John Bell Hood

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

John Bell Hood (1./29. kesäkuuta 1831 Owingsville, Bath County, Kentucky – 30. elokuuta 1879 New Orleans, Louisiana) oli etelävaltioiden kenraali Yhdysvaltain sisällissodassa. Hood tunnetaan urheudestaan ja aggressiivisuudestaan taistelukentillä. Hän oli yksi armeijan parhaista prikaatin- ja divisioonankomentajista, mutta hänestä tuli tehoton hänen saatuaan suurempia sotilasyksiköitä komennettavakseen; hänen sotilasuransa päättyi tappioihin Atlantan-kampanjan ja Franklinin–Nashvillen kampanjan aikana.

Hood syntyi Owingsvillessä, Kentuckyssa, lääkäri John W. Hoodin ja Theodosia French Hoodin pojaksi. Hän oli etelävaltioiden kenraalin G. W. Smithin serkku ja kongressiedustaja Richard Frenchin veljenpoika. French järjesti Hoodille pääsyn West Pointin sotilasakatemiaan, vaikka hänen isänsä ei halunnut tukea pojan sotilasuraa. Hood valmistui 1853 luokkansa 44. parhaana – 52 oppilaasta – kurinpidollisten ongelmien takia, joiden vuoksi hänet miltei erotettiin viimeisenä vuonna. Hänen luokkatovereinaan oli kolme tulevaa unionin kenraalia, jotka taistelivat hänen joukkojaan vastaan sisällissodassa. Hood nimitettiin vänrikiksi 4. USA:n jalkaväkirykmenttiin. Hän palveli Kaliforniassa, ja hänet siirrettiin 2. USA:n ratsuväkeen Texasiin, jossa hänen päällikkönään oli eversti Robert E. Lee. Devil’s River -nimisessä paikassa Hood sai nuolen käsivarteensa kahakassa comancheja vastaan.

Sisällissodan alettua Fort Sumterin pommituksella Hood erosi armeijasta ja päätti palvella Texasia. Hän liittyi etelävaltioiden armeijaan ratsuväenkapteenina, mutta 30. syyskuuta 1861 hänet ylennettiin everstiksi ja 4. Texasin jalkaväen komentajaksi.

20. maaliskuuta 1862 Hoodista tuli prikaatinkomentaja texasilaisprikaatiin, joka oli osa konfederaation Potomacin armeijaa. Hood ylennettiin prikaatinkenraaliksi 3. maaliskuuta 1862. Hän johti Pohjois-Virginian armeijan texasilaisprikaatia Virginian niemimaalla käytyjen taistelujen aikana ja sai mainetta aggressiivisena komentajana, innokkaana johtamaan joukkonsa henkilökohtaisesti taistelukentälle. Hänen miehensä kutsuivat kenraalia ”vanhaksi puupääksi”. Gaines’ Millin taistelussa 27. kesäkuuta hän johti prikaatia itse taistelukentällä ja murskasi unionin linjalla, konfederaation parhaana esityksenä Seven Daysin taistelun aikana. Hood oli prikaatinsa ainoa upseeri, joka ei haavoittunut tai kuollut taistelussa. Hood sai tämän jälkeen komentoonsa divisioonan kenraali James Longstreetin Pohjois-Virginian armeijan ensimmäisessä armeijakunnassa. Hän miltei tuhosi Popen komentaman unionin armeijan toisessa Bull Runin taistelussa, mutta joutui kiistaan Longstreetin kanssa unionilta kaapatuista ambulansseista ja joutui pidätetyksi. Kenraali Lee kuitenkin kumosi määräyksen, ja Hood tukikin Stonewall Jacksonin joukkojen vasenta sivustaa Antietamin taistelussa, jonka jälkeen 10. lokakuuta 1862 hänet ylennettiin kenraalimajuriksi.

Hood menetti toisen kätensä Gettysburgin taistelun toisena päivänä Pirunpesäksi kutsutun paikan taistelussa, ja jalkansa Chickamaugan taistelussa 1864. Samana vuonna hän vammoistaan huolimatta komensi koko etelävaltioiden Tennesseen armeijaa, ja osallistui muun muassa Nashvillen ja Franklinin taisteluihin.

Hood antautui unionin joukoille Natchezissa Mississippissä Etelävaltioiden hävittyä sodan. Hän työskenteli myöhemmin vakuutusalalla ja puuvillateollisuudessa. Hän kuoli vaimonsa ja poikansa lailla keltakuumeeseen New Orleansissa 30. elokuuta 1879.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta John Bell Hood.

• Biographical Encyclopedia of Texas (1880): General John B. Hood (englanniksi)
• John Bell Hoodille omistettu sivusto (englanniksi)