Simonides Keoslainen

Simonides Keoslainen
Σιμωνίδης ὁ Κεῖος
Henkilötiedot
Syntynyt	556 eaa. Iulis, Keos
Kuollut	n. 468/467 eaa.
Ammatti	runoilija
Kirjailija
Tuotannon kieli	muinaiskreikka
Aikakausi	arkaainen/klassinen kausi
Tyylilajit	lyyrinen runous
Kirjallinen suuntaus	kuorolyriikka, elegia- ja epigrammirunous
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Simonides Keoslainen (m.kreik. Σιμωνίδης ὁ Κεῖος, Simōnidēs ho Keios; noin 556–468/467 eaa.) oli antiikin kreikkalainen lyyrinen ja elegiarunoilija, joka oli kotoisin Keoksen saarelta. Hellenistisellä kaudella hänet luettiin yhdeksi yhdeksästä lyyrisestä runoilijasta.^[1][2][3]

Simonides kehitti elegia- ja epigrammirunouden huippuunsa. Runouteensa hän sai paljon aineksia ja vaikutteita aikansa poliittisista käänteistä. Nuorena hän toimi Hipparkhoksen ympärilleen kokoamassa kirjallisessa piirissä. Myöhemmin hän oli Themistokleen ja Pausaniaan ystäviä ja juhlisti heidän sotavoittojaan. Vanhuksena hän sai kunnia-aseman Hieronin hovissa Syrakusassa.^[3]

Simonides oli kotoisin Iuliin kaupungista Keoksen saarelta. Hän syntyi 56. olympiadin ensimmäisenä vuonna eli 556 eaa. Tämä tieto perustuu siihen, että hän mainitsee eräässä epigrammissaan saaneensa voiton runouskilpailussa Ateenassa 80-vuotiaana Adeimantoksen arkonttikaudella 75. olympiadin neljäntenä vuonna eli 476 eaa.^[4] Saman vahvistavat myös muut antiikin aikaiset lähteet.^[3] Tämä tieto tekee Simonideesta varhaisimman kreikkalaisen, jonka syntymävuosi tunnetaan tarkasti.^[2]

Simonideen isän nimi oli Leoprepes. Hänen isoisänsä nimeksi mainitaan Hyllikhos, mutta tämä oli oletettavasti äidinpuoleinen isoisä, sillä muiden tietojen perusteella voidaan päätellä, että Simonideen isänisä oli myös nimeltään Simonides ja runoilija hänkin. Runoilija Bakkhylides, joka luettiin myöhemmin myös yhdeksän tärkeimmän lyyrikon joukkoon, oli Simonideen veljenpoika. Kolmas Simonides, lisänimeltään Genealogos, oli Simonideen pojanpoika.^[3]

Kaikesta tästä voidaan päätellä, että runoilijan ammatti kulki Simonideen suvussa tuonaikaisen tavan mukaan.^[3] Myös Khamaileon kertoo, että Simonideen perheellä olisi ollut perinnöllinen tehtävä Dionysoksen kultissa, ja että Simonides olisi jo lapsena itsekin palvellut jumalaa juhlissa, joissa myöhemmin sai paljon runokilpailuiden voittoja.^[3][5] Simonideen kerrotaan myös kouluttaneen kuoroja, jotka liittyivät Apollonin kulttiin Karthaiassa. Pindaros teki kilpakumppaninsa taustasta pilaa, ja kutsuu Simonidesta ja Bakkhylidestä ilmaisulla ’opiskelleet’ (τοὺς μάθοντας, tūs mathontas), ikään kuin he olisivat olleet runoilijoita vain opetuksen, ei inspiraation ansiosta.^[3]

Kotisaareltaan Simonides siirtyi Ateenaan, todennäköisesti tyranni Hipparkhoksen kutsusta.^[3][6] Tämä hallitsi vuosina 528–514 eaa., joten Simonides vietti ilmeisesti parhaat vuotensa tämän hovissa. Siellä toimi samaan aikaan myös runoilija Anakreon, mutta heidän suhteistaan ei ole tietoa lukuun ottamatta Simonideen nimiin laitettua Anakreonin epitafia eli hautakirjoitusta.^[3][7] Kolmas hovissa toiminut runoilija oli Pindaroksen opettaja Lasos, joka kilpaili katkerasti Simonideen kanssa.^[3][8]

Simonideen vaiheita Hipparkhoksen murhan ja Marathonin taistelun välisenä aikana ei tunneta. Hän vaikuttaa pysyneen Ateenassa tyranni Hippiaan karkottamisen vuonna 510 eaa. jälkeenkin. Hänen nimiinsä on laitettu Hippiaan tyttären Arkhediken hautajaisruno (epikedeion).^[1][3][9] Peisistratideilta saamastaan suosiosta huolimatta Simonides viittaa eräässä epigrammissaan tyrannian päättymiseen valona, joka nousi ateenalaisten ylle. On ehdotettu, että se olisi ollut kirjoitettuna Hippiaan karkotuksen jälkeen pystytettyjen Harmodios ja Aristogeiton -veistosten jalustaan.^[3][10]

Myöhemmin Simonides siirtyi Thessaliaan, ja kirjoitti epinikion-oodeja Krannonissa skopadien (Skopadai) suvulle ja Larissassa aleuadien (Aleuadai) suvulle näiden hevosvaljakkoajoissa saamien voittojen kunniaksi.^[2][3][11] Näistä tunnetuimpiin kuuluu epinikion, joka juhlisti Skopaan voittoa nelivaljakkoajoissa,^[12] ja joka on säilynyt Platonin lainattua sitä dialogissaan Protagoras. Simonides kirjoitti myös valituslaulut skopadien suvun tuhon johdosta ja aleuadi Antiokhokselle, sekä Danaelle,^[13] mikä on myös saattanut liittyä aleuadeihin^[3] tai skopadeihin.^[14] Plutarkhoksen mukaan Simonides joutui tunnustamaan, että epäonnistui thessalialaisten rosoisen luonteen pehmentämisessä runoillaan.^[3][15]

Thessalian tyrannien hoviin sijoittuu tarina, joka tunnetaan useista antiikin lähteistä, kuten Cicerolta^[16] ja Quintilianukselta.^[17] Simonides oli laulanut Skopaan pidoissa tämän kunniaksi kirjoittamansa runon, joka oli tavan mukaan koristeltu mytologisilla aiheilla omistamalla suuri osa siitä Kastorin ja Polydeukeen ylistykselle. Esityksen jälkeen tyranni kehtasi sanoa, että maksaisi ainoastaan puolet sovitusta summasta; loput Simonides voisi pyytää puolijumaliltaan, joita oli ylistänyt saman verran. Jonkun ajan kuluttua Simonideelle tuotiin viesti, että ovella seisoo kaksi nuorukaista, jotka vaativat saada tavata hänet. Simonides nousi paikaltaan, meni ulos eikä löytänyt ketään. Sillä välin talo romahti ja surmasi Skopaan ja hänen ystävänsä, jotka olivat nauraneet hänen pilkanteolleen. Näin dioskuurit maksoivat Simonideelle omasta puoliskostaan. Kyseisen hymnin arvellaan olleen sama epinikion, joka jo mainittiin, ja josta on säilynyt vain Skopaalle omistettu osa.^[3]

Tarina perustunee ajalle tyypilliseen ajattelutapaan, jonka mukaan runoilijat ovat jotenkin jumalten suosiossa. Tarinalla saattaa silti olla myös jotakin totuuspohjaa, sillä skopadien suku vaikuttaa kärsineen jonkun tuhon, mistä kertoo jo Simonideen itsensä heille kirjoittama valituslaulu sekä se, ettei suku esiinny myöhemmässä persialaisvalloituksen aikaisessa historiassa, jossa aleuadit mainitaan usein. Erään rationalistisen selitystavan mukaan kansa olisi halunnut päästä tyranneistaan eroon romahduttamalla talon, mutta arvostettu runoilija olisi säästetty ennakkovaroituksella.^[3]

Tämän jälkeen Simonides palasi Ateenaan, joko mainitun onnettomuuden tai persialaisvalloituksen uhan vuoksi, ja pääsi siellä käyttämään lahjojaan persialaissotien suurten tapahtumien juhlistamisessa. Miltiadeen pyynnöstä Simonides kirjoitti epigrammin Panin patsaaseen, jonka ateenalaiset pystyttivät vuoden 490 eaa. Marathonin taistelun jälkeen.^[3][18] Seuraavana vuonna, Aristeideen arkonttikaudella vuonna 489 eaa., Simonideen kerrotaan voittaneen Aiskhyloksen kilpailussa, jossa piti kirjoittaa elegia Marathonissa kaatuneille.^[3][19] Kymmenen vuotta myöhemmin hän laati amfiktyonien pyynnöstä epigrammit, jotka oli kirjoitettu vuoden 480 eaa. Thermopylain taistelussa kaatuneiden spartalaisten haudalle, sekä enkomionin eli ylistyksen samoille sankareille.^[3][20] Hän juhlisti myös saman vuoden Artemisionin ja Salamiin taisteluita ja niissä kaatuneita.^[3][21] Simonides oli Themistokleen tuttavapiiriä^[22] mutta vihollisuuksissa runoilija Timokreonin kanssa.^[3]

Vuoden 479 eaa. Plataiain taistelu antoi Simonideelle aiheen elegiaan^[23] sekä tunnettuun epigrammiin,^[24] jonka hän kirjoitti Pausaniaalle, joka kirjoitutti sen Delfoihin persialaisista saadun voiton kunniaksi pystytettyyn Käärmepylvääseen tai siihen liittyneeseen kolmijalkaan. Runo antoi kuitenkin Pausaniaalle kaiken kunnian voitosta, ja siksi spartalaiset käskivät hioa sen pois ja kirjoituttaa pylvääseen kaikkien taisteluun osallistuneiden kaupunkien nimet.^[3][25] Simonideen ja Pausaniaan läheisistä väleistä kerrottiin erilaisia tarinoita. Eräässä Pausanias olisi pyytänyt Simonideelta jotakin viisasta lausahdusta, johon sitten kuitenkin suhtautui kevytmielisesti, kunnes oli liian myöhäistä. Kertomus muistuttaa epäilyttävästi Solonista ja Kroisoksesta kerrottua.^[3][26]

Simonides oli täyttänyt jo 80 vuotta, kun hänen pitkä runoilijanuransa sai huippunsa Ateenassa, missä hän voitti dithyrambikuorojen kilpailun Adeimantoksen arkonttikaudella vuonna 476 eaa. Tämä oli hänen 56. palkintonsa.^[2][3][27]

Jonkun aikaa tämän jälkeen Hieron kutsui Simonideen Syrakusaan. Simonides eli siellä Hieronin hovissa kuolemaansa saakka. Matkallaan Sisiliaan hän vaikuttaa käyneen Suur-Kreikassa, ja kerrotaan, että hän olisi pelastunut Taraksessa toisen kerran ihmeen kautta ja hurskautensa ansiosta.^[3][28] Runouden lisäksi Simonides palveli Hieronia myös viisaudellaan, sillä hän toimi jo pian Sisiliaan saavuttuaan rauhanvälittäjänä Hieronin ja Akragaan tyrannin Theronin välillä.^[3][29] Simonideen ja Hieronin viisaisiin keskusteluihin viitataan usein,^[3][30] ja Ksenofon kirjoitti koko tyranniuden etuja ja haittoja käsittelevän dialoginsa Hieron keskusteluksi näiden kahden välillä. Simonideen kerrotaan käyneen filosofisia keskusteluja myös Hieronin vaimon kanssa.^[3]

Simonideen kanssa samaan aikaan Hieronin hovissa toimivat myös runoilijat Pindaros, Bakkhylides ja Aiskhylos. Näistä kaikista Simonides vaikuttaa olleen tyrannin suosikki. Kerrotaan, että Hieron lahjoitti Simonideelle niin paljon tarpeita päivittäistä elämää varten, että Simonides pystyi myymään niistä suuren osan. Kun häntä syytettiin tästä, hän puolustautui sanomalla, että halusi tuoda yhdellä kertaa ilmi sekä Hieronin anteliaisuuden että oman vaatimattomuutensa. Syrakusassa ollessaankin Simonides teki välillä töitä myös muille kaupungeille. Näin hän jatkoi töitään hyvin vanhaksi asti. Hieronymus mainitsee hänet kuin joutsenena, joka laulaa kauneimmin kuolemansa lähestyessä.^[3][31]

Simonides kuoli 89-^[32] tai 90-vuotiaana^[33] 78. olympiadin ensimmäisenä vuonna eli 467 eaa. Lukianos tosin sanoo hänen eläneen yli 90-vuotiaaksi.^[34] Runoilijalle järjestettiin suuret hautajaiset. Sudan mukaan akragaslainen sotapäällikkö Foiniks tuhosi Simonideen haudan Syrakusaa piirittäessään ja käytti sen kiviä rakentamaansa torniin.^[3]

Simonideesta tuli suorastaan kreikkalaisten nimellä sōfrosynē kutsuman hyveen vertauskuva: siihen kuului itsehillintä ja kohtuullisuus, ja kaikenlainen maltillisuus sekä mielipiteissä, haluissa että suhtautumisessa ihmiselämään. Tämän hyveen voi nähdä läpäisevän kaiken hänen runoutensa. Uskonnon kunnioittaminen näkyy siinä, miten hän käsittelee vanhoja myyttiaiheita. Hänen poliittiseen ja moraaliseen viisauteensa on jo viitattu. Se sai usein poleemisen luonteen, ja hän vaikuttaa jäljitelleen seitsemän viisaan joukkoon luettuja miehiä sekä viisaudessaan itsessään että sen tiiviissä ilmaisutavassa. Jotkut jopa lukivat hänet itsensä näiden viisaiden joukkoon.^[3][35] Nykyaikana Simonidesta on kuvattu antiikin ensimmäiseksi intellektuelliksi ja kreikkalaiseksi Voltaireksi.^[1]

Simonideen ajattelun ytimessä vaikuttaa olleen nauttiminen elämän kunkinhetkisistä iloista, niin älyllisistä kuin aineellisistakin, sekä mahdollisimman kevyt suhtautuminen elämän tuomiin huoliin, kärsivällisyys elämän välttämättömien pahojen asioiden kestämisessä ja maltillisuus siinä, millä mittapuulla ihmisten luonteita pitäisi arvioida. Hän ei vaikuta ottaneen osaa teoreettisempaan filosofointiin. Lukuisista Simonideen nimiin laitetuista nokkelista lausahduksista toiminee esimerkkinä seuraava: hänen kerrotaan sanoneen henkilölle, joka oli pidoissa tuppisuuna, ”ystäväni, jos olet typerä, teet viisaasti, mutta jos viisas, typerästi”.^[36]

Simonideen runoudesta huokuva korkea moraali teki hänestä suositun aikakaudella, joka taisteli Marathonissa ja Salamiissa. Myöhempinä aikoina, jolloin moraalin katsottiin laskeneen ja runouden taantuneen, monet vanhoja aikoja kaipailleet suosivat hänen runojaan, ja hänen skolioneitaan laulettiin edelleen pidoissa, vaikkakin nuorempi sukupolvi vaikuttaa halveksuneen niitä.^[3][37] Prodikos lainasi vertauskuvansa Herakleesta tienhaarassa Simonideen epinikionista, joka puolestaan oli muunnelma Hesiodokselta.^[38]

Kolikon toinen puoli oli se, että Simonides teki kirjallisuudesta ammatin, ja hänen rahanpyyteensä voidaan nähdä jossakin määrin ristiriidassa edellä kuvatun suorastaan vertauskuvalliseksi muuttuneen kohtuullisuuden kanssa. Hänen sanotaan olleen ensimmäinen, joka otti rahaa runoistaan, ja siksi sekä hänen aikalaisensa ja vastustajansa, kuten Pindaros, että monet myöhemmätkin kirjailijat pilkkasivat häntä rahanahneeksi. Simonideen ajatukset asiaan liittyen ilmenevät hänen omista ilmaisuistaan. Hän vaikuttaa pitäneen pelkkää mainetta turhana ja ajatelleen, että ansaitsi kaiken mitä sai. Hän sanoi, että hänellä on kaksi lipasta, toinen kiitoksille ja toinen rahoille; ensin mainittu oli aina tyhjä ja viimeksi mainittu aina täynnä.^[3][39] Kun Simonides oli laivassa, joka joutui haaksirikkoon Vähän-Aasian rannikolla, muut keräilivät kiireesti tavaroitaan, mutta Simonides ei; kysyttäessä hän vastasi: ”Minulla on kaikki mukanani”. Myöhemmin Klazomenaissa hän keräsi nopeasti kokoon uuden omaisuuden runoilijanmaineellaan ja -taidoillaan, siinä missä muut haaksirikkolaiset olivat joko hukkuneet tavaroittensa painon vuoksi tai tulleet ryöstetyiksi ja joutuneet kerjäläisiksi.^[40] Kun Hieronin vaimo kysyi Simonideelta, onko parempi olla rikas vai viisas, Simonides vastasi: ”Rikas, sillä viisaiden voidaan nähdä odottavan rikkaiden oven edessä”.^[41] Kaikki nämä kertomukset eivät välttämättä ole tosia, mutta kuvaavat Simonideen luonnetta ja ainakin hänen jälkimainettaan.^[3]

Sen, että Simonides toimi usein tyrannien hoveissa, on nähty vahingoittaneen hänen runoutensa henkeä ja moraalista suoraselkäisyyttään. Tämä tulee ilmi useista anekdooteista^[3] sekä Platonilta, joka laittaa Sokrateen sanomaan: ”Varmasti Simonides huomasi monesti itsekin joutuneensa ylistelemään tyrannia tai muuta mahtimiestä pakosta eikä omasta tahdostaan”.^[42] Parhaiten tämä käy ilmi Skopaan tapauksesta.^[3] On myös selvää, että Simonideen ja Pindaroksen katkera vihanpito oli seurausta lähinnä siitä, että he kilpailivat Hieronin suosiosta.^[3]

Hellenistisellä kaudella aleksandrialaiset tekstikriitikot lukivat Simonideen yhdeksän tärkeimmän lyyrisen runoilijan kaanoniin. Antiikissa Simonidesta pidettiin myös muistitekniikoiden sekä kreikkalaisen kirjaimiston pitkien vokaalien ja kaksoiskonsonanttien kehittäjänä. Viimeksi mainittua väitettä ei voida hyväksyä ainakaan kirjaimellisessa merkityksessä.^[3]

Simonides oli kreikkalaisista lyyrisistä runoilijoista tuotteliain ja suosituin. Hän kehitti elegia- ja epigrammirunouden huippuunsa ja haastoi Lasoksen ja Pindaroksen dithyrambeissa ja epinikion-oodeissa. Hän kirjoitti erityisesti kuorolyriikkaa: hänen teoksiinsa kuului muun muassa Olympian kisojen voittajien kunniaksi kirjoitettuja epinikioneita, sekä jumalten kunniaksi kirjoitettuja lauluja, muun muassa Apollonille osoitettuja paiaaneja. Simonides kirjoitti myös muun muassa hautajais-, onnittelu- ja ylistyslauluja.^[1][3] Sudan mukaan hän olisi kirjoittanut myös tragedioita, mutta tätä ei pidetä todennäköisenä.^[1]

Simonideen tuotannon on nähty heijastelevan siirtymää arkaaiselta klassiselle kaudelle.^[1] Hänen asennettaan on arvioitu ennakkoluulottomaksi ja valistukselliseksi, missä voi nähdä häivähdyksen myöhemmästä sofistiikasta.^[2] Hänen runouttaan on kuvailtu hienostuneeksi, selkeäksi ja suloiseksi, mistä hän sai lisänimensä Melikertes (Μελικέρτης, Melikertēs), mutta toisaalta ei kovin omaperäiseksi verrattuna sekä edeltäjiinsä että aikalaisiinsa.^[3] Simonideen runokieli oli eeppistä kreikkaa, johon oli sekoitettu doorilaisia ja aiolialaisia muotoja.^[3]

Simonideen tuotannosta on säilynyt noin 100 katkelmaa.^[1] Nimeltä tai katkelmina tunnetaan seuraavat:^[3]

• Kambyseen ja Dareioksen kuningaskunta (ἡ Καμβύσου καὶ Δαρείου βασιλεία, hē Kambysū kai Dareiū basileia) – runo jonka muotoa ei tunneta.
• Elegia Artemisionin meritaistelusta (ἡ ἐν Ἀρτεμισίῳ ναυμαχία, hē en Artemisiō naumakhia) – kiitoshymni Boreaalle eli pohjoistuulelle, joka tuhosi persialaisten laivaston.^[2]
• Elegia Salamiin meritaistelusta (ἡ ἐν Σαλαμῖνι ναυμαχία, hē en Salamīni naumakhia).
• Eulogistisia eli ylistyslauluja (ἐγκώμια, enkōmia).
• Epinikion-oodeja (ἐπίνικοι ᾠδαί, epinikoi ōdai).
• Hymnejä ja rukouksia (ὕμνοι, κατευχαί, hymnoi, kateukhai).
• Paiaaneja (παιᾶνες, paiānes).
• Dithyrambeja (διθύραμβοι, dithyramboi, tunnetaan myös nimellä τραγῳδίαι, tragōdiai).
• Juomalauluja (σκόλια, skolia).
• Parthenia-hymnejä (παρθένια, parthenia) eli hääaiheisia lauluja.
• Hyporkhemoja (ὑπορχήματα, hyporkhēmata).
• Valituslauluja (θρῆνοι, thrēnoi).
• Elegioita (ὲλεγεῖαι, elegeiai).
• Epigrammeja (ἐπιγράμματα, epigrammata, ἀποσχεδιάσματα, aposkhediasmata).

Merkittävimpiä olivat epinikion-oodit ja valituslaulut. Valituslaulua Danaelle on kuvattu yhdeksi hienoimmista säilyneistä esimerkeistä kreikkalaisesta lyyrisestä runoudesta.^[3] Siinä Danae valittaa kohtaloaan ajelehtiessaan merellä arkkuun suljettuna.^[1]

Seuraavassa esimerkkinä katkelma Thermopylain taistelussa kaatuneille omistetusta runosta Päivö ja Teivas Oksalan suomentamana. Se kuvaa kuin paradoksina kaatuneet voittajina, haudan alttarina ja surulaulun kiitoshymninä:^[2]

»τῶν ἐν Θερμοπύλαις θανόντων
εὐκλεὴς μὲν ἁ τύχα, καλὸς δ' ὁ πότμος,
βωμὸς δ' ὁ τάφος, πρὸ γόων δὲ μνᾶστις, ὁ δ' οἶκτος ἔπαινος·
ἐντάφιον δὲ τοιοῦτον οὔτ' εὐρὼς
οὔθ' ὁ πανδαμάτωρ ἀμαυρώσει χρόνος.
ἀνδρῶν ἀγαθῶν ὅδε σηκὸς οἰκέταν εὐδοξίαν
Ἑλλάδος εἵλετο· μαρτυρεῖ δὲ καὶ Λεωνίδας,
Σπάρτας βασιλεύς, ἀρετᾶς μέγαν λελοιπὼς
κόσμον ἀέναόν τε κλέος.^[43]» »tōn en Thermopylais thanontōn
eukleēs men ha tykha, kalos d' ho potmos,
bōmos d' ho tafos, pro goōn de mnāstis, ho d' oiktos epainos·
entafion de toiūton ūt' eurōs
ūth' ho pandamatōr amaurōsei khronos.
andrōn agathōn hode sēkos oiketan eudoksian
Hellados heileto· martyrei de kai Leōnidas,
Spartas basileus, aretās megan leloipōs
kosmon aenaon te kleos.» »Miehet Thermopylaissa kuolleet
saivat ylvään kohtalon, ikuisen maineen:
on hautana alttari, murhelauluna muisto ja kiitos.
Ruoste ei tärvele käärinliinaa, ei
kaikkivoittava aikakaan hautoja saa himmenemään.
Pyhä uhritarha on helleenien kunnian tyyssija.
Näyttänyt sen on Leonidas, Spartan päämies, hän,
joka jätti jälkimaineen aina pulppuavan, kukkivan.^[2]»

Simonideen elämän ja runouden tärkein antiikin aikainen kommentaattori oli Khamaileon, jonka tekemiä huomioita on säilynyt Athenaioksen kautta.^[3][44] Grammaatikko Palaifatos kirjoitti Simonideen runoudesta teoksen (Ὑποθέσεις εἰς Σιμωνίδην, Hypotheseis eis Simōnidēn).^[3]

• Simonides. Teoksessa Oksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 80–86. (Runojen ja runokatkelmien suomennoksia) Helsinki: Otava, 1965.

• Stesichorus, Ibycus, Simonides: Greek Lyric. (Volume III: Stesichorus, Ibycus, Simonides, and Others. Edited and translated by David A. Campbell. Loeb Classical Library 476) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1991.

• Boedeker, Deborah & Sider, David: The New Simonides: Contexts of Praise and Desire. Oxford University Press, 2001. ISBN 9780195350227
• Gerber, Douglas E.: A Companion to the Greek Lyric Poets. (Mnemosyne, Supplements) Brill, 1997. ISBN 9789004217614
• Hutchinson, G. O.: Greek Lyric Poetry. (A Commentary on Selected Larger Pieces (Alcman, Stesichorus, Sappho, Alcaeus, Ibycus, Anacreon, Simonides, Bacchylides, Pindar, Sophocles, Euripides). Uusintapainos) Oxford: Oxford University Press, 2003. ISBN 9780199265824
• Molyneux, John H.: Simonides: A Historical Study. Bolchazy-Carducci Publishers, 1992. ISBN 9780865162235

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Simonides Keoslainen Wikimedia Commonsissa

• Simonides-fragmentteja Oxyrhynchus Online. The Imaging Papyri Project, University of Oxford. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)