Parsman I

Parsman I (georg. ფარსმან I, kuoli 58) eli Pharasmanes oli Iberian (eli Kartlin, nykyisen Georgian itäosan) kuningas, jolla on merkittävä asema Tacituksen kertomuksessa Rooman idänpolitiikasta ja sotaretkistä Tiberiuksen, Claudiuksen ja Neron aikana. Professori Cyril Toumanoffin mukaan hän hallitsi vuosina 1–58 ja kuului kolmanteen Parnavaziani-dynastiaan.

Parsman oli Rooman liittolainen. Hän hyökkäsi Armeniaan ja valtasi sen pääkaupungin Artašatin vuonna 35. Hän jätti veljensä Mithridateen Armenian valtaistuimelle, ja kun parthialainen prinssi Orodes yritti riistää Parsmanilta hänen uuden valloituksensa, hän kokosi suuren armeijan, jonka avulla hän saavutti murskavoiton parthialaisista (Tacitus, Annales. vi. 32-35). Myöhemmin (noin vuonna 52) hän yllytti poikansa Rhadamistuksen, jonka kunnianhimo ja pyrkimykset olivat alkaneet epäilyttää häntä, aloittamaan sodan setäänsä Mithridatesta vastaan. Parsman tuki poikaansa, mutta kun parthialaiset vuorostaan karkottivat Rhadamistuksen lyhyen hallituskauden jälkeen (vuonna 55) ja hän hakeutui turvaan isänsä valtakuntaan, Parsman surmasi poikansa miellyttääkseen roomalaisia, jotka olivat ilmaisseet tyytymättömyytensä Rhadamistuksen hankkeeseen (ib. xii. 42-48, xiii. 6, 37). Parsmanin jälkeen Iberian valtaistuimelle nousi ilmeisesti hänen poikansa Mirdat I.^[1]

Toumanoff on ehdottanut Parsmanin olevan sama henkilö kuin keskiaikaisissa georgialaisissa kronikoissa mainittu Aderki (tai Rok). Hänen kerrotaan hallinneen samaan aikaan, kun ensimmäiset kristityt yhteisöt syntyivät Georgiaan ja juutalaiset matkustivat Mtskhetasta Jerusalemiin, jossa he näkivät Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja toivat pyhän tunikan Iberiaan. Georgialaisten kronikoiden mukaan Aderki jakoi valtakuntansa poikiensa Kartamin (Kardzam) ja Bartomin (Bratman) kesken, mikä aloitti viisi sukupolvea kestäneen diarkian. Monet nykytutkijat epäilevät kuitenkin diarkian olemassaoloa, sillä ajan ulkomaalaiset lähteet kertovat vain yhdestä hallitsijasta.^[2]