New Yorkin kaupunginooppera

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
New York City Opera

New Yorkin kaupunginooppera eli The New York City Opera (NYCO) on yhdysvaltalainen oopperaseurue, joka on alkujaan perustettu laajalle yleisölle ja lippujen hinnat pidettiin kohtuullisina. Se toimi pitkään samoissa tiloissa kuin New York State Theater, jonka Lincoln Centerissä New Yorkissa sijaitsevan rakennuksen on suunnitellut Philip Johnson. Ooppera on alkujaan perustettu 1943, ja se siirtyi 1966 Lincoln Centeriin.

Oopperan toiminta siirtyi 2011 pois Lincoln Centeristä taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Toimistotilat ja arkistot siirtyivät osoitteeseen 75 Broad St. Lower Manhattanille.[1][2] Kaudella 2011–2012 NYCO esitti neljä oopperaa eri paikoissa New Yorkissa, muun muassa Brooklyn Academy of Musicin tiloissa.[3]

Oopperan toiminta päättyy vuonna 2013 taloudellisista syistä. Sillä on edessä konkurssi puuttuvien 7 miljoonan dollarin vuoksi.[4]

NYCO:ssa on perinteisesti moni amerikkalainen laulaja aloittanut uransa. Tuotannoista on noin kolmannes amerikkalaisia oopperoita.

Oopperassa ovat uransa alkuvaiheissa laulaneet muun muassa Placido Domingo,[4] Phyllis Curtin, Lucia Evangelista,[5] Shirley Verrett ja June Anderson[6].

  1. Daniel J. Wakin: City Opera Departure Brings Questions New York Times. 23.5.2011. (englanniksi)
  2. Daniel J. Wakin: City Opera Leaving Lincoln Center New York Times. 6.12.2011. (englanniksi)
  3. 2011–2012 Season and Tickets New York City Opera. Arkistoitu 11.11.2011. (englanniksi)
  4. a b New Yorkin kaupunginooppera sulkee ovensa 70 vuoden jälkeen, Yle
  5. The New York Times: Lucia Evangelista, 83, Arts Figure
  6. June Anderson, Opera Arts (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]