Ron Perlman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ron Perlman
Ron Perlman vuonna 2019.
Ron Perlman vuonna 2019.
Henkilötiedot
Koko nimi Ronald Francis Perlman
Syntynyt13. huhtikuuta 1950 (ikä 74)
New York, New York, Yhdysvallat
Puoliso Opal Stone
(vih. 1981; ero 2019)
Näyttelijä
Aktiivisena 1975–
Merkittävät roolit
Palkinnot
  • Q Award (1988, 1989)
  • Golden Apple (1988)
  • Golden Globe (1989)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ronald Francis ”Ron” Perlman (s. 13. huhtikuuta 1950 New York, New York) on yhdysvaltalainen näyttelijä.[1]

Perlman syntyi juutalaiseen perheeseen.[2] Hänen näyttelijänuransa sai alkunsa teatterinäytöksissä, minkä jälkeen 1980- ja 1990-luvulla hän näytteli ensi kerran televisiossa eri televisiosarjoissa vierailevissa rooleissa. Tänä aikana Perlman sai ensimmäisen roolin, josta hän tuli tunnetuksi: sarjassa Beauty and the Beast (1987–1990) hän näytteli Vince-nimistä miestä, jolla on leijonan kasvot. Sittemmin Perlman onkin usein näytellyt rooleja, joihin tarvitaan paljon meikkausta. Vincen roolista hänet palkittiin Golden Globe -palkinnolla. Perlman on esiintynyt useissa elokuvissa, tosin usein sivurooleissa, kuten Sean Conneryn tähdittämässä Ruusun nimessä (1986) sekä elokuvissa Mafian otteessa (1993), Poliisiopisto 7: Moskovan keikka (1994), Alien – ylösnousemus (1997) ja Blade II (2002) sekä Star Trek: Nemesis (2002). Ensimmäisen pääroolinsa Perlman teki vuonna 1995 valmistuneessa elokuvassa Kadonneiden lasten kaupunki. Toisen kerran hän sai esittää pääroolia vuonna 2004 Hellboy-elokuvassa ja neljä vuotta myöhemmin sen jatko-osassa Hellboy II: The Golden Army.

Vuodesta 2008 alkaen Perlman on näytellyt Clay Morrowia televisiosarjassa Sons of Anarchy.

Elokuvien ja televisiosarjojen lisäksi Perlman on tehnyt äänirooleja videopeleihin ja animaatiosarjoihin, joista kenties tunnetuimmat animaatioroolit ovat olleet Savinaama (Batman) ja Slade (Teen Titans). Videopeleistä hänen kenties tunnetuin roolinsa on Halo 2- ja Halo 3 -pelien Lord Hood sekä Fallout-pelisarjan kertoja.

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1981 Taistelu tulesta La guerre du feu Amoukar
1984 Jäävuoren ryöstäjät The Ice Pirates Zeno
1986 Ruusun nimi Der Name der Rose Salvatore
1988 Pelokas todistaja A Stoning in Fulham County Jacob Shuler
1992 Sokean harhautus Blind Man’s Bluff Frank Cerrillo
Stephen Kingin Unissakävelijät Sleepwalkers Soames
1993 Arly Hanks Jim-Bob Buchanan
Huckleberry Finnin seikkailut The Adventures of Huck Finn Pap Finn
Cronos Angel de la Guardia
Mafian otteessa Romeo Is Bleeding Jack’s Attorney
1994 Double Exposure John McClure
Numeromurhat When the Bough Breaks Douglas Eben
Poliisiopisto 7: Moskovan keikka Police Academy: Mission to Moscow Konstantine Konali
Tappava tunne Sensation etsivä Pantella
1995 Original Sins Chas Bradley
Kadonneiden lasten kaupunki La cité des enfants perdus One
Tiny Toons’ Night Ghoulery Scratch
Onni puuttuu peliin Fluke Sylvester
The Last Supper Norman Arbuthnot
Mr. Stitch Frederick Texarian
Kapteeni Zoomin seikkailut ulkoavaruudessa The Adventures of Captain Zoom in Outer Space Vestronin lordi Vox
1996 Tohtori Moreaun saari The Island of Dr. Moreau Sayer of the Law
1997 Betty Donnie Shank
Rajat kiinni The Second Civil War Alan Manieski
Prinssi Valiant Prince Valiant Boltar
Valekaupunki Tinseltown Cliff
Alien – ylösnousemus Alien: Resurrection Johner
1998 Frogs for Snakes Gascone
Suojelija The Protector Ramsey Krago
A Town Has Turned to Dust Jerry Paul
1999 Iloiset veikot Happy Texas Nalhober
Supreme Sanction Director
Primal Force – pedon hyökkäys Primal Force Frank Brodie
2000 Operaatio Hiekkamyrsky Operation Sandman Harlan Jessup
Kunnian kehät Price of Glory Nick Everson
Kultaisen noutajan tapaus The Trial of Old Drum Charles Burden
The King’s Guard Lordi Morton
Stroke Schumacher
Titan A.E. Sam Tucker (äänirooli)
2001 Vihollinen porteilla Enemy at the Gates Nikolai Kulikov
Kuoleman hissi Down Mitchell
Night Class Morgan
2002 Crime and Punishment Dusharo
Blade II Reinhardt
Star Trek: Nemesis Shinzonin varakuningas
2003 Boys on the Run Kapteeni
Killer Rats The Rats William Winslow
Absolon Murchison
Hoodlum & Son Jim McCrae
Looney Tunes: Taas kehissä Looney Tunes: Back in Action Acme VP
2004 Hellboy Hellboy Hellboy
Quiet Kill Perry
The Second Front kenraali von Binding
2005 Sotilaan tytär Missing in America Red
Tarzan 2 Kago (äänirooli)
2006 Local Color Curtis Sunday
Stephen Kingin Desperation Desperation Collie Entragian
How to Go Out on a Date in Queens Vito
The Last Winter Ed Pollack
5ive Girls Drake
Scooby-Doo: Merirosvoja, ohoi! Scooby-Doo! Pirates Ahoy! kapteeni Skunkbeard, Biff Wellington (äänirooli)
Hellboy Animated: Sword of Storms Hellboy (äänirooli)
2007 In the Name of the King: A Dungeon Siege Tale Norick
Hellboy Animated: Blood and Iron Hellboy (äänirooli)
Terra Elder Vorin (äänirooli)
2008 Uncross the Stars Bobby
Outlander Gunnar
Hellboy II: The Golden Army Hellboy
Mutant Chronicles Samue
I Sell the Dead – kuoleman kauppamiehet I Sell the Dead Duffy
Spirit of the Forest Oak (äänirooli)
2009 The Devil’s Tomb Wesley
The Job Jim
Dark Country Thompson
2010 Killer by Nature Julian
Acts of Violence Bill
Bunraku Nicola
The Legend of Secret Pass Parker (äänirooli)
Kaksin karkuteillä Tangled Kelmilän veljekset (äänirooli)
2011 Musta noita Season of the Witch Felson
Drive Nino
Conan the Barbarian Corin
The Littlest Angel Jumala (äänirooli)
2012 Crave Pete
2013 Pacific Rim – Hyökkäys Maahan Pacific Rim Hannibal Chau
Percy Jackson: Hirviöidenmeri Percy Jackson: Sea of Monsters Polyphemus (äänirooli)
Justice League: The Flashpoint Paradox Deathstroke / Slade Wilson (äänirooli)
Taikojen talo The House of Magic Randy (äänirooli)
2014 13 Sins Chilcoat
Before I Disappear Bill
Kid Cannabis Barry Lerner
Dermaphoria Anslinger
Poker Night Calabrese
Savage Mutts Terry ”Shotgun” Coburn
Manolon lumoava matka The Book of Life Xibalba (äänirooli)
2015 Skin Trade Viktor Dragovic
Sara’s Cell Miller
Robo-Dog Marshall (äänirooli)
2016 Ihmeotukset ja niiden olinpaikat Fantastic Beasts and Where to Find Them Murjoka
2020 Monster Hunter Amiraali
2021 Nightmare Alley Bruno
Don’t Look Up Benedict Drask
2022 Guillermo del Toron Pinokkio Pinocchio Podestà (äänirooli)
2023 Transformers: Rise of the Beasts Optimus Primal (äänirooli)

Televisiosarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Televisiosarjat
Vuosi Nimi Rooli Huomioita
1979 Ryan's Hope tohtori Bernie Marx 2 jaksoa
1985 The Fall Guy kovis 1 jakso
MacGruder and Loud asianajaja
Our Family Honor Bausch
1986 Miami Vice John Ruger
One Life to Live Orestes 2 jaksoa
The Insiders mies 1 jakso
1987-1990 Beauty and the Beast Vincent
1991-1993 The Legend of Prince Valiant kuningas Ian, kuningas Olaf, Longportin Raymond, Cyril, Tobyn isä äänirooli, 8 jaksoa
1992, 1993 Batman Matt Hagen / Savinaama, poraaja äänirooli, 4 jaksoa
1993 Animaaniset Saatana, ylikonstaapeli Sweete, Charon äänirooli, 2 jaksoa
Lahjomattomat Käärme 1 jakso
Bonkers ylikonstaapeli Francis Q. Grating äänirooli, 17 jaksoa
1994 Mighty Max Goar äänirooli, 1 jakso
Aladdin Arbutus
Pieni merenneito Apollo
1994, 1995 Ihmeneloset Velho, Bruce Banner / Hulk äänirooli, 2 jaksoa
1994-1995 Phantom 2040 Graft äänirooli
1995 Picture Windows uhkapeluri 1 jakso
1996 Rautamies Bruce Banner / Hulk äänirooli, 1 jakso
Mortal Kombat: Defenders of the Realm Kurtis Stryker, Scorpion äänirooli
Duckman: Private Dick/Family Man Roland Thompson äänirooli, 1 jakso
Wing Commander Academy Kilrathin johtaja, Krulan nar Ragitagha, Daimon Karnes äänirooli, 3 jaksoa
Highlander sanansaattaja 1 jakso
Skwids Braggell äänirooli, tuntemattomat jaksot
1996, 1998 Hey Arnold! Mickey Kaline, hodarimies äänirooli, 2 jaksoa
1997 Tracey Takes On... Stuart 1 jakso
Perversions of Science 40132
1997, 1998 The New Batman Adventures Matt Hagen / Savinaama, Mo, Lar, Cur, laulaja äänirooli, 2 jaksoa
1997-1998 Zorro sivuäänet
1997-1999 Teräsmies Jax-Ur äänirooli, 3 jaksoa
1998 Godzilla: The Series Leviathanin avaruusolio, laivan kapteeni äänirooli, 1 jakso
Äärirajoilla everstiluutnantti Brandon Grace 1 jakso
1998-2000 Seitsemän rohkeaa miestä Josiah Sanchez
1999 Eron lait Roy 1 jakso
Men in Black: The Series Drekk äänirooli, 1 jakso
2000 Villit Marjaset villihevonen
Jackie Chan seikkailee Karl Nivor
Buzz Lightyear of Star Command johtaja
2001 Siskoni on noita herra Kellman 1 jakso
Disneyn Tarzanin legenda eversti Nikolas Rokoff äänirooli, 1 jakso
Superpunkki Fiery Blaze 1 jakso
2003 Static Shock Heavyman, tohtori Koenig äänirooli, 1 jakso
Justice League Matt Hagen / Savinaama, Orion äänirooli, 4 jaksoa
2003–2006 Teen Titans Slade Wilson / Deathstroke äänirooli, 19 jaksoa
2004-2007 Danny Phantom vararehtori Lancer äänirooli, 23 jaksoa
2005 Scooby-Doo tarkastaja Malpumpkin, Joe, jäätynyt paha henki äänirooli, 1 jakso
2005–2008 The Batman Waylon Jones / Killer Croc, Bane, Rumor äänirooli, 4 jaksoa
2006 Justice League Unlimited Orion, laboratoriopäällikkö äänirooli, 1 jakso
Masters of Horror Dwayne Burcell 1 jakso
2007 Kim Possible Sotahaukka äänirooli, 2 jaksoa
Avatar Tulen valtias Sozin, sivuäänet 1 jakso
Afro Samurai Oikeus äänirooli, 2 jaksoa
2008 Star Wars: The Clone Wars Gha Nachkt
2008-2010 Chowder Arbor, mies äänirooli, 3 jaksoa
2008-2013 Sons of Anarchy Clarence "Clay" Morrow
2009 Robot Chicken Handy Ball, Tony Stark / Rautamies äänirooli, 1 jakso
2010 Batman – pelottomat Tupla-X / Tohtori Ecks
2010, 2014 Archer Ramon Limon äänirooli, 2 jaksoa
2011 Pretend Time Billy Blake 1 jakso
2011-2017 Adventure Time Kalmo, etana äänirooli, 10 jaksoa
2011-2020 American Dad! rosvo, Fang, eversti, hirviönmetsästäjä äänirooli, 4 jaksoa
2012 New Teen Titans Slade Wilson / Deathstroke, Alfred Pennyworth äänirooli, 3 jaksoa
2013 Green Lantern: The Animated Series Sinestro äänirooli, 1 jakso
Peter Panzerfaust kapteeni Haken
Teen Titans Go! Slade Wilson / Deathstroke
2014-2017 Hand of God Pernell Harris
2015 Blacklist Luther Braxton 2 jaksoa
SuperMansion Blazar äänirooli, 2 jaksoa
2015, 2016 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat Armaggon äänirooli, 3 jaksoa
2016 Maron Mel 2 jaksoa
2016-2017 Trollhunters Bular äänirooli, 12 jaksoa
2017-2018 StartUp Wes Chandler
2017-2019 Kaksin karkuteillä: TV-sarja Kelmilän veljekset äänirooli, 3 jaksoa
2018 Transformers: Power of the Primes Optimus Prime äänirooli, 7 jaksoa
The Truth About the Harry Quebert Affair Roy 7 jaksoa
2018-2019 Final Space John Goodspeed, Poltinheimon johtaja äänirooli, 6 jaksoa
2019 Splitting Up Together Brock 1 jakso
Reprisal Iso Graham 3 jaksoa
2019, 2022 The Capture Frank Napier 9 jaksoa
2020 Reno 911! rattijuopumuksen poliittinen vanki 1 jakso
2021 Adventure Time: Distant Lands Kalmo äänirooli, 1 jakso
2022 UFC on ABC kertoja
2023 Poker Face Sterling Frost Sr. 1 jakso

Ääninäyttely videopeleissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ääninäyttely videopeleissä
Vuosi Nimi Rooli
1995 Chronomaster Rene Korda
1997 Fallout: A Post Nuclear Role Playing Game kertoja / Butch Harris
1998 Fallout 2 kertoja
2001 Forgotten Realms: Icewind Dale – Heart of Winter Wylfdene
Fallout Tactics: Brotherhood of Steel kertoja
2003 Batman: Rise of Sin Tzu Matt Hagen / Savinaama
True Crime: Streets of LA Misha / muita ääniä
Lords of Everquest Lord Skass
2004 The Chronicles of Riddick: Escape from Butcher Bay Jagger Valance
Halo 2 Lord Hood
2005 The Incredible Hulk: Ultimate Destruction Emil Blonsky / Kuvotus
Teen Titans Slade
Gun Hoodoo Brown
The Outfit Tommy Mac
2006 Justice League Heroes Batman
2007 Conan Conan
The Outfit Lord Hood
2008 Turok Slade
Hellboy: The Science of Evil Hellboy
Fallout 3 kertoja
2009 Afro Samurai Justice
2010 Tom Clancy’s HAWX 2 Dagger
Fallout: New Vegas kertoja
2011 Marvel Super Hero Squad Online Kuvotus
2015 Fallout 4 uutisankkuri
Call of Duty: Black Ops III Campbell
2016 Payday 2 Rust
2018 Fallout 76 kaiutin
  1. Ron Perlman Biography (1950-) Film Reference. Viitattu 16.8.2009. (englanniksi)
  2. Comic-Con 2011: Del Toro and Nicolas Refn Talk 'Don't Be Afraid of the Dark' and 'Drive' - Screened web.archive.org. 1.2.2012. Arkistoitu 1.2.2012. Viitattu 13.5.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]