Operaatio Kesäsade

Operaatio Kesäsade (hepr. ‏מבצע גשמי קיץ‎) on koodinimi Israelin sotilasoperaatiolle Gazassa. Operaatio alkoi 28. kesäkuuta 2006, ja se oli ensimmäinen merkittävä rajanylitys Gazaan sen jälkeen kun Israel luovutti syyskuussa 2005 Gazan turvallisuuden palestiinalaishallinnon vastuulle.

Tilanne kiristyi palestiinalaisten ammuttua muutama kuukauden aikana yli 100 Kassam-rakettia Israelin asutuskeskuksiin.^[1]

9. kesäkuuta 2006 Gazan rannalla tapahtui räjähdys, jossa kuoli seitsemän Ghaliyan perheen jäsentä. Israelin tykistö ja laivat olivat tulittaneet aluetta.^[2] Uutiset tapahtuneesta herättivät suurta kritiikkiä maailmalla. Süddeutsche Zeitung tutki Hamasin toimittaman materiaalin todenperäisyyden ja löytänyt suuria epäjohdonmukaisuuksia^[3]. Israelin puolustusvoimat teki oman tutkintansa ja päätyi tulokseen, ettei alueelle ole voinut lentää kranaattia.^[4] Human Rights Watch ja journalistit arvostelivat puolueettoman tutkinnan puutetta.^[5][6] Kun sekä sairaalan että radioliikenteen raportit osoittivat toisin, Israelin armeija joutui vetäytymään kannassaan.^[2]

Tapahtumien jälkeen Hamas lopetti kuusitoista kuukautta jatkuneen tulitaukonsa.^[7]

Tapahtumat saivat alkunsa usean yhteistyössä toimineen palestiinalaisen militanttijärjestön (mm. Hamasin sotilaallinen siipi Izz al-Din al-Qassam prikaatit) hyökätessä 25. kesäkuuta maiden rajalla sijaitsevalle Israelin sotilasasemalle Kerem Shalomissa. Militantit tappoivat hyökkäyksen yhteydessä kaksi sotilasta, haavoittivat neljää ja sieppasivat yhden sotilaan, alikersantti Gilad Shalitin panttivangikseen. Israel uhkasi voimatoimilla, jos vankia ei vapauteta, ja aloitti sotilasoperaation 28. kesäkuuta palestiinalaisten kieltäydyttyä vapauttamasta vankiaan.

Vain muutaman tunnin päästä Gilad Shalitin kaappauksesta ilmoitti palestiinalainen militanttijärjestö Kansan vastarinnan komitea (PRC) siepanneensa 18-vuotiaan pojan Eliahu Asherin. Siepatun ruumis löydettiin myöhemmin Israelin armeijan saamien tietojen perusteella Ramallahin alueelta. Operaation jo alettua palestiinalaisen Fatah-järjestön sotilaallinen siipi al-Aqsan marttyyrien prikaatit ilmoitti 28. kesäkuuta kaapanneensa 62-vuotiaan israelilaismiehen. Noah Moskovich löydettiin myöhemmin kuolleena Israelin armeijan etsinnöissä.

Operaation ensimmäisinä tunteina Israelin joukot tuhosivat siltoja jakaakseen Gazan kahtia ja katkaisivat sähköverkon noin 65 prosentista Gazaa iskemällä voimalaitokseen. Israel iski myös Hamasin koulutus- ja aseistusleireihin. Kenenkään ei kerrottu kuolleen tai loukkaantuneen iskuissa. Panssarivaunut valmistautuivat seuraavassa vaiheessa valloittamaan strategisia kohteita, erityisesti Kassam-rakettien valmistus- ja ampumisalueita. Yöllä Israel onnistui tuhoamaan kaksi asevarastoa.^[8][9][10] 29. kesäkuuta Israel jatkoi Hamasin poliittisen siiven johtajien pidättämistä ,joukossa kahdeksan palestiinalaishallinnon 20 ministeristä, syyttäen heitä terrorismista. Heitä pidätettiin yhden tiedon mukaan 64. Se on noin kolmannes sen johtajista, ja loput ovat piiloutuneet. Israel ilmoitti, että heidät asetetaan kansainvälisesti tunnustetun oikeuden eteen. Pääministeri Ismail Haniya jäi vielä vapaalle jalalle.^[11][12] 3. heinäkuuta 2006 Israel iski yön tunteina al-Aqsan marttyyrien prikaatien käyttämään rakennukseen raketein. Isku tehtiin muutamia tunteja sen jälkeen, kun pääministeri Ehud Olmert komensi armeijaa tehostamaan toimiaan. al-Aqsan marttyyreja pidetään presidentti Mahmud Abbasin Fatah-puolueen aseellisena siipenä.

Yöllä 12. heinäkuuta Israelin armeija iski voimakkaasti Gazan keskustassa sijaitsevaan rakennukseen tavoitteenaan surmata Hamasin sotilaallisen siiven Izz al-Din al-Qassam prikaatien korkea-arvoisin johtaja Muhammed Deif. Israelin armeijan mukaan Deif haavoittui iskussa, jossa Hamas-johtaja Nabil Abu Selmeija ja hänen koko perheensä yhtä poikaa lukuun ottamatta kuoli. Hamasin sotilaallisen siiven edustajan mukaan Israel pyrki peittelemään iskun siviiliuhreja väittämällä Deifin haavoittuneen. Israelin turvallisuusviranomaiset luokittelevat Muhammed Deifin yhdeksi etsityimmäksi vastustajakseen.

15. heinäkuuta Israelin armeija jatkoi kolmatta viikkoa ääriryhmien sieppaaman sotilaan etsimistä Gazan kaistalla. Israel tiedotti jatkavansa sotatoimia Gazan kaistaleella huolimatta samanaikaisista taisteluista Hizbollah-sissejä vastaan Libanonin rajalla.^[13] Syyrian johtava Baath-puolue ilmoitti antavansa tukensa Hizbollah-järjestölle. Syyria oli näkyvästi tukenut jo vuonna 2001 Hizbollahia, jolloin Israel vetäytyi Etelä-Libanonista.^[14]

Valkoisen talon tiedottaja Tony Snow sanoi, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään ja kansalaistensa henkeä, mutta että sen pitää välttää Gazan siviiliväestöön ja infrastruktuuriin kohdistuvia vahinkoja. Palestiinalaisjohtaja Mahmud Abbasin mukaan iskut olivat kollektiivinen rangaistus palestiinalaisia vastaan ja humanitaarinen rikos. Silloisen EU:n puheenjohtajamaa Suomen pääministeri Matti Vanhasen mukaan "EU tuomitsee Israelin ylimitoitetut sotatoimet ja niiden aiheuttaman humanitaarisen kriisin".^[15] Israelin hallitus kieltäytyi tulitauosta ennen kuin kaapattu sotilas vapautetaan, Hamas taas kieltäytyi luovuttamasta kaapattua sotilasta. Israelin armeijan aloittaessa Gazaan tunkeutumista sen ilmavoimien lentokoneet lensivät varoituksenomaisesti myös Syyrian presidentinpalatsin yli.^[16]

Qatarin YK:n turvallisuusneuvostolle esittämä päätöslauselmaehdotus, jossa vaadittiin Israelia lopettamaan iskut Gazaan ja vapauttamaan vangitsemansa 64 palestiinalaisvirkamiestä ja Hamasia vapauttamaan kaapattu sotilas, kaatui 13. heinäkuuta Yhdysvaltojen käytettyä veto-oikeuttaan. Päätöslauselmaa oli kannattanut 10 maata ja 4 oli pidättäytynyt äänestämästä. Libanon oli puolestaan toivonut turvallisuusneuvostolta päätöslauselmaa, jossa olisi vaadittu Israelia lopettamaan iskut sen maaperälle. Yhdysvaltojen ulkoministeri Condoleezza Rice totesi, että Hizbollah vaarantaa alueen turvallisuuden ja samalla heikentää toiminnallaan sekä Libanonin että Israelin kansalaisten etuja. EU oli huolissaan kriisin leviämisestä myös Syyrian, ja sen ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan oli tarkoitus matkustaa alueelle 15. heinäkuuta tapaamaan kriisin osapuolia.^[17]

Pääartikkeli: Israelin–Libanonin konflikti 2006

Israelin ja Libanonin välinen konflikti käynnistyi 12. heinäkuuta 2006, kun islamistinen Hizbollah-järjestö ampui Katjuša-ohjuksia Israeliin, tunkeutui Israeliin, tappoi kahdeksan Israelin kansalaista ja kaappasi kaksi sotilasta. Tämä tulkittiin Libanonin sotatoimeksi Israeliin, ja Israel aloitti Libanonin puolelle ulottuvan pelastusoperaation kaapattujen vapauttamiseksi.

• Israelin ulkoasiainministeriö: [1]

Arabien–Israelin konflikti

Osanottajat	Hallitukset:  Egypti ·  Irak ·  Israel ·  Jordania ·  Palestiinalaishallinto ·  Saudi-Arabia ·  Syyria ·  Jemen Aktiiviset järjestöt: Al-Aksan marttyyrien prikaatit · Arabiliitto · Fatah · Hamas · Hizbollah · PFLP · PLO · Amal Toimintansa lopettaneet järjestöt: Etelä-Libanonin armeija · Irgun · Lehi · Musta syyskuu · Palestiinan brittiläinen mandaatti
Tärkeimmät tapahtumat ja konfiktit	Levottomuudet 1929 (Hebronin verilöyly) · Arabikapina 1936–1939 · Palestiinan sisällissota · Israelin itsenäisyyssota · Suezin kriisi · Kuuden päivän sota · Näännytyssota · Münchenin verilöyly · Operaatio Jumalan kosto · Jom kippur -sota · Libanonin sisällissota 1975–1990 · Operaatio Entebbe · Libanonin sota 1982 · Ensimmäinen intifada · Toinen intifada · Operaatio Kesäsade · Libanonin sota 2006 · Israelin Gazan operaatiot 2007 · Operaatio Valettu lyijy · Operaatio Puolustuksen tukipylväs · Gazan sota 2023
Diplomatia/Rauhanehdotukset	Balfourin julistus · Peelin komitea · Valkoinen paperi 1939 · YK:n jakosuunnitelma · Israelin valtion perustaminen 1948 · Khartumin kokous 1967 · Camp Davidin rauha · Israelin ja Jordanian rauhansopimus · Oslon rauhanprosessi (1993–2000) · Camp Davidin kokous 2000 · Tiekartta