Imatrankoski
Imatrankoski on Imatralla Vuoksessa virtaava koski. Se on Suomen suurin koski ja maan vanhin matkailunähtävyys, jota on käyty ihastelemassa jo 1700-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Imatrankoskessa toimii vuonna 1929 käyttöön otettu Imatran vesivoimalaitos, minkä johdosta koski ei enää virtaa vapaana. Virtaava koski on nähtävissä ainoastaan erityisissä koskinäytöksissä, jolloin voimalaitoksen patoluukut avataan. Imatrankosken viereisessä Kruununpuistossa sijaitsee muun muassa vuonna 1903 valmistunut Imatran Valtionhotelli. Imatrankoski on yksi Suomen kansallissmaisemista sekä Museoviraston määrittelemä valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.[1]
Geologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Imatrankoski syntyi noin 6 000 vuotta sitten Saimaan vesimassojen murtautuessa Salpausselän läpi. Salpausselkä muodosti kauan tehokkaan esteen veden virtaamiselle Laatokkaan, mutta maan kohoaminen lännempänä sai veden purkautumaan kaakkoon. Kosken voimasta kertovat lukuisat hiidenkirnut ja muut kovertumat. Koski pauhasi vuolaana kesät talvet, ja sen vakaa vesimäärä kautta vuoden takasi ajankohdasta riippumatta vaikuttavan näyn. Tulvilta se ei kuitenkaan välttynyt. Suurin tulva sattui vuodelle 1899, jolloin kosken kautta virtasi 1 160 m³ vettä sekunnissa eli normaaliin verrattuna reilusti kaksinkertainen määrä.
Vesivoimala
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Imatran vesivoimalaitos
|
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Imatrankosken voimalan ensimmäinen osa valmistui 1920-luvun lopussa, ja sen vihki toukokuussa 1929 tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander. Voimalan rakentamisen jälkeen vettä virtasi koskeen jonkin verran voimalaitoksen ohi. Lopullinen kosken kuivaminen tapahtui vuonna 1937 voimalaitoksen kuudennen koneiston valmistuttua. Tämän jälkeen vettä on juoksutettu koskessa vain näytösluontoisesti sekä häiriö- ja huoltotilanteissa. Tulvista johtuvat ohijuoksutukset ovat moneen muuhun koskeen verrattuna hyvin harvinaisia. Häiriö- ja huoltotilanteissa luukut voidaan joutua aukaisemaan yhtäkkisesti, ja näin ollen luvaton liikkuminen kosken kuivankin uoman pohjalla on hengenvaarallista.
Nähtävyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäiset tiedot Imatrankoskesta nähtävyytenä ovat 1700-luvun lopusta. Vuonna 1772 Venäjän keisarinna Katariina II seurueineen kävi ihmettelemässä kosken voimaa. 1800-luvulla Imatrankoski alkoi vetämään matkailijoita enenevissä määrin ja vuonna 1842 kosken ranta-alue rakennettiin Kruununpuistoksi, josta tuli Suomen ensimmäinen luonnonpuisto. Vuonna 1846 puistoon avattiin majatalo. Matkailu lisääntyi erityisesti vuonna 1870 avatun Riihimäki-Pietari-radan ja Saimaan kanavan valmistumisen myötä, jonka jälkeen Imatrankoskesta muodostui Suomen merkittävin luonnonnähtävyys. Koski tunnettiin myös ulkomailla ja sitä saavuttiin katsomaan Keski-Euroopasta saakka. Vuosissadan lopussa majatalon paikalle rakennettiin kaksi hotellia, joiden tuhouduttua tulipaloissa paikalle valmistui arkkitehti Usko Nyströmin suunnittelema Valtionhotelli vuonna 1903.[1][2]
Koskinäytöksiä järjestetään pääsääntöisesti kesä–heinä–elokuussa keskiviikosta sunnuntaihin kello 18. Näytös kestää noin 16 minuuttia, ja sen aikana vettä virtaa 500 m³/s. Koskinäytöksen aikana Imatrankosken sillan liikenne suljetaan ja näytöksessä soi Jean Sibeliuksen säveltämä Karelia-sarja.lähde?
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Imatrankoski on perinteisesti ollut suosittu itsemurhapaikka. Tutkija Sven Hirnin mukaan määrä oli suurimmillaan vuonna 1908, jolloin koskeen hyppäsi 29 henkilöä. Määrä kääntyi lopullisesti laskuun vasta Imatrankosken patoamisen jälkeen 1930-luvun vaihteessa.[3] Imatrankoskessa ovat päivänsä päättäneet muun muassa valtiopäivämies Hjalmar Filip Palmén, kansanedustaja Pekka Meriläinen ja pormestari Hjalmar Hollmérus.[4][5][6] Vuonna 1972 Kruununpuistossa paljastettiin kuvanveistäjä Taiso Martiskaisen suunnittelema veistos Imatran Impi, joka on omistettu Imatrankoskessa itsemurhan tehneille.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Imatrankosken kulttuuriympäristö Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 12.11.2024.
- ↑ Historia Imatran Valtionhotelli. Viitattu 7.7.2015.
- ↑ Laukkanen, Laura: Imatran Impi -monumentin tilausprosessi 1967–1972 : toimijoita ja neuvotteluita, s. 42. (Pro gradu -tutkielma) Turku: Turun yliopisto, 2023. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Taas uusi Imatran uhri. Uusi Aura, 19.11.1901, nro 135 A, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 12.11.2024.
- ↑ Jälleen Imatraan heittäytyminen. Karjala, 13.4.1926, nro 99, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 12.11.2024.
- ↑ Imatran tuomiokunnan tuomari Hj. Hollmérus tehnyt itsemurhan hyppäämällä Imatraan. Kajaani, 24.1.1933, nro 9, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 12.11.2024.
- ↑ Hämäläinen, Jarmo: Imatran Immen patsaasta piti tulla alun perin aivan toisenlainen – Kuvanveistäjä Taisto Martiskainen ei välittänyt kilpailuohjeista, eikä kosken partaalle syntynyt luonnonmukaista kokovartaloveistosta (vain tilaajille) 15.2.2020. Uutisvuoksi. Viitattu 12.11.2024.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hirn, Sven: Imatran tarina. Matkailuhistoriamme valtaväylältä. (Kanta-Imatra Seuran julkaisu N:o 3) Imatra: Kanta-Imatra Seura ry, 1984.
- Lauri Putkonen (toim.): Kansallismaisema. Helsinki: Ympäristöministeriö, 1993.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Imatrankoski Wikimedia Commonsissa
- Imatran kosket ja Kruunupuisto
- Imatrankoski GoSaimaa.com-matkailusivustolla (Arkistoitu – Internet Archive)