KN-08

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta KN 08)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
KN-08.

KN-08, myös Hwasong-13, No-dong-C on Pohjois-Korean armeijan liikkuvalle alustalle sijoitettu strateginen ohjus[1]. Ohjus on luultavasti keskipitkän matkan tai ainakin rajoitetun kantomatkan mannertenvälinen ohjus. Ohjus kykenee kuljettamaan ydinkärjen noin 6 000–9 000 km:n päähän.[2] Ohjuksen uudistettu versio esiteltiin sotilasparaatissa vuonna 2015. Yhdysvaltain armeijan mukaan ohjus luo Pohjois-Korealle uskottavan ydinpelotteen.

Hwasong 13-ohjuksesta on nähty julkisuudessa versiot 1 ja 2. Se on enimmillään 1,9 m:n läpimittainen ja hieman alle 19 m pitkä. Niinpä se on huomattavasti pienempi kuin Unha-raketti. Ohjuksessa on kolme nestemäistä polttoainetta käyttävää vaihetta[3].

Ohjuksessa on käytetty monien Makejev-suunnittelutoimiston kehittämien sukellusveneestä laukaistavien ohjusten muunneltuja osia. Ohjusta edelsi keskipitkän matkan Musudan. Ohjuksen versio 1 on rakenteeltaan ikään kuin RSM-40 (R-27) Vysota -ohjus, mihin on lisätty Unha 3-raketin 3. vaihe.[4] Ohjuksen 2. versio muistuttaa jatkettua RSM 40 Vysotaa.

1. ja 2. rakettivaiheiden moottorit saattavat olla Nodongin tai venäläisen R.27:n moottoreita[5]. Moottorit saattavat olla ohjuksista RSM 40 ja RSM 50.[6]

Ohjus kantaa yli 6 000 km.[6] 500–700 kg painavalla ydinkärjellä se saattaisi kantaa 7 000–7 500 km eli Yhdysvaltain länsirannikolle asti[7]. Se saattaa kantaa ehkä jopa 10 000-[8] 12 000 km[9].

Ohjuksen kehittely vuosina 2012–2013

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Korea esitteli näiden jäljitelmiä paraatissa 2012[10][11]. Ohjusta ei pidetty 2013 kovin toimivana tai tehokkaana. Sen laukaisuvalmistelut vievät tunteja ja vaativat paljon henkilökuntaa.

Ohjuksen kehittely vuonna 2015

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain armeijan edustajien vuonna 2015 antamien lausuntojen mukaan Pohjois-Korea kykenisi Hwasong 13 -ohjuksella ampumaan ydinkärjen Yhdysvaltoihin. Lisäksi maa kykenee rakentamaan ohjukseen sopivan kevyen ydinkärjen[12][13]. Koska ohjus on liikuteltava, se on vaikeampi tuhota laukaisualustalleen kuin esim. Unha-raketti. Niinpä Pohjois-Korea otti ohjuksen myötä harppauksen kohti uskottavaa ydinpelotetta. Vuoden 2015 lokakuun paraatissa esiteltiin aiempaa hieman pienempiä Hwasong 13 -ohjuksia. Nämä olivat ohjuksen 2. versio. Näiden uskotaan lännessä olevan aitoja ja lisäävän merkittävästi maan ydinpelotetta. Näiden ohjusten kärjet muistuttavat venäläisen sukellusveneestä laukaistavan ohjuksen kärkiä. Pohjois-Korealla arvioitiin olevan kuusi tällaista ohjusta.

  1. North Korea unveils new version of KN-08 ICBM. Richard D Fisher Jr. Jane's Defence Weekly 12 October 2015. Viitattu 14.10.2015.
  2. Schilling, John & Lewis, Jeffrey & Schmerler, David: A New ICBM for North Korea? 38 North. 22.12.2015. Viitattu 31.8.2018.
  3. What is the just presented North Korean new three-stage long-range missile? (Arkistoitu – Internet Archive).
  4. DIMMI: KN-08 / NoDong-C / Hwasong-13 Militaryrussia.ru -blogi. 11.03.2016. Viitattu 31.8.2018.
  5. An Assessment of the North Korean KN-08 ICBM (if it really exists). John Schilling 6 May 2012
  6. a b Pike, John: KN-08 : Hwasong 14, The semi-mobile Limited Range ICBM, No-dong-C GlobalSecurity.org. 16.2.2018. Viitattu 31.8.2018.
  7. Where’s That North Korean ICBM Everyone Was Talking About?
  8. Oliemans, Joost & Mitzer, Stijn: N.Korea’s ‘conservative’ display contrasts with past WPK celebrations NK News. 10.10.2015. Viitattu 31.8.2018.
  9. Yahoo News. (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Asiantuntijat pitävät Pohjois-Korean uusia ohjuksia väärennöksinä
  11. Asiantuntijat pitävät Pohjois-Korean ohjuksia väärennöksinä
  12. Stars and Stripes: NORAD commander: North Korean KN-08 missile operational
  13. North Korea can hit US with long range nuclearmissile (Arkistoitu – Internet Archive).