Isabelle Faust

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Isabelle Faust

Isabelle Faust (s. 1972 Esslingen) on saksalainen viulisti.[1]

Faustin opettajia olivat Dénes Zsigmondy ja Christoph Poppen.[1] Faust perusti oman jousikvartettinsa 11-vuotiaana. Vuonna 1987 hän voitti Leopold Mozart -kilpailun ja vuonna 1993 Paganini-kilpailun. Jälkimmäisen voiton jälkeen hän suuntasi Ranskaan.[2] Kilpailumenestyksensä myötä Faust alkoi saada kutsuja esiintymään johtavien orkesterien, kuten Berliinin filharmonikkojen, Bostonin sinfoniaorkesterin, NHK:n sinfoniaorkesterin, Freiburgin barokkiorkesterin ja Euroopan kamariorkesterin kanssa.[3] Vuonna 1995 hän teki Yhdysvaltain-debyyttinsä Utahin sinfoniaorkesterin kanssa. Vuonna 1997 Faust julkaisi ensimmäisen levytyksensä. Se koostui Ewa Kupiecin kanssa soitetuista Béla Bartókin viulusonaateista. Levyn myötä Faust sai Gramophone-lehdeltä Vuoden nuoren artistin tunnustuksen.[1] Myöhemmin hän on muun muassa saanut Aleksandr Melnikovin kanssa tekemistään Ludwig van Beethovenin sonaattien levytyksistä Echo Klassik -palkinnon, Gramophonen palkinnon ja Grammy-ehdokkuuden. Faust palkittiin vuonna 2010 Diapason d'Orilla soololevytyksestään Johann Sebastian Bachin partitoista ja sonaateista.[2] Myös Faustin levytys Beethovenin ja Alban Bergin konsertoista toi hänelle useita palkintoja.[3]

Faustin ohjelmisto on ulottunut barokkimusiikista uusiin teoksiin. Hän on esiintynyt myös historiallisin soittimin.[1] Säveltäjiä, joiden teoksia Faust on kantaesittänyt, ovat olleet Werner Egk, Jörg Widmann, Thomas Larcher, Michael Jarrell.[2], Ondřej Adámek, Marco Stroppa, Oscar Strasnoy ja Beat Furrer. György Kurtágin Kafka Fragmentsin Faust on tulkinnut sopraano Anna Prohaskan kanssa.[3] Faust on edistänyt aktiivisesti György Ligetin, Morton Feldmanin, Luigi Nonon ja Giacinto Scelsin teosten näkyvyyttä. Hän on myös nostanut esiin vähälle huomiolle jääneitä teoksia, kuten André Jolivetin viulukonserton.[2]

Kapellimestareista Faustin yhteistyökumppaneina ovat toimineet muiden muassa John Eliot Gardiner, Philippe Herreweghe, Daniel Harding, Bernard Haitink, Andris Nelsons ja Claudio Abbado. Vuonna 2016 Faustista tuli Mahler-kamariorkesterin taiteellinen kumppani.[3] Faustin esityksissään käyttämä instrumentti on vuoden 1704 Stradivarius-viulu "Sleeping Beauty", jonka hänelle lainasi Baden-Württembergin L-Bank.[2] Vuonna 2004 Faust aloitti opettamisen Berliinin taideyliopistossa. Hänen veljensä on alttoviulisti Boris Faust.[1]

  1. a b c d e Isabelle Faust: Biography AllMusic
  2. a b c d e Isabelle Faust (Arkistoitu – Internet Archive) New York Philharmonic
  3. a b c d Isabelle Faust, violin (Arkistoitu – Internet Archive) Nordic Artists Management