The Fishfaces

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Fishfaces, vasemmalla kitaristi Make, keskellä basisti Saikki ja oikealla laulaja Claude.

The Fishfaces oli suomalainen rockyhtye, jonka laulaja Claude perusti aiemman yhtyeensä Smackin hajottua. Yhtye julkaisi kaksi studioalbumia, Lovesongs for Hyenas (1993) ja Leaving the Planet (1998). The Fishfacesin kappaleiden tekijöinä olivat pääasiassa Claude, kitaristi Juha Mezola ja basisti Saikki.

Yhtyeen ensimmäinen basisti oli "Tappari" eli TB Widow, joka korvattiin erimielisyyksien vuoksi Saikilla vuonna 1992. Tappari soitti vain ensimmäisellä singlellä ja Saikki kaikilla muilla julkaisuilla. Vuonna 1993 Juha Mezola erosi bändistä ja useiden kitaristikokelaiden jälkeen pestin sai kitaristi ja säveltäjä Kalle "Galileo" Korhonen. Korhonen joutui jättämään yhtyeen henkilökohtaisista syistä Leaving Planet -albumin varhaisessa tekovaiheessa, jolloin Juha Mezola tuli takaisin soittamaan levyn kitaraosuudet.

Kitaristi Make lähti bändistä vuonna 1994 ja kitaristi Junza otti hänen paikkansa. Hän on myöhemmin vaikuttanut muun muassa Spiha- ja Miss Treatment -yhtyeissä. Mezolan lähdettyä bändistä yhtyeen sävellystyöstä ja improvisoiduista kitarastemmoista keikoilla vastasi Kalle Korhonen, joka pian sai Clauden ja Saikin aivoriihen tuloksena kutsumanimen ”Galileo”. Tuolloin 24-vuotias Korhonen ajautui henkilökohtaisiin ongelmiin ja oli pakotettu jättämään yhtyeen. Hänen jälkeensä soitti toisena kitaristina myös Stone (ex-L.A.M.F.).

Yhtyeen toiminta loppui syyskuussa 1996, kun laulusolisti Claude kuoli. Clauden lisäksi yhtyeen jäsenistä ovat kuolleet Saikki (heinäkuussa 2000) ja Juha Mezola (toukokuussa 2005).

Leaving the Planet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisella ja viimeisellä albumilla Leaving the Planet kuullaan yhtyeen laulajan Clauden lisäksi vierailevia laulajia, sillä Claude oli ehtinyt äänittää levylle vain kaksi kappaletta ennen kuolemaansa ("Into My Blood" ja "Leaving The Planet"). Vierailevia laulajia levyllä ovat tanskalaisen D-A-D-yhtyeen Jesper Binzer sekä The Flaming Sideburnsin Eduardo Martinez ja Jimsonweedin Suho Superstar.

Yhtyeen rumpali Jarkko sekä kitaristit Junza ja Stone ovat myöhemmin keikkailleet Smackfaces-yhtyeessä, joka esittää Smackin ja The Fishfacesin kappaleita. Tribuuttiyhtyeen muita jäseniä ovat laulaja Eduardo Martinez ja Smackin basisti Jimi Sero.

Fishfaces 1992

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Claude (laulu)
  • Jarkko (rummut)
  • Juha Mezola (kitara)
  • Make (kitara)
  • TB Widow (basso)

Fishfaces 1993–1994

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Claude (laulu)
  • Jarkko (rummut)
  • Juha Mezola (kitara)
  • Saikki (basso)

Fishfaces 1994–1995

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Claude (laulu)
  • Jarkko (rummut)
  • Kalle ”Galileo” Korhonen (kitara, Composer)
  • Saikki (basso)
  • Junza (Guitar II)

Fishfaces 1995–1996

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Claude (laulu)
  • Jarkko (rummut)
  • Saikki (basso)
  • Junza (kitara II)
  • (Kalle ”Galileo” Korhonen (kitara&Composer))

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • ”Long Lost Love” / ”In The Dead Of A Night” (1992)
  • ”Crazy Diamonds” / ”Wide awake” (1993)
  • ”Into My Blood” / ”Leaving the Planet” (1998)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]