Hezb-e-Islami
Hezb-e-Islami tai Hizb-i-Islami on afganistanilainen islamistinen järjestö ja puolue. Sillä on 34 edustajaa maan parlamentin alahuoneessa.[1]
Järjestö perustettiin 1970-luvulla Pakistanissa. Se oli ehkä radikaalein ja kurinalaisin neuvostojoukkoja vastaan taistelleista järjestöistä Afganistanissa 1980-luvulla. Järjestö sai rahallista ja aseapua Yhdysvalloista Pakistanin kautta.[2]
Mohammed Yunus Khalisin johtama ryhmittymä irtautui Hezb-e-Islamista ja käyttää edelleen samaa nimeä.
Neuvostojoukkojen vetäytymisen ja Afganistanin demokraattisen tasavallan syrjäytyksen jälkeen sen johtaja Gulbuddin Hekmatyar valittiin Afganistanin pääministeriksi. Puolueen merkittävin vastustaja oli Burhanuddin Rabbanin Jamiat-i-Islami. Tammikuussa 1994 Abdul Rashid Dostam liittyi Hekmatyarin puolelle yrityksessä kaataa Rabbani.
Hezb-e-Islami ei kuulunut talibaneja vastaan taistelevaan Pohjoisen liittoon. Se otti Talibanilta verettömästi haltuunsa Jalalabadin kaupungin (ilmeisesti Khalisin ryhmä) Talibanin kärsittyä tappioita Yhdysvalloille 2001.[3]
Vuonna 2002 Hekmatyarin johtama ryhmä Hezb-e-Islamista yritti syrjäyttää Yhdysvaltain tukeman Afganistanin johtajan Hamid Karzain. Sittemmin Hekmatyarin johtama ryhmä, josta käytetään nimitystä Hezb-e-Islami Gulbuddin (HIG), on irtautunut Hezb-e-Islamin poliittisesta siivestä, ja sitä pidetään nykyisin omana järjestönään.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hizb-i-Islami (Islamic Party) , GlobalSecurity
- Vallankaappaushanke kumoon Afganistanissa, Verkkouutiset, 4.4.2002 (kuollut linkki)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hezb-e-Islami of Gulbuddin Hekmatyar has 34 members in the lower house of parliament, Institute for War & Peace Reporting, ARR No. 210, April 6, 2006
- ↑ a b Taliban, HIG ja al-Qaida, mil.fi (Archive.org, 2008)
- ↑ Tärkeä Jalalabad pataaniryhmän haltuun, HS, 15.11.2001