etelä-Australian osavaltiosta Kalgoorlieen Länsi-Australian osavaltioon. Rataosuudella on myös maailman pisin rautatien suora osuus: 478 kilometrin pituinen osuus on viivasuora, mutta siinä on mäkiä. Suora alkaa kilometripylväältä 797 Ooldean länsipuolelta ja päättyy kilometripylväälle 1275 Loonganan länsipuolelle. Rataosan pituus on 1 692,6 kilometriä.

Rataosuus on tärkeä tavarankuljetusreitti, ja se on ainoa rataosuus joka yhdistää Länsi-Australian osavaltion itäiseen Australiaan. Rataosalla liikennöi kahdesti viikossa Sydneyn ja Perthin välillä liikennöivä Indian Pacific. Port Augustan ja Kalgoorlien välistä rataosuutta käyttää myös Darwiniin kahdesti viikossa liikennöivä The Ghan. Aiemmin rataosalla on liikennöinyt myös henkilöjunavuoro Trans-Australian.

Vuonna 1901 kuusi australialaista siirtokuntaa muodostivat Australian liittovaltion. Tuolloin mantereen länsilaidalla sijaitseva Perth, Länsi-Australian pääkaupunki, jäi kokonaan eristyksiin muista osavaltioista. Perthin ja muiden kaupunkien välillä oli vain tuhansia kilometrejä aavikkoa, joten ainoa käytännöllinen kulkureitti ole aikaavievä ja myrskyisä vesitie. Länsiaustralialaiset saatiin liittymään liittovaltioon lupaamalla heille valtiollisesti rahoitettava rautatieyhteys muuhun Australiaan.

Vuonna 1907 säädettiin laki, jonka ansiosta rautatien suunnittelutyöt voitiin aloittaa. Työ valmistui 1909, ja suunnitelmassa esitettiin 1 711 kilometrin mittainen rautatielinjaus Port Augustasta, tuolloisesta rautatien läntisestä päätepisteestä Tarcoolan kautta kultakaivoskaupunki Kalgoorlieen Länsi-Australiassa. Suunnitelman mukaan rautatien rakennuskustannukset olisivat 4 045 000 puntaa käyttäen raideleveyttä 1,44 metriä. Rautatien rakentamisen mahdollistava laki säädettiin joulukuussa 1911 ja valtiollinen Commonwealth Railways perustettiin rautatien rakentajaksi 1912.

Rautatien rakennustyö aloitettiin Port Augustasta syyskuussa 1912. Rautatien raideleveydeksi oli valittu niin kutsuttu normaali raideleveys, siitäkin huolimatta että linjauksen molemmissa päissä olevat osavaltioiden omistamat rautatiet olivat kapearaiteisia. Koko reitin raideleveys yhtenäistettiin 1 435 millimetriin vasta 1970.

Ensimmäisestä maailmansodasta huolimatta rataa rakennettiin yhtä aikaa Kalgoorliesta ja Port Augustasta käsin. Rakennustyömaa edistyi nopeasti, sillä ratalinjaus halkoi kuivia ja autioita seutuja. Eri suunnista rakennetut radat yhdistettiin 17. lokakuuta 1917,^[2] ja lopullisen linjauksen pituudeksi tuli 1 692,6 kilometriä. Rautatien valmistumisesta aina vuoteen 1996 saakka rataosalla liikennöi Tea and Sugar Train, joka huolehti syrjäisten kylien elintarvikehuollosta.

Rautatie ei kertaakaan matkallaan ylitä pysyvää makeavetistä jokiuomaa. Radan varrelle porattiin kaivoja ja rakennettiin patoja tasaisin välimatkoin höyryveturien vesihuoltoa varten, mutta usein vesi oli kelvotonta käytettäväksi höyryveturissa saati ihmisten juomana, joten vesivarastot oli kuljetettava junassa. Höyryveturiaikana jopa puolet junan kuormasta oli vettä höyryveturille.

Koska rautatien varrella aavikolla ei ollut riittävästi sopivia vedenottopaikkoja höyryvetureille, radan alkuperäinen suunnittelija Henry Deane pyrki dieselveturien käyttöönottoon varhaisessa vaiheessa. Hän jopa ehti tiedustella kalustovalmistajilta vetureiden hintaa ja sopivuutta radalle, mutta hän joutui eroamaan ratapölkkyjen hankinnasta johtuneen skandaalin vuoksi ennen kuin veturiehdotus oli edennyt riittävästi.^[3]

Vakituinen dieselveturien käyttö matkustajajunissa alkoi vasta vuonna 1951, jolloin käyttöön otettiin uusi GM-sarjan dieselveturi.^[4]

Radalla oli alun perin 400 metrin mittaisia sivuraiteita junakohtauksia varten noin sadan kilometrin välein, mutta liikenteen lisääntyessä kohtauspaikkojen määrää oli lisättävä. Nykyisin radalla on vähintään 1 800 metrin mittaisia kohtausraiteita 30–60 kilometrin välein. Useimmat liikennepaikoista ovat miehittämättömiä, ja junamiehistön velvollisuus on itse kääntää vaihteet. Keskitettyä liikenteenohjausjärjestelmää ei ole, ja junaliikennettä ohjataan kuljettajalle annettavin kirjallisin määräyksin (engl. train order operation). Kohtauspaikkojen vaihteet on rakennettu aukiajettaviksi, joten sivuraiteella oleva juna voi lähteä kohdattavan junan saavuttua ilman, että miehistön tarvitsee erikseen kääntää vaihdetta junan lähtöä varten ja sitten palauttaa sitä perusasentoon. Vaihteita varustetaan myös radio-ohjauksella, jotta veturimiehistö voi kääntää vaihteen lähestyessään kohtauspaikkaa, tarvitsematta pysäyttää junaa.

• Patsy Adam-Smith: The desert railway. Adelaide: Rigby, 1974. ISBN 0851796753
• David Burke: Road through the wilderness: the story of the transcontinental railway, the first great work of Australia's federation. Kensington, N.S.W.: New South Wales University Press, 1991. ISBN 0868401404
• R. Clarke Spear: The Golden west: Trans-Australian Christmas number. (The Golden west, Vol. 13, December 1917.) Perth, Western Australia. Määritä julkaisija!
• C. H. Henshaw: Overland to Perth in 1928. (ARHS Bulletin, April 1964) Australian Railway Historical Society, 1964.
• J. L. Buckland: Canadian and American Locomotives in Wartime Service on the Trans-Australian Railway. (ARHS Bulletin, September 1965) Australian Railway Historical Society, 1965.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Trans-Australian rata.

• Australian Bureau of Statistics article on federal railways.
• Jorma Pohjanpalo : 1,700 kilometriä rautateitse erämaan halki, Helsingin Sanomat, 28.07.1935, nro 199, s. 17, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot