James Puhto-Ren
James Puhto-Ren | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1988– |
Tyylilaji | punk rock, ramopunk |
Kotipaikka | Kokkola, Suomi |
Laulukieli | suomi |
Jäsenet |
Pasi Peltokangas, laulu, kitara |
Levy-yhtiö | |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
James Puhto-Ren on vuonna 1988 perustettu kokkolalainen punk rock- ja ramopunk-yhtye. Sen perustivat Pasi Peltokangas, Petri Kallio ja Timo Siirto. Yhtye aloitti nimellä Huonekaluliike K. Ojanperä, mutta vaihtoi nimensä James Puhto-Reniksi. Yhtye lopetti vuonna 2000, mutta Peltokangas kokosi yhtyeen uudelleen vuonna 2008. Tuolloin rumpuihin tuli Ilkka Kumpulainen ja bassoon Timo Torikka, joka vaihtui myöhemmin Pasi Hirvasojaksi. Tuolla kokoonpanolla yhtye teki useita keikkoja, kunnes vuoden 2009 lopulla rumpuihin tuli vuodesta 1989 aina vuoden 2000 lopettamiseen saakka soittanut Joni Hannula. Bassoon vaihtui tuolloin Marko ”Purtsi” Purontaka.
Nykyisessä kokoonpanossa vaikuttavat Pasi Peltokankaan lisäksi basisti Pasi Hirvasoja ja rumpali Eero Mäkitalo.
Yhtyeen tuotanto on pääosin laulaja-kitaristi Pasi Peltokankaan käsialaa.
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Road (1993)
- Ain’t No Country Road (1994)
- Keep Your Eyes On the Road (1996)
- In the Halfway of the Road (1997)
- Suvas (2010, Meiju Suvas -coveralbumi)
- Still on the Road (2010)
- Kihniö (2012)
- Rok Rok Rok (2019, vain vinyyli, 100 keltaista, 200 mustaa)
EP:t
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Start of the Road (1990)
- On the Road (1992)
- Oh Shit! More from the Road (1993)
- Hit the Road (1995)
- Sun, roll ’n’ Road (1998)
- Back on the Road (2008)
- Roll! (2023, digi ja vinyyli, 100 vaaleansinistä, 200 mustaa)
Demot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Karleby Screamers (Outtakes Tapes from the Road) (1991)
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ”Two for the Road” (1997)
- ”Tulit niin kuin laiva” / ”Tahdon sinut” (2010)
- "Ruisleipää & mustikkasoppaa" / "Myllärin kaunis Katarina" (2019, 5" lathe cut, 50 kpl)
- "Sairaanhoitaja Taina" (2022, digisingle)
- "Nupit luoteeseen" (2023, digisingle)
Kokoelmilla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pinnalla (1992, kappaleet ”Kafe Wiking Bar Blues”, ”That’s All Right”, ”Lihava poika”, ”Poikamme maailmalla”, ”Ruutuässä/Jorma Pulkkinen”, ”Suurisuu”, ”Juha Mieto”)
- Punk ’n Roll (1995, kappale ”Helsinkiin vai helvettiin”)
- Yy! (2012, kappale ”Liikenteessä”)
- Koo! (2012, kappale ”Maijan karitsa”)
Albumit ”Yy!” ja ”Koo!” ovat Woimasoinnun neliosaisen EP-kokoelman osia.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Last.fm
- James Puhto-Ren Ramopunk.com-sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive)
- Levy-yhtiön sivut
- Discogs.com