Pohjois-Korean joukkotuhoaseet

Pohjois-Korean joukkotuhoaseohjelmaan kuuluvat sekä ydinase- että ohjusohjelmat. Maalla on lisäksi biologisia ja kemiallisia aseita. Maa pystyy keskipitkän matkan ohjuksillaan uhkaamaan Etelä-Koreaa, Japania ja Kiinaa. Mannertenvälisellä ohjuksella se voisi uhata Yhdysvaltoja. Maa kehittelee myös toimivaa sukellusveneestä laukaistava ohjusta. Se irtisanoutui ydinsulkusopimuksesta vuonna 2003 ja on tehnyt sen jälkeen neljä pientä ydinkoetta. Maalla on vain fissioase, mutta se havittelee fuusioasetta. Ydinkärkiä Pohjois-Korealla lienee 10–20. Ei vieläkään ole täysin varmaa onko Pohjois-Korealla ohjuksiin sopivia kevyitä ydinkärkiä, tai sukellusveneestä laukaistavia ydinohjuksia^[1]. Maa lienee kehittänyt vetypommin.

Pohjois-Korean joukkotuhoaseet ovat olemassa Yhdysvaltain uhkaa vastaan^[2]. Maa pyrkii luomaan kauhun tasapainon, jolla estää mahdollisen Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean hyökkäyksen^[3]. Diplomaattisissa ja epävirallisissa kannanotoissaan Pohjois-Korea ei arastele tuhovoimansa esille tuomista,^[4][5][6] Vuonna 2016 Pohjois-Korean ydinaseohjelma ja ohjusohjelma edistyivät nopeasti. Kesällä 2017 Pohjois-Korea kokeili mannertenvälistä ohjusta^[7].

Muut ydinasevallat ja YK ovat tuominneet Pohjois-Korean joukkotuhoaseet, koska katsovat niiden uhkaavan rauhaa alueella. Pohjois-Korealle on määrätty kovat talouspakotteet joukkotuhoaseohjelmien johdosta. Vuonna 2017 Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean välit kiristyivät joukkotuhoaseohjelman takia sodan partaalle^[8][9].

Pohjois-Korean välit sen naapuriin Etelä-Koreaan ovat maiden koko olemassaolon ajan olleet kireät. Maan johtajat Kim Il-sungista lähtien ovat usein puhuneet sotaisaan sävyyn eteläistä naapurimaataan vastaan. Vaikka Korean sota päättyi vuonna 1953, ei rauhansopimusta ole vieläkään tehty, ja maiden välillä on aika ajoin ollut pieniä yhteenottoja raja-alueellaan. Pohjois-Korea näkee mm. Etelä-Korean ja Yhdysvallat vihollisinaan. Niinpä maa varustautuu myös joukkotuhoasein näiden luomaa uhkaa vastaan.

Kun Kylmä sota loppui, Neuvostoliitto ei enää ollut Pohjois-Korean liittolainen. Maa huomasi olevansa turvallisuuspoliittisesti yksin. Kiinakin oli etääntynyt alkuperäisestä sosialismista. Tästä syystä Pohjois-Korean johto päätti hankkia ydinaseita.

Pohjois-Korea on kommunistinen diktatuuri, jossa armeijalla on merkittävästi valtaa. Eristynyt, ajoittain jopa nälkää näkevä ja teknologisesti kehittymätön maa kärsii kansainvälisestä kauppasaarrosta, joka johtuu maan ydinaseohjelmasta.

Joidenkin asiantuntijoiden mielestä ydinaseet ovat Pohjois-Korealla osa poliittista peliä, jolla se pyrkii talouspakotteiden lopettamiseen sekä saamaan taloudellista apua kansainväliseltä yhteisöltä. Jotkut puolestaan väittävät, että maan nykyinen johtaja Kim Jong-un pyrkii pönkittämään valtaansa ydinaseiden avulla: johtaja näyttää kansalle, että hän pystyy vastaamaan vihamielisten valtioiden luomaan sotilaalliseen uhkaan.

Pohjois-Korean lähinaapuri ja sen läheisin liittolainen Kiina on tuominnut maan ydinkokeet. Kiinan mielipiteillä on merkitystä Pohjois-Korealle myös taloudellisen tuen katsannossa.

Yhdysvallat epäilee Pohjois-Korealla olevan sekä kemiallisia että biologisia aseita.

Ensimmäiset Pohjois-Korean suuremmat ohjukset olivat vuonna 1969 Neuvostoliitosta hankittuja FROG-eli Luna-tykistöohjuksia mallia 5 ja 7, joihin sijoitettiin kemiallisia taistelukärkiä. Egypti toimitti neuvostoperäisiä Scud B -ohjuksia Pohjois-Koreaan 1976 vastineeksi avusta Jom kippur -sodassa Israelia vastaan^[10].^[11] Näiden pohjalta maa alkoi kehitellä Hwasong-ohjuksia, joita se pystyi tuottamaan itsenäisesti. Hwasong 5 oli Scud B:n hieman muunneltu kopio, joka kantoi 1 000 kilon taistelukärjellä 320 kilometriä. Kehittely valmista tekniikkaa vain vähän muuntelemalla onnistuikin melko hyvin, ja vuonna 1989 syntyi Scud C eli Hwasong 6. Tämän ohjuksen tarkkuus (CEP) oli noin 1 000 metriä^[12] ja se kantoi 500–700 kilometriä. Ohjus laukaistiin ensi kerran menestyksellä vuonna 1991, ja sitä alettiin sijoittaa asemiinsa 1992. Pohjois-Korea myi kyseisiä ohjuksia Iraniin, jossa ne nimettiin Shahab-2:ksi. Pohjois-Korea saattoi nyt teoriassa uhata Etelä-Koreaa Hwasong-ohjuksillaan, kuitenkin ilman ydinkärkiä.

Noin vuonna 1988 aloitettiin Nodong-1-ohjuksen suunnittelu. Tämänkin ohjuksen tekniikka pohjautui Scud B:hen, koska Pohjois-Korean rakettisuunnittelijoiden voimavarat ja ammattitaito eivät riittäneet kokonaan uuden rakettiteknologian luomiseen. Nodongin kehittely ei täysin onnistunut: ohjus kantaa testien mukaan vain hieman yli 800 kilometriä ja on epätarkka.

Ensi kertaa näitä ohjuksia havaittiin lännen tiedustelukuvissa vuonna 1990. Pohjois-Korealla oli vuonna 2009 luultavasti hieman alle 30 Nodong-1:tä. Nodong-2 saattaa kantaa 2 000 kilometriä. Pohjois-Korean vakavat talousvaikeudet katkaisivat mm. Nodong B:n ja X:n kehittelyn vuosina 1996–1997.

Samaan aikaan Nodongin kanssa Pohjois-Korea alkoi kehitellä Paektusan- eli Taepodong-ohjuksia. Taepodong-1 oli yksinkertaisesti Nodong- ja Hwasong-ohjustyypit yhdistettynä, niin että syntyi pitkälle kantava kaksivaiheinen ohjus.

Pohjois-Korea yritti laukaista Taepodong-1:llä vuonna 1998 satelliitin, mutta koska kolmas vaihe ei toiminut, satelliitti ei päätynyt kiertoradalle. Noin 1 600 kilometrin lennon jälkeen kolmas vaihe lakkasi toimimasta, ja raketin sirpaleita päätyi noin 4 000 kilometrin päähän laukaisupaikasta Musudanin niemimaalta. Joka tapauksessa kaksi ensimmäistä vaihetta olivat lentäneet ongelmitta 1 600 km. Niinpä ohjus kantaa noin 2 500 kilometriä 1 000 kilon hyötykuormalla. Ohjus koostuu peräkkäin kytketyistä Nodong-1:stä ja Hwasong-6:sta. Tämä ohjus ei olisi kovin hyvä ase sotatilanteessa, koska sen laukaisuvalmistelut vievät melko pitkään.

1990-luvun alussa Neuvostoliitto hajosi ja venäläiset myivät Pohjois-Korealle Musudan-ohjuksen tekniikan. Musudan pohjautuu R-27 Zyb-ohjukseen. Tämäkin ohjus on melko vanhentunut, koska käyttää nestemäistä polttoainetta. Pohjois-Korea sai myös taktisia OTR-21 Totška-tykistöohjuksia, josta se loi oman ohjuksensa KN-02. Vaikka KN-02:n kantama on hyvin lyhyt, ohjuksen kiinteää polttoainetta käyttävä tekniikka on nykyaikainen. Kiinteä polttoaine mahdollistaa ohjuksen laukaisun suhteellisen lyhyessä ajassa. Mutta Pohjois-Korea ei kyennyt vielä vuoden 2010 tienoilla tuottamaan kyseistä kiinteää polttoainetta itsenäisesti. Huhtikuussa vuonna 2009 Pohjois-Korea testasi pitkän matkan ohjusta yrittäen laukaista sillä satelliitin maan kiertoradalle. Laukaisu Taepodong-2-ohjuksen muunnelmalla epäonnistui. Tarkkailijat arvioivat, ettei Pohjois-Korea kykene rakentamaan tarkkaa, toimivaa mannertenvälistä ohjusta.^{kenen mukaan?} Raketti lensi tällä kertaa pidemmälle kuin mikään muu Pohjois-Korean aiemmin laukaisema raketti, noin 3 200 km:n päähän. Rakettikoe herätti voimakkaita vastalauseita YK:ssa.

Pohjois-Korean ydinase- ja ohjusohjelmat olivat vuonna 2012 melko alkutekijöissään. Pohjois-Korealla oli fissiopommeja, muttei kykyä sijoittaa niitä luotettavien pitkän matkan ohjusten kärkiin. Toimiva mannertenvälinen ohjus ja fuusioase puuttuivat. Maa on ostanut teknistä asetietoutta muun muassa Kiinasta, Pakistanista, Venäjältä ja Egyptistä. Joidenkin Pohjois-Korean pitkän matkan ohjusten uskottiin vuonna 2012 olevan vain esittelykappaleita, joilla maa pelotteli ulkomaita^[13]. Joulukuussa 2012 maa laukaisi onnistuneesti satelliitin, mikä nähtiin ulkomailla maan ohjusohjelman edistymisenä. Pohjois-Korean kolmas ydinkoe 12. helmikuuta 2013 uskotaan tehdyn räjähteellä, joka voisi soveltua ohjuksen kärjeksi.

Pohjois-Korea esitteli vuoden 2015 paraatissaan mannertenvälisen KN-08-ohjuksen. Sen uskottiin kantavan noin 6 000–9 000 km riippuen taistelukärjen painosta. Ohjuksen toimintavarmuudeksi arvioitiin 50 %, joka on aiempien ohjusten varmuutta parempi^[14].

Pohjois-Korea kokeili vuonna 2017 mannertenvälistä ohjusta^[15][16]. Se oli Hwasong-14^[17]. Ohjuksen uskottiin yhä olevan epätarkka. Ohjuksen uskottiin kantavan Yhdysvaltoihin asti.^[18][19][20]. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump huolestui Pohjois-Korean joukkotuhoaseohjelmasta ja vaati vastatoimia^[21]. Pohjois-Korea ei halunnut luopua ohjuksistaan^[22]. Pohjois-korean armeija kokeili 28. marraskuuta Hwasong 15-ohjusta^[23]. Sen uskottiin kantavan koko Yhdysvaltoihin, koska ohjuksen kantomatkaksi arvioitiin 13 000 km. Yhdysvallat vaati turvalliuusneuvostossa kokeen takia Pohjois-Korean saartamista meriliikenteeltä.

Pohjois-Korea kehittelee strategisia sukellusveneisiin sijoitettuja ohjuksia. Maatestit aloitettiin vuonna 2014. Maaliskuun vuonna 2015 tehty koe epäonnistui, kun ohjus lensi vain muutamia satoja metrejä. Monet muutkin laukaisukokeet epäonnistuivat. Maa teki kaksi koelaukaisua Sinpo-luokan sukellusveneestä heinä- ja elokuussa 2016. Heinäkuun koe niinikään epäonnistui. Vaikka tällä kertaa laukaisu onnistui, ohjus lensi vain muutamia kilometrejä^[24]. Elokuun koe onnistui ainakin melko hyvin: ohjus lensi noin 500 kilometriä^[25]. Kokeiltu Pukkuksong-1 "Pohjantähti-1" (KN 11)-ohjus on luultavasti hieman paranneltu R-27 Zyb. Sinpo-luokan sukellusvene toimii dieselillä ja sähköllä^[26].

Pohjois-Korea väitti 9.9.2016 tekemänsä ydinkokeen olleen ohjukseen sopivan, teholtaan säädettävän ydinkärjen testin. Varmaa tämä ei ole. Niinpä on yhä epävarmaa, pystyykö Pohjois-Korea piilottamaan ydinohjuksiaan sukellusveneisiin. Joka tapauksessa maalla ei ole pitkään sukelluksissa olemaan pystyviä ydinkäyttöisiä sukellusveneitä, niin kuin suurvalloilla on^[27].

Pääartikkeli: Pohjois-Korean ydinkokeet

Pohjois-Korea ilmoitti jo vuosina 2002–2003 tavoittelevansa ydinasetta Yhdysvaltain uhan takia^[28] ja vihjasi mahdollisesti kemiallisiin ja biologisiin aseisiin. Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush oli sanonut Pohjois-Koreaa roistovaltioksi.

Pohjois-Korea on perustellut ydinasehankettaan sillä, että se voisi suunnata voimavarojaan tavanomaisen armeijan ylläpidon sijasta kansalaisten elintason kohentamiseen.^[29]

Maa julkisti ydinaseen olemassaolon virallisesti helmikuussa 2005 ilmoittaen, että maa tarvitsee ydinaseita Yhdysvaltain uhkaa vastaan^[30].

Neuvostoliitto alkoi kouluttaa Pohjois-Korean tiedemiehiä ja insinöörejä vuonna 1956 ydinvoiman käyttöön. Pohjois-Korean ydinaseohjelma alkoi 1960-luvun alussa, jolloin maan edustajat tiedustelivat Neuvostoliitolta ja Kiinalta ydinaseiden valmistustietoja ja/tai tekniikkaa. Maat kieltäytyivät antamasta ydinasetta Pohjois-Korealle. Neuvostoliitto toimitti silti IRT-2000 tutkimusydinreaktorin, joka alkoi toimia Yongbyonin ydintutkimuslaitoksessa 1965.

Pohjois-Korea alkoi tuottaa itse ydinpolttoainetta "keltaista kakkua" 1980-luvun alussa. Vuoden 1985 paikkeilla maa rakensi Magnox-reaktorin, joka tuottaa plutoniumia. Maan epäillään hankkineen 1990-luvulla uraanin rikastustekniikkaa Pakistanista, jonka ydinaseohjelman johtaja Abdul Qadeer Khan myi salaa ydintekniikkaosaamista rahaa vastaan.

Pohjois-Korea on väliin neuvotellut ydinaseistaan, välillä taas kehittänyt ohjelmaansa eteenpäin.

Pohjois-Korea allekirjoitti ydinsulkusopimuksen 1985. Koreat sopivat vuonna 1991 niemimaan ydinaseettomuudesta^[31].

Pohjois-Korea päästi IAEA:n tarkastajat maahan vasta vuonna 1992. IAEA ilmoitti vuoden 1993 tarkastuksensa jälkeen, että Pohjois-Korean antamat tiedot plutoniumin tuotannosta olivat osin puutteellisia. Pohjois-Korea uhkasi vetäytyä pois ydinsulkusopimuksesta tämän takia. Vuonna 1994 CIA väitti Pohjois-Korean tuottaneen yhden tai kaksi ydinasetta, ja YK väitti Pohjois-Korealla olevan riittävästi fissiometeriaalia yhtä ydinpommia varten.

Presidentti Bill Clintonin hallitus jatkoi neuvotteluja Pohjois-Korean kanssa. Vuonna 1994 Yhdysvallat sopi Pohjois-Korean kanssa antavansa maalle kaksi kevytvesireaktoria, jotka eivät sovi niin hyvin ydinmateriaalin tuottamiseen kuin grafiittihidasteiset reaktorit. Epäillystä ydinlaboratoriosta Kumchang-ni:stä ei löytynyt tarkastuksessa ydinmateriaalia.

Vuonna 2002 Yhdysvaltain presidentti George Bush julisti Pohjois-Korean kuuluvan "pahan akseliin". Yhdysvallat ja Japani lopettivat öljytoimitukset Pohjois-Korealle vuoden 2002 lopussa. Tämän jälkeen Pohjois-Korea ilmoitti aktivoivansa plutoniumreaktorinsa. Pohjois-Korea ilmoitti vetäytyvänsä ydinsulkusopimuksesta, koska mahdolliset talouspakotteet katsottiin sodanjulistukseksi. Maa ilmoitti omistavansa ydinaseita. Se irtautui myös Etelä-Korean kanssa tekemästään ydinaseettomuussopimuksesta.

Pakistan myönsi samana vuonna, että Pohjois-Korea oli saanut sen ydinasetietämystä. Ensin Kiina ja Yhdysvallat koettivat neuvotella Pohjois-Korean kanssa vuonna 2003, sitten mukaan tulivat myös Etelä-Korea, Japani ja Venäjä. Mutta lokakuussa samana vuonna Pohjois-Korea ilmoitti aloittavansa plutoniumin käyttämisen ydinaseisiinsa. Pohjois-Korea ei suostunut luopumaan ydinaseohjelmasta vastineeksi sen vihollisten hyökkäämättömyydelle maahan. Vuoden 2005 alussa Pohjois-Korea milloin halusi neuvotella, milloin jatkaa ydinaseohjelmaansa. 19. syyskuuta 2005 Pohjois-Korea ilmoitti luopuvansa ydinaseistaan ja keskeyttävänsä aseohjelmansa vastineeksi teknisestä ja talousavusta. Vuonna 2006 Pohjois-Korea irtautui ydinsulkusopimuksesta ja käynnisti Yongbyonin reaktorin. Ydinkokeen jälkeen YK lisäsi Pohjois-Korean talouspakotteita.

Pohjois-Korea suostui helmikuussa 2007 sulkemaan reaktorinsa, lopettamaan ydinaseohjelmansa ja sallimaan IAEA:n tarkastukset, mikäli maalle toimitetaan raakaöljyä. IAEA:n tarkastajat kävivät maassa, ja Yongbyonin reaktori todettiin suljetuksi. Pohjois-Koreaan alettiin kuljettaa öljyä. Tämän johdosta Pohjois- ja Etelä-Korean välit lämpenivät. Kiina ja Venäjä kehottivat tällöin Pohjois-Koreaa palaamaan ydinaseneuvotteluihin^[32]. Kansainvälisestä hälystä huolimatta Pohjois-Korea karkotti ydinlaitoksistaan IAEA:n tarkastajat ja päätti aloittaa jälleen ydinasemateriaalin tuotannon Yongbyonin ydinlaitoksessa. Pohjois-Korea julkisti ydinohjelmansa muiden maiden vaatimuksesta vuonna 2008. Vuoden lopussa välit Etelä-Koreaan jälleen viilenivät.

Kun YK tuomitsi Pohjois-Korean satelliittilaukaisuyrityksen, maa irtautui kuuden valtion neuvotteluista ilmoittaen, ettei enää osallistu niihin. Pohjois-Korea ilmoitti vuosina 2010–2012 jatkavansa ydinneuvotteluja haluten samalla ruoka-apua maahan. Pohjois-Korea ja Yhdysvallat yrittivät taas lienyttää välejään vuonna 2012, jolloin Pohjois-Korea lupasi katkaista ydinohjelmansa vastineeksi ruoka-avusta. Ruoka-apu kuitenkin kariutui, kun huhtikuussa samana vuonna maa suoritti ohjuskokeen.

Vuonna 2013 YK päätti kiristää Pohjois-Korean vastaisia pakotteita, sillä maa oli jälleen tehnyt uuden ohjuskokeen. Maaliskuussa 2013 Pohjois-Korea käynnisti Yongbyonin ydinlaitoksen uudelleen vastavetona Yhdysvaltain kanssa käydylle kiistalle ja ydinkokeiden takia voimaan tulleille YK-sanktioille^[33]. Sen seurauksena Pohjois-Korean välit Yhdysvaltoihin ja sen liittolaiseen Etelä-Koreaan kiristyivät.

Maa testasi osin epäonnistuen ydinasettaan vuonna 2006. 25. toukokuuta 2009 Pohjois-Korea räjäytti voimakkaamman latauksen, joka oli epäilyksettä ydinase. Seuraavat ydinlatauksensa maa räjäytti vuosina 2013 ja 2015. Myös tammikuussa 2016 suoritetun ydinkokeen todellisesta luonteesta on esitetty länsimaissa epäilyjä: vaikka Pohjois-Korea väitti koetta vetypommiksi, monet tarkkailijat eivät uskoneet tätä.

Aikaisempien vihjailujen on väitetty olleen pelkkää retoriikkaa. Maalla on ehkä noin kymmenen pommia.

Pohjois-Korealla on ohjusten lisäksi myös mahdollisesti kyky - ainakin teoriassa - laukaista ydinohjuksia laivoista tai pudottaa ydinpommeja lentokoneista. Maan pommikoneet ovat kuitenkin vanhanaikaisia.

Pohjois-Korean ydinohjelman historia:^[34]

• 1979: Ydinreaktorin rakennus Yongbyoniin Neuvostoliiton tuella, reaktori valmis 1986
• 1985: Ydinaseita rajoittavan NPT-sopimuksen allekirjoitus
• 1991: Pohjois- ja Etelä-Korean välinen sopimus niemimaan ydinaseettomuudesta^[35]
• 1994: Eroaa IAEA:sta ja estää asetarkastajilta pääsyn ydinvoimalaan
• 2002: Yhdysvallat julistaa Pohjois-Korean kuuluvan pahan akseliin
• 2002: Pohjois-Korea ajaa IAEA:n tarkastajat pois maasta, ja aktivoi Yongbyonin reaktorin
• 2003: Eroaa NPT:stä ja Etelä-Korean kanssa tehdystä ydinaseettomuussopimuksesta
• 2005: Julkistaa ydinaseen olemassaolon, samana vuonna myöhemmin lupaa luopua ydinohjelmasta
• 2006: Ensimmäinen ydinkoe, joka epäonnistui
• 2008: IAEA:n asetarkastajat päästetään Yongbyonin ydinvoimalaan
• 2009: Huhtikuussa ohjuskoe, toukokuussa ydinkoe, onnistui paremmin kuin 1. koe
• 2012: Huhtikuussa epäonnistunut ohjuskoe, mahdollisen ydinkokeen valmistelua^[36]
• 2013: Helmikuussa maanalainen ydinkoe
• 2015: Paraatissa mannertenvälinen KN-08-ohjus^[37]
• 2016: Tammikuussa maanalainen ydinkoe^[38]
• 2017 Valmisteilla maanalainen ydinkoe, NBC sanoi että Yhdysvallat uhkasi Pohjois-Koreaa aseellisilla kostotoimilla^[39][40]. Mannertenvälisen Hwasong-15-ohjuksen koe.
• 2023: Ilmoitus ensimmäisen ydinohjuksia ampuvan sukellusveneensä käyttöönotosta. Länsimaissa sen kykyjä kuitenkin epäiltiin, sillä sukellusvene perustuu 1950-luvun teknologian neuvostoliittolaisiin sukellusveneisiin.^[41][42]

• Pohjois-Korean ydinkokeet
• Hwasong-14
• Hwasong-15
• Pohjois-Korean kriisi 2017

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pohjois-Korean joukkotuhoaseet Wikimedia Commonsissa