Sevan (kaupunki)
Sevan (Սևան) |
|
---|---|
Sevan |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Armenia |
Maakunta | Geghark'unik' |
Perustettu | 1842[1] |
Kaupungiksi | 1961 |
Väkiluku (2011) (de jure[2]) | 19 229 |
Aikavyöhyke | UTC+4[3] |
Suuntanumero(t) | (+374) 261 |
Sevan (arm. Սևան) on kaupunki ja piirikunnan keskus Armenian itäosassa sijaitsevassa Geghark'unik'in maakunnassa, Sevanjärven luoteisrannalla, 54 kilometriä Jerevanista koilliseen. Vuoden 2011 väestönlaskennan aikaan kaupungin asukasluku oli 19 229 (kylineen 20 608 as.; vuonna 2001: 22 911 as.).[1][2][4]
Sevan perustettiin vuonna 1842 Venäjän keisarikunnan kylänä ja tunnettiin nimellä Jelenovka vuoteen 1935 asti.[1] Tuolloin paikkakunta nimettiin viereisen, Kaukasian suurimman järven mukaan Sevaniksi. Sevanin kaupungin koillisosissa on Sevanjärveen kurkottuva niemi (joka ennen Stalinin ajan Sevanjärven vedenpinnan laskua oli saari), jossa sijaitsee 800-luvulta peräisin oleva Sevanin luostari (Sevanavank; (Սևանավանք, Sevanavank, missä vank tarkoittaa armenian kielessä mm. luostaria). Kaupungin pohjoispuolella on kyklooppimuuria sisältävä Metsepin linnoitus. Kaupungin lähistöllä on vuonna 1978 perustettu Sevanin kansallispuisto. Nykyään seudulla on etenkin kesäkaudella maatalouteen, kalastukseen ja turismiin liittyviä toimintoja. Lyhyen kesäkauden aikana kaupunki on suosittu rantalomakohde.[1]
-
Sevanin kaupunkia Sevanjärven rannalla.
-
Sevanin kaupunki.
-
Sevanin luostaria läheisellä niemellä.
-
Sevanin rantaa.
-
Uimareita Sevanin rannalla.
-
Vesiliikuntaa Sevanilla, Kaukasian suurimman järvellä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Sevan Armenian Travel Bureau, atb.am. Viitattu 12.1.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Population Census 2011: Table 1.5 Distribution of RA Population by Density of Administrative-territorial Units According to 2001 and 2011 Population Censuses. Republic of Armenia, De jure population (pdf) (taulukko peräisin Armenian vuoden 2011 väestönlaskennan sivustolta) The Results of 2011 Population Census of the Republic of Armenia (Indicators of the Republic of Armenia). Armenian tasavallan kansallinen tilastopalvelu, armstat.am. Viitattu 12.1.2015. (englanniksi)
- ↑ https://www.timeanddate.com/time/zone/@616250
- ↑ Atlas avtomobilnyh dorog. Rossija, sopredelnyje gosudarstva, Zapadnaja Jevropa, Azija. Pääosin 1:500 000, 1:1 500 000 ja 1:3 000 000. sivu 208 (Armenija). Moskova: PKO "Kartografija" & OOO "Sovremennaja škola", 2014. (venäjäksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sevan (kaupunki) Wikimedia Commonsissa
- BSE-tietosanakirja, 1969-1978: Sevan (venäjäksi) (dic.academic.ru)
- Entsiklopeditšeski slovar, 2009: Sevan (venäjäksi) (dic.academic.ru)