Iglesia ni Cristo
Iglesia ni Cristo (Kristuksen kirkko) on filippiiniläinen kirkkokunta. Se kiistää kolminaisuusopin, jota ei pidä oikeaan kristillisyyteen kuuluvana. Jumalan katsotaan olevan yksi, eikä Jeesusta näin ollen pidetä Jumalana. Kirkolla on melko paljon jäseniä Filippiineillä, mutta se toimii myös ulkomailla. Sen perusti vuonna 1914 Felix Manalo, jonka kuoltua vuonna 1963 liikkeen johtoon nousi Eraño G. Manalo.
Ennen oman kirkkonsa perustamista Felix Manalo oli ollut jo pitkään hengellinen etsijä ja liittynyt muun muassa seitsemännen päivän adventisteihin.[1] Kuten muissakin kristillisissä kirkkokunnissa, myös Iglesia ni Criston parissa Raamattua pidetään opin perustana ja jäseneksi tullaan kasteen kautta.
Iglesia ni Cristo on saanut osakseen kritiikkiä muun muassa siitä, että se pitää itseään ainoana oikeana kirkkona ja katsoo muiden kristittyjen sortuneen apostasiaan alkukirkon jälkeen.[2][3]