Mariaanien taistelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mariaanien taistelu
Osa Tyynenmeren sotaa toisessa maailmansodassa
Yhdysvaltain merijalkaväen joukkoja nousemassa maihin
Yhdysvaltain merijalkaväen joukkoja nousemassa maihin
Päivämäärä:

Kesä–marraskuu 1944selvennä

Paikka:

Mariaanit, Palaun saaret, Tyynimeri

Lopputulos:

Liittoutuneiden voitto

Osapuolet

 Yhdysvallat

 Japani

Komentajat

Yhdysvallat Chester Nimitz
Yhdysvallat Richmond K. Turner
Yhdysvallat Holland Smith
Yhdysvallat Raymond A. Spruance
Yhdysvallat Roy Geiger
Yhdysvallat Harry Schmidt
Yhdysvallat William H. Rupertus
Yhdysvallat Paul J. Mueller

Japani Yoshitsugu Saito (kaatui)
Japani Chuichi Nagumo (kaatui)
Japani Jisaburo Ozawa
Japani Kakuji Kakuta (kaatui)
Japani Takeshi Takashina (kaatui)
Japani Hideyoshi Obata (kaatui)
Japani Kiyochi Ogata (kaatui)
Japani Sadae Inoue
Japani Kunio Nakagawa (kaatui)

Tappiot

9 500 kaatunutta

yli 63 000 kaatunutta

Mariaanien taistelu (tunnetaan myös nimellä operaatio Forager) oli Yhdysvaltain ja Japanin joukkojen välinen taistelu Mariaanien saarten hallinnasta toisessa maailmansodassa. Taistelun ohessa käytiin myös taistelut Saipanin, Palaun, Guamin, Tinianin, Peleliun ja Angaurin saarista. Japani oli vuonna 1941 miehittänyt saaret heti Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen.

Taistelut alkoivat kesäkuussa 1944 ja päättyivät yhdysvaltalaisten voittoon marraskuussa 1944. Taistelussa menehtyi yli 63 000 japanilaissotilasta. Myöhemmin Yhdysvallat valtasi Filippiinit, Ogasawarasaaret ja Ryūkyūsaaret tammikuuhun 1945 mennessä.

Mariaaneja miehitti kesäkuussa noin 32 000 sotilasta Japanin 31. armeijasta.[1][2]

Yhdysvaltain joukot nousivat 16. kesäkuuta maihin Saipanilla kahden vuorokauden tulivalmistelun jälkeen. Sitkeät taistelut jatkuivat heinäkuun puoliväliin asti.[3] Japanilaiset menettivät taistelussa 23 811 miestä ja 1 780 jäi vangiksi. Amerikkalaisten tappiot olivat 3 426 kaatunutta ja 13 099 haavoittunutta.[4]

24. heinäkuuta amerikkalaiset nousivat maihin Tinianille, joka saatiin vallattua elokuun alkupuolella.[5][6]

Guamille noustiin maihin 21. heinäkuuta ja taistelut saaren hallinnasta jatkuivat 10. elokuuta asti.[3] Japanilaisten tappiot olivat yli 19 000 kaatunutta ja 1 250 vankia. Amerikkalaiset menettivät 1 440 kaatuneina ja 5 650 haavoittuneina.[7]

Viimeinen keisarillisen Japanin armeijan sotilas Yokoi Shoichi Japanin 38. jalkaväkirykmentistä antautui vasta tammikuussa 1972. Hänen kiväärinsä oli edelleen toimintakuntoinen aseen puisen tukin lahoamisesta huolimatta.[8]

  • Arni, Erkki: Taistelu Tyynen meren herruudesta. WSOY, 1964.
  • Vat van der, Dan: The Pacific Campaign. Simon & Schuster, 1991. ISBN 0-671-79217-2 (englanniksi)
  1. Arni s. 241
  2. vdVat s. 317
  3. a b Arni s. 276
  4. vdVat s. 328
  5. vdVat s. 329
  6. Arni s. 277
  7. vdVat s. 329–330
  8. vdVat s. 330
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.