Pont du Gard

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pont du Gard
Ylittää Gard-joen
Sijainti Vers-Pont-du-Gard, Gardin departementti, Ranska
Ylläpitäjä Comité Intercommunal de Défense du Site du Pont du Gard
Siltatyyppi akvedukti
Pituus 275 m
Korkeus 48,8 m
Koordinaatit 43°56′50″N, 4°32′08″E
Lisää silta-artikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Pont du Gard on siltana toimiva osa roomalaisten rakennuttamaa akveduktia. Se sijaitsee Vers-Pont-du-Gardin kunnassa Etelä-Ranskassa, lähellä Remoulinsin kaupunkia Gardin departementissa. Se rakennettiin todennäköisesti ensimmäisen vuosisadan alkupuolella jatkoksi Uzèsistä Nîmesiin kulkeneelle vesijohdolle, jonka toiminnasta on merkkejä vielä 300-luvun alussa. Pont du Gard lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1985.

Nimi Pont du Gard tarkoittaa kirjaimellisesti Gard-joen siltaa. Se ylittää joen, jonka mukaan hallintoaluekin on nimetty. Joki tunnetaan nykyisin ranskaksi myös nimellä Gardon. Samoin oksitaaniksi joella on kaksi nimeä: Gard ja Gardon.

Pont du Gard on kaikkiaan 48,8 metriä korkea. Se on rakennettu kolmesta kaarikerroksesta, joista ylin, nykyisin 275 metriä pitkä taso sisältää 1,8 metriä korkean ja 1,2 metriä leveän vesikanavan, jossa virtasi aikoinaan päivittäin arviolta 200 miljoonaa litraa vettä Nîmesin kaupungin suihkulähteisiin, kylpylöihin ja koteihin. Akveduktin kallistus on koko pituudeltaan ainoastaan 17 metriä, josta sillan osuus on vain 2,5 senttimetriä. Tämä osoittaa Rooman insinöörien kyenneen suureen tarkkuuteen hyvin yksinkertaisia teknisiä apuvälineitä käyttäen. Akveduktia käytettiin kauan Rooman valtakunnan jo tuhouduttua, ehkä jopa 800-luvulle asti. Ylläpidon puute 300-luvun jälkeen kuitenkin aiheutti kivenäisaineiden ja roskien kertymiä, jotka vähitellen tukkivat veden kulun.

Sillan käyttö tullisiltana takasi Pont du Gardin säilymisen keskiaikaan asti. Vaikka osa sen rakennuskivistä vietiin muuhun käyttöön, paikalliset suurmaanomistajat ja piispat olivat vuosisatojen ajan velvollisia huolehtimaan sen ylläpidosta vastikkeeksi oikeudestaan periä maksuja sillan käyttämisestä. 1700-luvulta alkaen Pont du Gard alkoi saada enenevää huomiota historiallisena rakenteena ja siitä tuli vähitellen tärkeä matkailukohde. Aluetta on uudistettu useaan otteeseen; viimeisimmän kerran 2000-luvulla, jolloin avattiin uusi kävijäkeskus ja poistettiin sekä sillalta että sen lähimmästä ympäristöstä liikenne ja rakennelmat. Pont du Gard on nykyään yksi Ranskan merkittävimpiä turistinähtävyyksiä: sitä käy vuosittain katsomassa yli miljoona matkailijaa (vuonna 2001 1,4 miljoonaa).

Roomalaisen akveduktin reitti Euren lähiston lähteistä Nîmesin Castellumiin sijoitettuna nykyaikaiselle karttapohjalle.

Arkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pont du Gard kohoaa Gard-joen ylle kolme kerrosta korkeana. Se on rakennettu pystytyspaikkaa lähellä sijaitsevan louhoksen kivestä ja on mitoiltaan 49 m korkea ja 275 m pitkä. Pont du Gard on pisin Rooman valtakunnan vesijohtoa kannattelevista silloista, sillä vasemman rannan puoleinen pää on lyhentynyt yli 100 m.

Silta ylittää hydrologien mukaan nimenomaan juuri Gard-joen, ei Gardonia. Anduzesta ja Alèsista virtaavat Gardonin haarat yhdistyvät Cassagnoles-nimisen kylän lähettyvillä muodostaakseen Gard-joen. Yhtymäkohdan alapuolella jokea pitäisikin kutsua nimellä Gard.

Pont du Gard ylittää Gard-joen
  1. Alin kerros: 6 kaarta; pituus 142,35 m, leveys 6,36 m, korkeus 21,87 m
  2. Keskikerros: 11 kaarta; pituus 242,55 m, leveys 4,56 m, korkeus 19,50 m
  3. Ylin kerros: 35 kaarta; pituus 275 m, leveys 3,06 m, korkeus 7,40 m.

Kahdessa ensimmäisessä kerroksessa kaarten aukot ovat yhtä korkeat, sillä toisen kerroksen pilarit on paremman vakavuuden saavuttamiseksi asetettu ensimmäisen kerroksen pilareiden keskiakselille. Aukkojen korkeudet vaihtelevat sijainnin mukaan: jokea ylittävät ovat 24, 52 m, niitä seuraavat 19,5 m ja matalimmat ovat 15,5 m korkeita. Ylimmässä kerroksessa kaikkien kaarten korkeus on 4,8 m.

Kaksi ensimmäistä kerrosta on tehty kokonaan suurista kivipaasista, kuten myös kolmannen kerroksen pilarit aina pienten holvikaarten alkuun asti. Nämä paadet ovat vähintään 50 cm paksuja, usein yli kaksi metriä pitkiä, joten jokaisen täytyy painaa noin kuusi tonnia. Pilareiden sisäpuolilla näkyy selvästi roomalaisten rakentajien työn jälkiä: merkkejä kivenhakkauksen ja rakentamisen tekniikasta. Kivipaasia on käytetty julkisivuna ja sidekivinä, sekä asennettu ulkonemiksi rakennustelineiden kannattelua varten. Kun pintoja katsoo lähempää, huomaa työn tarkkuuden: jokainen kivi on liitetty toisiin paikan päällä hakattujen limitysten avulla.

Siltaa on rakennettu Versin kivestä, joka on kotoisin vain puoli kilometriä ylävirtaan sijainneesta louhoksesta. Kyseessä on vaaleankeltainen, simpukankuoria sisältävä kalkkikivi, joka on rakenteeltaan karkeaa ja muokkautuu hyvin. Sillan pintaa kirjovatkin lukuisat merkit ja kaiverrukset. Suurin osa osoittaa hakattujen kivien lukumäärää ja sijaintia rakennelmassa. Tällaisia ovat pilareissa ja holveissa näkyvät merkinnät kuten: I, II, III, IV tai FRSIII, FRDIV, jotka tarkoittivat ”fronte sinistra” eli vasen etupuoli ja ”fronte dextra” eli oikea etupuoli. Sieltä löytyvät myös nämä päällekkäiset ja salaperäiset sanat: MENS TOTUM CORIUM. Se näyttäisi tarkoittavan, että koko työ on mitattu.

Oikealta rannalta laskettuna toisen kerroksen neljännessä pilarissa, kaksi metriä huipun alapuolella, on selvästi näkyvissä pieni fallosta esittävä kohokuva. Ne ovat kohtalaisen yleisiä roomalaisissa monumenteissa, kuten esimerkiksi Nîmesin areenassa, jossa niitä on useita. Kuvien tarkoituksena on suojata pahalta silmältä. Siitä lähtien, kun provensaalin kielen edistäjänä ja säilyttäjänä tunnettu Frédéric Mistral sommitteli veistoksen ympärille kertomuksen, se tunnetaan täällä paremmin nimellä Pont du Gardin jänis. Muut merkit ja kuvat ovat joko siltaa restauroineiden henkilöiden merkintöjä tai matkailijoiden riipustuksia.

Alimmat pilarit on asennettu suoraan kallioon, joka jää alimman vedenkorkeuden aikana kuiville. Tällä on pyritty estämään eroosio. On mahdollista, että joen pohjaa on ruopattu, ettei vesi tavoittaisi pilareiden perustusta. Mutta roomalaiset tunsivat Gardonin mahtavat vedenkorkeuden vaihtelut ja he ovat siksi varustaneet alimmat pilarit kymmenmetrisillä, kolmion muotoisilla virtaohjaimilla. Vaikka ohjaimet ovat huomiota herättävän korkeita, ne osoittautuivat riittämättömiksi vuoden 1958 tulvassa, joka aiheutti 35 henkilön kuoleman. Vesi ylettyi silloin toisen kerroksen pilareiden juurelle, mutta monumentti kesti lujana, vaikka tämä jättiläismäinen Gardin tulva pyyhkäisi mukaansa useita siltoja, esimerkiksi Remoulins’issa. Ylävirran puolella Gardin silta onkin hiukan kupera, ehkäpä kestääkseen paremmin virtauksen paineen.

Varsinainen vesijohto on rakennettu pienemmistä lohkokivistä. Vesikanava on 1,2 m leveä ja 1,85 m korkea ja siinä on 0,85 m paksut tukimuurit. Kanava on peitetty reunasta reunaan ulottuvilla laatoilla, jotka ovat 0,35 m paksuja, 1 m leveitä ja 3,65 m pitkiä. Huomataan myös, että vesijohdon alkuperäinen sisäkorkeus oli noin 1,30 m. Kun siihen päästettiin vesi, se nousi liian korkealle, saattoi jopa ajoittain valua tuuletusaukoista yli ja tämä pakotti rakentajat korottamaan tukimuureja. He käyttivät nykyisin sisäpuolella hyvin näkyviä lohkokiviä, jotka ovat noin 60 cm paksuja. Muurien korotus näkyy hyvin myös ulkopuolelta, sillä siitä syntyi muuriin toinen reunus.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pont du Gard 1850-luvulla Edouard Baldusin valokuvaamana.

Gardin silta oli osa lähes 50 km pitkää akveduktia, joka kuljetti vettä Uzèsin lähtettyviltä Nemausukseen. Tämä roomalainen kaupunki tunnetaan nykyisin nimellä Nîmes.

Pitkään oltiin sitä mieltä, että Pont du Gard oli rakennettu noin vuonna 19 eaa. Uusimmat kaivaukset osoittavat kuitenkin, että Nîmesin akvedukti rakennettiin vasta ensimmäisellä vuosisadalla. Sitä rakennettaessa on kierretty useita keisari Augustuksen aikaisia tunneleita. Tämä todistaa, että vesijohto rakennettiin niiden jälkeen. Sen lisäksi veden päätealtaasta Nîmes'issä on löydetty kolikoita, jotka ovat peräisin vasta keisari Claudiuksen ajalta (41–54). Vesijohto arvellaan rakennetun 20–40 välissä, tai hiukan sen jälkeen.

Vedenottopaikka sijaitsi vain 12 m ylelmpänä kuin päättöallas. Roomalaiset ovat tehneet tarkkaan työtä saadakseen veden virtaamaan painovoiman avulla aina Nîmes’iin asti. Koko akveduktin kallistus on 34 cm kilometriä kohti, eli 1/3000, joka on merkittävä tekninen saavutus. Vesijohto on rakennettu kaarrellen ja se hyödyntää tarkasti maaston muodot. Suorinta reittiä etäisyys Uzèsin ja Nîmes’in välillä on vain 20 kilometriä. Pont du Gard on rakennettu ylittämään Gardonin laakso.

Nîmesin vesijohdosta yli 90 prosenttia kulki maan alla. Se oli rakenteeltaan lähinnä suuri, kivellä vuorattu ja holvattu oja. Kun vesijohto kohtasi esteen, se tuotiin vähitellen maan pinnalle, jossa se jatkui tukimuurin, pylväikön tai sillan päällä. 50 km:n matkalla on useita rakenteita ja siltoja, mutta niistä Pont du Gard on merkittävin.

Akvedukti toi päivittäin 20 000 kuutiometriä vettä Nemausukseen. Kaupungissa oli runsaasti kaivoja sekä lähellä kaupunkia lähde, joten akveduktin rakentaminen ei ollut elinehto, vaan kaupungin arvoa korostava rakennustyö. Vesi oli tarkoitettu termeihin, muihin kylpylöihin ja kaupungin suihkulähteisiin.

Vesi kulki painovoiman kuljettamana kokonaisen päivän matkaa lähellä Uzèsin kaupunkia sijaitsevasta Euren lähteestä päätepisteessä edelleen sijaitsevaan jakoaltaaseen Nîmes'issä. Allas on halkaisijaltaan 5,5 m ja sitä kutsutaan nimellä Castellum. Siitä vesi jaettiin edelleen 10 putkea myöten. Castellum sijaitsee rue de la Lampèze -kadulla.

Rakentaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silta on tehty täysin ilman laastia. Kivet, joista jotkut painavat jopa kuusi tonnia, pysyivät paikoillaan rautaisten tankojen avulla. Kiviaines on kalkkikiveä ja se on saatu alle kilometrin päässä sijainneista louhoksista. Paadet nostettiin paikoilleen käyttämällä pyörää, jonka sisällä työntekijät kävelivät, luoden näin vintturiin tarvittavan voiman. Rakennuspaikalle tehtiin monimutkaiset rakennustelineet kannattamaan siltaa rakentamisen aikana. Akveduktin julkisivussa näkyvät edelleen telineiden tuet ja pilareiden päällä esiinpistävät reunat, joihin kiinnitettiin rakenteilla olevia holveja kannatelleen puolipyöreät puurakennelmat. Rakentamisen oletetaan vieneen 800–1 000 miehen työmaalta kolmesta viiteen vuotta.

Työnjohtajan nimeä ei tiedetä, mutta hänen on täytynyt olla erityisen lahjakas insinööri. Gardin sillan rakenteessa on omalle ajalleen harvinainen rakenne: jokainen sen suurista holveista muodostuu itse asiassa yhteen liitetyistä pienistä holveista (neljä alemmassa kerroksessa ja kolme toisessa kerroksessa). Tämä sallii kokonaisuuden mukautua ajan mukana välttämättä tuleviin pieniin muutoksiin ja painumiin. Yhdistettynä perustamis- ja rakennustyön erinomaiseen laatuun. juuri tämä ominaisuus on auttanut Gardin siltaa vastustamaan ikää. Tätä holvin jakamista itsenäisiin renkaisiin ei tavata muualla kuin Narbonnen seudulla. Samaa rakennetta edustavat roomalaiset sillat Sommières’n, Boisseronin, Ambrussumin, Nages’in ja Solorgues’in kaupungeissa.

Akveduktin sisäkorkeus helpotti huoltotöitä.

Kolmannessa kerroksessa sijaitsevaan vesijohtoon on rakennettu lattia laastista ja pienistä kivistä sekä tukiseinät lohkokivistä. Sen tiiviyden takasi toinen laastikerros, joka on väriltään punertavaa (tiivistyslaasti tai putkilaasti). Vesijohto oli juuri sopivan kokoinen, niin että ihminen mahtui tekemään huoltotyön.

Tätä rakennustapaa voidaan verrata vuosisatoja myöhemmin rakennettujen katedraalien tekniikkaan. Yhä edelleen voidaan nähdä yksittäisten kivien paikan osoittaneita merkkejä, esimerkiksi "FRS II" (frons sinistra II), eli "vasen julkisivu 2".

Vähittäinen tuhoutuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nîmesin akvedukti oli käytössä vuosisatoja aina 400-luvulle. Vielä 50 vuotta valmistumisensa jälkeen sitä parannettiin korottamalla vesikanavan kattoa 60 cm kuuden kilometrin matkalla. 300-luvulta lähtien akveduktin huoltotöitä laiminlyötiin, mikä heikensi vedentuloa. Sitä saattoi tulla vain ajoittain tai sitä tuli vain vähän. Akvedukti hylättiin 400-luvun lopulla tai 500-luvun alussa.

Näihin aikoihin sattui samanaikaisesti useita asioita, jotka vaikuttivat akveduktin tarpeellisuuteen. Rooman valtakunnan keskushallinto rappeutui ja reuna-alueet jäivät alttiiksi germaaniheimojen hyökkäyksille. 400-luvulla Nîmes oli visigoottien käsissä, Uzès taas joutui kauhua kylväneiden frankkien haltuun. Nîmes’in väkiluku väheni muutamaan tuhanteen asukkaaseen, eikä akveduktin tuomaa vettä enää tarvittu, sillä oma lähde riitti kattamaan tarpeet. Nîmes tyytyi vuosisatoja pohja- ja sadeveteen, kaivoihin ja vesisäiliöihin, sillä vasta 1800-luvun lopulla kaupunkiin alettiin johtaa vettä suoraan Rhône-joesta.

Vaikka maahantunkeutujat kylvivät sekasortoa, he eivät näytä tuhonneen akveduktia. Päinvastoin, vesijohto kärsi muista syistä. Yksi tärkeä syy olivat varmasti vesikanavan pohjan paikoin jopa 50 cm paksut kalkkisaostumat, jotka vähensivät virtausta huomattavasti. Vaikka Euren lähteen vesi tunnetaan huomattavan puhtaaksi, se kulkeutuu lähteeseen kalkkiperäisestä maastosta.

Luonnonolot ovat koetelleet suuresti akveduktia. Jotkin palat ovat täydellisesti sortuneet, erityisesti Vers’in ja Pont du Gardin välillä. Syynä eivät ole luonnonmullistukset, vaikka vuoden 145 maanjäristys onkin voinut vaikuttaa merkittävästi akveduktin perustuksiin. Pikemminkin tuhon syynä ovat maan pintakerrosten liikahtelu, kasvillisuus, puiden juuret, eroosio ja kosteus, jotka ovat ajan myötä vahingoittaneet vesijohtoa peruuttamattomalla tavalla.

Myös ihmiset ovat vaurioittaneet akveduktia. Aluksi sitä suojeltiin ja sitä huollettiin säännöllisesti. Sen ympärillä oli eräänlainen rajavyöhyke, jonne kukaan ei voinut mennä. Mahdollisia rikkojia rankaistiin ankarasti (100 000 sestertiusta veden turmelemisesta tai sen kulun estämisestä, kuten roomalainen sotilas ja kirjailija Sextus Julius Frontinus kertoo).

Voidaan ajatella, että Rooman valtakunnan sortuessa akveduktia ei enää huollettu eikä valvottu. Itse asiassa 200-luvulta alkaen hylättiin vähitellen monia yleisiä rakennuksia. Erimerkiksi Via Domitiaa, joka liittää Italian Iberian niemimaahan, rakennettiin viimeksi vuonna 365.

Yksityishenkilöt alkoivat 200-luvulla jakaa akveduktin vettä omiin tarkoituksiinsa. Kun Nîmes’in väkiluku oli romahtanut ja vesijohto oli käyttökelvoton, alueen ihmiset käyttivät 800-luvulla osaa rakennelman kivistä omiin tarkoituksiinsa. Vuosina 1150–1200 akveduktia purettiin järjestelmällisesti, kun maahan rakennettiin paljon uusia rakennuksia. Pont du Gard on kuitenkin säilynyt melko koskemattomana.

Siltaa on ilmeisesti käytetty kulkureittinä lähes aina. Tästä on kirjoittanut jo yli sata vuotta sitten Emile Espérandieu, joka kirjoitti ensimmäisen kokoomateoksen Nîmesin akveduktista. Alun perin Gardin silta rakennettiin ainoastaan kannattelemaan Uzèsistä Nîmes’iin kulkevaa vesijohtoa. Kuitenkin, varmaan jo alusta alkaen, kulkijat käyttivät sitä ylittääkseen Gardon-joen. Tiedetään kuitenkin myös, että joki voitiin ylittää täällä myös lossilla.

Vuonna 1295 sillan käyttämisestä joutui maksamaan tullin, jonka sääti Uzèsin herra, Filip IV Kaunis. Siltaa on varmaankin käytetty runsaasti, sillä kulkumaksua kannettiin niin kauppatavaran kuljettamisesta kuin jalankulkijoista. Jean Poldo d'Albenasin piirros vuodelta 1557 näyttää, kuinka toisen kerroksen kaaret olivat jo hevosvaljakon mentävillä lovilla.

Huolto- ja korjaustyöt, maailmanperintökohteen restaurointi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle IX kulki sillan editse joulukuussa 1564 tehdessään kuninkaallista Ranskan kiertomatkaansa (1564–1566). Seurueeseen kuului silloin hoviväen lisäksi melkoinen joukko ylintä aatelistoa. 1600-luvulla oltiin aivan aiheesta huolestuneita siitä, että pilariston ohentaminen aiheutti koko rakennelman sortumavaaran. Niinpä languedocilaiset päättivät tukea pilarit ja teettää niihin pystyakselin suuntaiset laajennukset, joita myöten silta voitaisiin ylittää. Niistä tuli kuitenkin liian kapeat vaunujen kulkea.

Uusi maantiesilta rakennettiin 1743–1747.

Puoli vuosisataa myöhemmin ei voitu enää lykätä kunnollisen liikennereitin rakentamista. Niinpä valtion keskushallinto päätti rakentaa siltaan kiinnitetyn tien toisen kerroksen tasolle. Tämä työ tehtiin insinööri Pitot’n johdolla 1743–1747. Valitettavasti tässä vaiheessa ei vielä käynnistetty minkäänlaista restaurointia ja niinpä vanha rakennelma pääsi hyvin huonoon kuntoon. Erityisesti kolmannelta tasolta akveduktista oli kadonnut kokonaisia jaksoja, se oli täynnä koloja ja halkeamia, ja kun vesi muodosti niissä esteettä puroja syövyttäen kalkkikivilohkareita, rakennelmasta oli tullut raunio. Vuonna 1834 kirjailija, historioitsija ja arkeologi Prosper Mériméestä oli tullut historiallisten monumenttien ylitarkastaja. Käydessään katsomassa Pont du Gardia hän tuli ajatelleeksi sen täydellistä entistämistä. Mutta se edellyttäisi valtavasti työtä ja merkittäviä kuluja. 1843–1845 hän saattoikin teettää vain pieniä korjauksia.Vuonna 1846 voitiin käynnistää koko akveduktin tutkiminen vesi-insinööri Léon Dombren johdolla.

Entistystöiden aloittaminen sai pikkuhiljaa enemmän kannatusta. Kun Napoleon III joutui vanhan rakennelman pauloihin käydessään seudulla vuonna 1852, hän antoi kuvan aloittaa menneen keisarikunnan muistomerkin täydellisen restauroinnin.

Uusia korjauksia tehtiin 1855–1857 Jean-Charles Laisnén johdolla. Tämä joutuikin osoittamaan samanlaista tarmoa kuin monumentin alkuperäiset rakentajat, niin huonoon kuntoon se oli päässyt. Rakenteet olivat niin hataria, että sadevesi oli kuluttanut jotkut holvikivet kolmannekseen entisistä mitoistaan. Huomattiin viime hetkellä, että julkisivultaankin kurja monumentti oli todellisessa sortumavaarassa. Espérandieu kertoo: ”Kun yhdeksättä holvikaarta korjattiin ja vanhat holvikivet oli saatu paljastettua 1700-luvun lopun laastikerrosten alta, näkyville tuli jotain, joka sai työntekijät pakenemaan kauhuissaan. Keskinauhasta puuttui kaksi holvikiveä, joten tätä ryhmää ei pitänyt koossa enää mikään muu kuin kaksi uurretta, joiden rikkoutuminen olisi väistämättä johtanut holvin luhistumiseen.”

Holvit, niiden päällysteet ja pilarit, kaikki korjattiin, vahvistettiin tai korvattiin. Lopuksi vanhasta sillasta päätettiin erottaa kokonaan Pitot’n siihen liittämä Pont du Gardin tie. Tällä haluttiin estää vettä valumasta tieltä sillalle. Töiden kestäessä asennettiin 2 500 kuutiometriä kiveä, josta enemmän kuin puolet yli 20 metrin korkeuteen. Työt maksoivat lopulta noin 200 000 kultafrangia. Tästä alkaen Gardin siltaa on valvottu jatkuvasti ja työtä on täydennetty vielä myöhemminkin. Esimerkkinä kahden pilarin vahvistaminen sen jälkeen kun Gardon-joen virtaukset olivat vaurioittaneet niiden perustuksen kalliota.

Pont du Gard valittiin vuonna 1985 Unescon maailmanperintöluetteloon. Säilyttääkseen tämän poikkeuksellisen ja hyvin suositun kohteen, Ranskan valtio rahoitti vuonna 2000 yhdessä paikallisten viranomaisten, Unescon ja Euroopan unionin kanssa alueen kunnostamishankkeen. Kävijöiden määrä onkin vaarana, sillä vaikka sillalle ja sen läheisyyteen pääsevät vain jalankulkijat, matkailijoille tarvitaan erilaisia palveluita, esimerkiksi museo ja huoltorakennuksia. Hanketta on kritisoitu hinnan (32 miljoonaa euroa) ja maisemaa muovaavan luonteensa vuoksi. Toinen epäkohta on, että akveduktin vesikanavassa ei vastedes voi kulkea. Tästä huolimatta kyseessä on edelleen yksi kaikkein suosituimmista ranskalaisnähtävyyksistä. Vuonna 2001 kävijöitä oli 1,4 miljoonaa. Muutostyöt tehdään arkkitehti Jean-Paul Viguierin johdolla.

Vuosina 1998 ja 2002 alue kärsi tulvista, jotka aiheuttivat suurta tuhoa. Akveduktille johtava tie ja viereiset huoltorakennukset kärsivät pahoin, mutta itse akvedukti tai sen perustus ei vaurioitunut vakavasti.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • C.I.D.S.Comité Intercommunal de Défense du Site du Pont du Gard [1] Teksti useilla kielillä.
  • Structurae [2]
  • Cyberarchi: Le site du Pont du Gard : un aménagement réussi, en toute discrétion [3]
  • Nemausensis: Le pont duGard. Histoire et secrets de construction. [4]
  • Michel Rojo: Le Pont du Gard et l'aqueduc romain de Nîmes [5]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pont du Gard.
Ranska
Unescon maailmanperintökohteet Ranskassa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pont_du_Gard&oldid=22491317”