Taneli Mustonen
Taneli Mustonen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1978 (ikä 45–46) Joensuu |
Ammatti | elokuvaohjaaja |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Taneli Mustonen (s. 1978[1] Joensuu[2]) on suomalainen elokuvaohjaaja. Hänet tunnetaan erityisesti elokuvastaan Luokkakokous (2015), joka perustuu tanskalaiseen Klassefesten-elokuvaan (2011).
Vuonna 2016 ilmestyi Mustosen ohjaama ja käsikirjoittama Bodominjärven murhiin pohjautuva kauhuelokuva Bodom. Samana vuonna ensi-iltansa sai myös Mustosen ohjaama Luokkakokous 2 – Polttarit. Mustonen kuvasi Suomessa ja Virossa uusinta elokuvaansa, komediaa Se mieletön remppa kesällä 2019,[3] ja se tuli ensi-iltaansa 19. helmikuuta 2020.
Mustonen pääsi 20-vuotiaana ensimmäisellä yrittämällään opiskelemaan elokuvaohjausta Taideteolliseen korkeakouluun.[1] Vuonna 2015 Mustonen otettiin mukaan Varietyn kymmenen lupaavimman pohjoismaisen ohjaajan listalle.[4]
Tyyli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mustosen ollessa lapsi hänen vanhempansa ostivat elokuvateatterin Outokummussa. Mustosen elokuvafilosofia nojaa tähän lapsuudenkokemukseen, sillä hän pyrkii tekemään elokuvia pelkästään suurelle yleisölle.[1]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ella ja kaverit (2012)
- Luokkakokous (2015)
- Bodom (2016)
- Luokkakokous 2 – Polttarit (2016)
- Se mieletön remppa (2020)
- The Twin - Paha kaksonen (2022)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Koponen, Jenni-Maarit: Henkilökuva: Naurua neljän minuutin kohdalla – Näin Luokkakokous-ohjaaja Taneli Mustonen laski hittielokuvan kaavan Yle Uutiset. 15.11.2015. Viitattu 15.11.2015.
- ↑ Kyykeriltä elokuvaohjaajaksi. Outokummun Seutu, 23.2.2015, s. 5.
- ↑ Luokkakokous-ohjaajalta uusi elokuva – luottonäyttelijä Sami Hedberg jälleen mukana, vastaparina Kiti Kokkonen: ”Maan kovimmat komediantekijät.” Iltalehti. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Asp, Jon: Haugesund: 10 Nordic Talents to Track Variety. 21.9.2015. Viitattu 21.1.2016. (englanniksi)