Iron Country Sisters
Iron Country Sisters on Helsingissä vuonna 2014 perustettu yhtye. Musiikillisesti Iron Country Sisters edustaa perinteistä ja uudempaa estetiikkaa yhdistelevää americana -tyyliä.[1] Yhtyeen sanoitukset ovat englanninkielisiä.[2]
Yhtyeen ovat perustaneet kolme sisarusta, Julia, Silja ja Paula Rautamaa. Kaikkien instrumentteihin kuuluu laulu, Julia soittaa myös kitaraa ja huuliharppua, Silja viulua ja Paula kitaraa.[1] Rautamaan sisarusten sukuun kuuluu monia muusikoita, heidän äitinsä on viulisti Satu Alanko-Rautamaa, jonka veljiä ovat Ismo ja Ilkka Alanko.[2]
Yhtye julkaisi debyyttilabuminsa "The Blue Hidden In" vuonna 2019 Soit Se Silti -levy-yhtiön kautta ja toisen täyspitkän "Grace" albuminsa syyskuussa 2024. Yhtye esiintyy akustisena triona tai vaihtoehtoisesti suuremmalla kokoonpanolla sekstettinä, jolloin livekokoonpanoon kuuluu Rautamaan sisarusten lisäksi basisti Simo Kärki, rumpali-perkussionisti Otto Alahuhta sekä sähkökitaraa soittava Eero Nummela.
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Blue Hidden In 2019 (Soit Se Silti)
- Grace 2024
Jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Julia Rautamaa – laulu, kitara, huuliharppu
- Silja Rautamaa -laulu, viulu
- Paula Rautamaa – laulu, kitara
- Simo Kärki - basso
- Otto Alahuhtala - rummut ja perkussiot
- Eero Nurmela - sähkökitara
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Marttinen, Antti: Levyarvio: Vastustamatonta americanaa - Iron Country Sistersin juurimusiikki soi tyyliuskollisesti Soundi.fi. 3.10.2019. Viitattu 14.9.2024.
- ↑ a b Kononen, Suonna: Maineikkaan Alangon kulttuurisuvun juurimusiikki- osasto. Karjalainen, 7.5.2024, s. 12-13. Keskisuomalainen-Konserni.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhtyeen kotisivut: https://ironcountrysisters.weebly.com/about.html
Yhtyeen haastattelu Radio Suomen Aamussa perjantaina 13.9.2024: https://www.radiohelsinki.fi/ohjelma/radio-helsingin-aamut/