Luoma-ahon nuorisoseura

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Luoma-ahon Nuorisoseura r.y. Alajärvellä Luoma-ahon kylässä toimiva nuorisoseura. Yhdistys kuuluu jäsenenä Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuraan. Yhdistyksen puheenjohtajana on Merja Hannulabacka-Mäki ja sihteerinä Mika Korkea-aho.[1]

Yhdistyksen juuret ulottuvat vuonna 1912 Luoma-ahon kylään perustettuun lukurenkaaseen. Jo 1914 lukurengas muutettiin kirjastoseuraksi, jonka nimeksi tuli Luoma-ahon kylän kirjastoseura. Kirjastoseura liittyi jäseneksi Suomen Kirjastoseuraan. Varsinainen nuorisoseura perustettiin 1920 nimellä Luoma-ahon nuorisoseura. Nuorisoseura liittyi jäseneksi Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuraan ja myös Lappajärven aluepiiriin.[2]

Yhdistys oli valtakunnallisesti esillä julkisuudessa 1983, koska maatalousministeriö otti kielteisen kannan Luoma-ahon nuorisoseuran ja Luoma-ahon maamiesseuran yhteisesti järjestämien kesäjuhlien sianjuoksukilpailu-tapahtumaan sioille aiheutuvan kohtuuttoman rasituksen vuoksi.[3] Vastaava kilpailu oli järjestetty jo edellisenä vuonna, ja se oli ollut jo silloin yleisömenestys. Sianjuoksukilpailu kuitenkin pidettiin, eikä siitä jälkikäteen aiheutunut järjestäjille oikeudellisia seuraamuksia.[4] Tapahtumaan osallistui lähes 5000 katsojaa ja järjestäjät saivat näin tapahtumasta tuloja toiminnalleen muutamien seuraavien vuosien aikana. [5]

  1. Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura ja Kalevan Nuorten Etelä-Pohjanmaan Piiri ry Nuorisoseurat. Suomen Nuorisoseurojen Liitto ja Kalevan Nuorten Liitto. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 5.8.2007.
  2. Luoma-aho, Timo T.: Luoma-ahon kyläkirja 1, s. 215-218. Luoma-ahon Kylätoimikunta, 1991. ISBN 952-90-2153-4
  3. Maatalousministeriö tyrmää sikojen kilpailut. Helsingin Sanomat, 24.6.1983.
  4. Ministeriö ei puutu sikojen juoksukilpailuun. Helsingin Sanomat, 28.10.1983.
  5. Alajärvellä lähes 5000 kannustajaa – Juhanin-Kiidosta mestaripossu. Aamulehti, 25.7.1983.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]