Klondiken kultaryntäys

Klondiken kultaryntäys oli vuosina 1896–1898 tapahtunut kullankaivusta kiinnostuneiden joukkovaellus Kanadan Yukonin erämaan Klondiken alueelle.

Ryntäys alkoi, kun merimies George Carmack ja hänen intiaanilankonsa Skookum Jim Mason löysivät Bonanzajoelta kultaa. Tieto tästä levisi alussa kymmenille turkismetsästäjille ja kullanhuuhtojille, jotka saapuivat paikalle valtauksia ottamaan. Todellinen ryntäys alkoi vuonna 1897, jolloin tieto kultalöydöistä levisi Yhdysvaltoihin ja muihin maihin. Niinpä lopulta 100 000 erilaista seikkailijaa ja onnenonkijaa yritti maitse ja meritse Klondikeen. Näistä noin 30 000–40 000 jäi Klondikeen joksikin aikaa. Saapuneet rakensivat Dawson Cityn kaupungin. Monet rikastuivat Klondikessa, mutta jotkut menettivät henkensä jo matkalla sinne. Ryntäys päättyi vuonna 1899, jolloin Nomen kultaryntäys alkoi. Tämän jälkeisinä vuosikymmeninä Dawson City kutistui nykyiseksi 1 600 asukkaan pikkukaupungiksi.

Klondikejoki on Yukonjoen sivuhaara. Huhut kertoivat jo 1830-luvulla, että Yukonjoella olisi kultaa^[1]. Brittiläisestä Kolumbiasta löytyi kultaa jo 1850-luvulla^[2]. Juneaun läheltä Gold Creekiltä löytyi kultaa 1880^[3]. Alaskakin kartoitettiin suurin piirtein 1870- ja 1880-luvuilla. 1880-luvulla Yukonjoen hiekoilla oli 200 kullanhuuhtojaa^[1]. 1885 löytyi Steart Riverin kulta ja 1886 Forty Mile Riverin kulta^[1]. Forty Mile Riverillä oli parhaimmillaan 300 kullanhuuhtojaa^[4]. Pian löydettiin Sixty Mile River^[4]. Klondikejoki on näiden välissä^[5]. 1893 Alaskaan syntyi kultaryntäyksessä Circle City^[1] Birch Creekin kullan takia. Circle Cityssä oli mm. 16 saluunaa ja ilotaloja ja palkkataso siellä nousi viisinkertaiseksi kuin maailmassa keskimäärin kullan takia. Niinpä tämä pieni kaupunki sai nimen "Pohjolan Pariisi"^[4], mikä titteli siirtyi myöhemmin Dawson Citylle. Monet circlecityläiset muuttivatkin aikanaan Klondikeen. Toisaalta Klondikesta tultiin Yhdysvaltain puolella olevaan Circle Cityyn höyrylaivalla juhlimaan.

Elokuussa 1896 kolme miestä Skookum Jim Masonin johdolla suuntasivat pohjoiseen Yukonjoelle Carcrossin alueelle etsimään Masonin sisarta Katea ja tämän miestä George Carmackia. Sen jälkeen kun joukko oli löytänyt Carmackit lohestamassa Klondikejoen suulla, he tapasivat novascotialaisen Robert Hendersonin, joka oli ollut kaivamassa kultaa Indianjoella Klondiken eteläpuolella. Henderson kertoi Carmackille kaivupaikkansa sijainnin ja sanoi, ettei halua nähdä seurueen intiaaneja valtauksensa lähellä. Seurue siirtyi muutaman mailin verran ylävirtaan pitkin Klondikejokea Bonanzajoelle saakka metsästämään hirviä.

6. elokuuta 1896 seurue löysi sattumalta rikkaan kultaesiintymän Rabbit Creekiltä (Kaniinipuro), jota kutsuttiin myöhemmin Bonanzajoeksi^[6]. Bonanzajoki on Yukonjokeen laskevan North Klondiken sivujoki.

Nykyisin Skookum Jimiä pidetään varsinaisen löydön tekijänä, mutta joidenkin lähteiden mukaan löytäjä olisi ollut Kate Carmack. George Carmack sai virallisesti kunnian löydöstä, sillä valtaus oli hänen nimissään. Seurueen muut jäsenet suostuivat tähän, sillä alueelle saapuvien muiden kullankaivajien olisi ollut hankalaa hyväksyä intiaanin tekemää valtausta. Henderson, joka kaivoi valtauksellaan kauempana, kuuli löydöstä vasta kun rikkaat esiintymät oli jo vallattu: monet uskoivatkin oikeuden näin tapahtuneen, olihan Henderson käyttäytynyt rasistisesti löydön tehnyttä Skookum Jimiä kohtaan.

Tieto kultalöydöstä levisi nopeasti kaivosleireissä Yukonjoen laaksossa. Carmackin "joukko" kertoi kultalöydöstään jokaiselle vastaantulijalle matkallaan Forty Milesin kauppapaikalle^[4] valtaustaan rekisteröimään. Kukaan vastaantulijoista tai Forty Milesin kauppapaikan ihmisistä ei uskonut Carmackia ja Skookum Jimiä ennen kuin nämä näyttivät löytämänsä kultahiput^[4].

Niinpä Forty Milesin turkismetsästäjät lähtivät jo samana päivänä Rabbit Creekille kultaa etsimään^[7]. Kun nämä taas löysivät kultaa, yhä enemmän ihmisiä ryntäsi kultaa hakemaan ja Rabbit Creek ristittiin Bonanza Creekiksi^[7]. Mutta monet näistä kymmenistä ensimmäisistä kullanetsijöistä kuolivat kylmään tai nälkään, kun talvi tuli ja heillä ei ollut vetokoiria ja talvivaatteita^[7].

Pian Bonanza-, Eldorado- ja Hunkerjokien varsilla oli kymmenittäin valtauksia aiemmin Fortymile- ja Stewartjoilla kaivaneiden kullanetsijöiden nimissä. Painopiste oli ainakin alussa kohdassa, jossa Eldoradojoki laskee Bonanzajokeen. Kolmen kuukauden kuluttua Klondikessa oli 500 valtausta^[8]. Näistä ensimmäisistä valtaajista tuli rikkaita "Klondiken kuninkaita".^[9] Vuonna 1896 alueelle tuli lähiseuduilta noin 3 000 kaivajaa.

Uutiset kultalöydöstä levisivät Yhdysvaltoihin hitaasti johtuen ajan huonoista tietoliikenneyhteyksistä Yhdysvalloista Alaskaan^[10].

16. kesäkuuta 1897^[10][11] saapui Kalifornian San Franciscoon kymmentä Klondikessa rikastunutta kullankaivajaa kuljettanut laiva S/S Excelsior. Mukana oli 750 000 dollarin arvosta kultahiekkaa. Seuraavana päivänä Seattlen satamaan laski toinen kultaa ja kullankaivajia kuljettanut laiva S/S Portland, jossa oli 68 rikastunutta^[12]. Rikastuneet esittelivät tyytyväisinä kultapussejaan muille. Lennätin ja lehdistö levittivät nopeasti tiedon koko maailmaan. Klondiken kultaryntäys alkoi kuukauden sisällä. Ryntääjien joukossa oli 21-vuotias, myöhemmin poikien erä- ja seikkailukirjailijana tunnetuksi tullut Jack London.

Syyskuussa 1898 Anviljoelta löytyi kultaa, mikä laukaisi toisen ryntäysaallon^[13]. Jo vuonna 1898 Klondiken väkiluku kasvoi 40 000:een, ja nälänhätä uhkasi.

Klondikeen yrittäjien joukossa oli enimmäkseen miehiä, mutta myös joitain naisia kiinnosti mahdollisuus rikastua nopeasti kullalla.

Yleensä kullanetsijät saapuivat ensin laivalla Etelä-Alaskan "pannunkahvaan" Juneausta hieman pohjoiseen olevaan Skagwayhin tai joskus läheiseen Dyeaan. Alaskan rannikolta kuljettiin vuorten yli joko Chilkoot Passin tai White Passin solan yli. Sen jälkeen jatkettiin jalan Bennett Lake -järven rantaan, jossa rakennettiin veneitä ja lauttoja, joilla kuljettiin Klondikeen.

Skagwayssa ja Dyeassa kuhisi rikollisia, jotka olivat lahjoneet paikallisen poliisin. "Soapy Smithin" johtamat gangsterit huijasivat ihmisiltä rahaa eri tavoin mm. myymällä saippuaa, joiden joissain pakkauksissa väittivät olevan rahaa^[14]. Toinen tapa huijata oli myydä Skagwayssä tarkoitusta varten perustetusta lennätintoimistosta ihmisille kuitteja, joilla muka sai kaukana olevan suurkaupungin pankista kullankaivajien anteliaisuuttaan luovuttaman kullan verran rahaa^[15]. Lennätintoimisto lähetti myös sähkösanomia, jotka eivät koskaan tulleet perille, mutta niistä otettiin maksu^[16]. Skagwaystä ei ollut lennätinyhteyksiä muualle^[17]. Soapy Smith pystyi jatkamaan laittomia toimiaan, koska oli lahjonut ja pelotellut poliisit hiljaisiksi^[18].

Monesti kullankaivajat valitsivat vuorten yli Chilkoot Pass -solan kautta kulkevan reitin. Se oli jyrkkä ja vaarallinen: viimeisen 800 metrin matkalla reitti nousi 300 metriä. Reitti oli liian jyrkkä kantojuhdille, joten kullankaivajien oli kannettava itse tarvikkeet solan huipulle. Yleensä kuitenkin intiaanikantajat kuljettivat maksusta kullankaivajien tarvikkeita näitä portaita ylös. Reitillä huipulle "The Summit" oli noin 1 500 jäähän hakattua porrasaskelmaa, joita kutsuttiin "Kultaisiksi portaiksi". Ihmisten oli kannettava mukanaan noin tonnin verran elintarvikkeita, jotta he saisivat luvan ylittää rajan ja astua Kanadan maaperälle. Solan korkeimmalla kohdalla sijaitsi Kanadan ratsupoliisin asema, joka valvoi tarvikesäädöksen toteutumista. Kullankaivajien oli kuljetettava mukana määräysten mukaiset varusteet - mm. tietty määrä elintarvikkeita, jottei syntyisi pahaa ruokapulaa.

Vaikka White Pass ei ollut niin korkea ylitettävä kuin Chilkoot Pass, olosuhteet olivat siellä huonommat. Reitti tunnetaan yleisesti Kuolleen Hevosen Polkuna (Dead Horse Trail), koska sen varrella makasi kuolleena noin 3 000 eläintä.

Klondiken matkaajat kulkivat satoja kilometrejä jalan, käyttäen joko vetoeläintä tai käsin hinattavaa rekeä raskaiden tavaroiden kuljetukseen^[16]

Matka Klondikeen oli Chilkoot Trailia ja White Pass Trailia pitkin vaarallinen ja maareittiä pitkin kylmä. Teltta oli yleensä ainoa suoja kovassa pakkasessa. Ihmiset kärsivät väärästä ravitsemuksesta ja nälästä vaikka heillä oli alussa suuret määrät ruokatarvikkeita ohjeen mukaan^[16]. White Pass Trailin ("Dead Horse Trail") kautta kulkeneista monet tulivat sairaiksi, myös psyykkisesti, syötyään kuolleiden hevosten lihaa^[16]. Monien nälkiintyneiden matkaajien kerrotaan juoneen saappaista keitettyä lientä, mikä on luultavasti totta^[16]. Niinpä monia kuoli^[16] tai he kääntyivät takaisin kiinnostuksensa menettäneenä^[16].

Bannett Lake -järven rannalla kullanetsijät rakensivat veneitä, joilla he suorittaisivat jäljelle jäävän 800 kilometrin matkan pitkin Yukonjokea. Pienellä veneellä oli vaarallista purjehtia koskia täynnä olevan Yukonjoen yläjuoksun läpi. Virta oli alkuosassaan vuolas, mutkitteleva ja kivinen^[19]. Osa veneistä joutui tuuliajolle jo järvillä. Vene saattoi koskessa törmätä kallionseinämään Miles Canyonin kohdalla^[20].

Muita reittejä Klondikeen olivat Copper River Trail sekä Teslin Trail. Jotkut kulkivat myös Cariboo Wagon Roadia ja Kanadan sisämaassa Edmonton Trailia pitkin. Yksi pääreiteistä oli 2 600 kilometrin matka höyrylaivalla Yukonjokea pitkin. Sitä kutsuttiin "rikkaan miehen reitiksi". Talvella 1897 Yukonjoki jäätyi aikaisin, ja reitillä olleita onnenonkijoita pelastamaan oli lähetettävä pelastuspartio.

Kesällä 1897 Klondikeen saapui 6 000 kullankaivajaa^[21].

Arviolta 100 000 henkeä osallistui kultaryntäykseen, ja heistä noin 30 000 pääsi Dawson Cityyn saakka.

Monet pettyivät saavuttuaan Klondikeen, kun ensimmäiset valtaajat "Klondiken kuninkaat" ja muut olivat vallanneet kulta-alueet, ja myöhemmin tulleet joutuivat raatamaan näiden eteen^[22]. Monet Chilkootin solan ylittäneistä joutuivat palaamaan takaisin. Ne jotka eivät löytäneet Klondikesta kultaa, joutuivat tekemään kovaa työtä 1–10 dollarin päiväpalkalla^[16]. Se oli ajan mittojen mukaan hyvä palkka, mutta sillä ei maksettu 1 200 dollarin hintaista matkaa Klondikeen^[16]. Klondikeen saapuneen oli yleensä rakennettava itselleen mökki ainakin alussa. Ikkunoina saatettiin käyttää viskipulloja, koska ikkunalasista oli huutava pula. Ensimmäisenä talvena oli ruoka- ja muu tarvikepula, ja ATC:n ja NATC:n kauppojen elintarvikkeet säännösteltiin. Moni kultaa löytämätön yritti pysytellä metsästyksellä hengissä. Silloinen paikallinen poliisipäällikkö Charles Constantine määräsi toimettomat lähtemään pois^[23]. Tällöin Dawsonissa oli 2 000 ja lähistön kaivoskuiluissa 4 000 kullankaivajaa^[24]. Muun muassa Jack London kärsi huonon ravinnon takia keripukista. "Dawsonin pyhimykseksi" sanottu jesuiittaisä William Judge auttoi Londonia ja monia muita sairastuneita.

Kullankaivajat kaivoivat kultaa suurella vaivalla Klondiken ikiroudan sisästä. Vaikka talvella ei kultaa pystytty huuhtomaan, routaan voitiin kaivaa^[24]. Kaivu ei onnistunut kuitenkaan aivan kylmänä keskitalvena eikä kesällä^[22]. Kesällä kaivettu maa huuhdottiin pitkällä rännillä siten että vesi vei kevyemmän kiven pois, raskas kulta jäi ränniin.

Kaivamisessa käytettiin mm. lapiota, hakkua ja kottikärryjä sekä sankoa, joilla kaivettu maa nostettiin ylös. Monesti kuilussa poltettiin tulta, jolla saatiin ikirouta sulamaan. Yleensä ei räjäytelty dynamiitilla, kokemuksesta tiedettiin sen johtavan jopa kuilun sortumiseen.

Kultaa odotettiin yleensä löytyvän viimeistään n. 6 metrin syvyydestä, sillä ajateltiin, ettei tätä syvemmälle kannattanut kaivaa, mutta joskus saatettiin kaivaa jopa 10 metrin syvyyteen. Löytyikö kultaa, oli kaivajan kannalta ennalta arvaamatonta^[24]. Kerrostuman kultapitoisuutta tutkittiin tekemällä välillä koehuuhdontoja vaskoolilla.

Kullankaivajat kaivoivat syvän kuilun kerrokseen, josta kultaa oletettiin löytyvän. Kuilussa oli kylmää, kosteaa ja savuista. Jos kultaa ei löytynyt, voitiin kuilusta kaivaa sivutunneleita. Sivutunnelit lisäsivät romahduksen riskiä, mutta myös tavallisin pystykuilukin saattoi romahtaa^[25] surmaten kaivajansa. Sortumariskiä minimoitiin lopettamalla kuilussa työt tai tukemalla sitä sivu- ja poikkipaaluin, ja tekemällä sivutunneleista kyllin kapeita. Jos sivutunnelista löytyi kultaa, kannatti sen kohdalle kaivaa uusi kuilu.

Kaivajat pelkäsivät sortumisen lisäksi myös sitä, että hakku osui vesisuoneen. Tästä vaarasta saattoi varoittaa kuilun pohjalle nouseva vesi. Kaivaja saattoi hukkua vesisuonesta pulppuavaan veteen^[24]. Moni työskenteli toisten valtauksilla, koska se oli helpompaa.

Yukon- ja Klondikejokien yhtymäkohtaan vanhaan kauppapaikkaan^[6] lähelle sitä paikkaa mistä Bonanzajoki laskee Klondikejokeen, perustettiin Dawson City.

Kaupungin asemakaava suunniteltiin ruudukoksi alkaen First Streetista. Kadut olivat savista velliä, koska seutu oli alavaa ja soista, joten pian alettiin rakentaa puisia jalkakäytäviä. Alussa talot olivat pelkkiä telttoja. Pian rakennettiin vauhdilla ennen talven tuloa hirsitaloja, mm. julkisia rakennuksia: poliisien parakit, pankki, posti ja valtaustoimisto. Paikalle nousivat myös kauppaa käyvien yhtiöiden ATC ja NATC liiketalot^[26]. Ensimmäiset rakennukset olivat pieniä, matalia hirsimökkejä.

Dawson Citystä tuli uusi "Pohjolan Pariisi", Pohjois-Amerikan mantereen suurin kaupunki Seattlen pohjoispuolella ja Winnipegin länsipuolella^[11]. Monia ajan mittojen mukaan nykyaikaisia mukavuuksia oli kaupungissa, mm. sähkö, puhelin ja elokuvateattereita^[11].

Lopulta tontit maksoivat enemmän kuin New Yorkissa^[6]. Moni hankki suuria tuloja pyörittämällä muuta kuin kullankaivuutoimintaa saaden tulonsa kullankaivajilta. Kanadalaiset ja amerikkalaiset, joita oli paikalla enemmän, olivat melko huonoissa väleissä keskenään.

Jotkut hankkivat rahaa jonottamalla valtaustoimiston edessä toisten puolesta. Niin sanottu "naisten ovi" merkitsi jonon ohittamista maksamalla kynnysraha^[27]. Toiset harjoittivat liiketoimintaa ostamalla ja myymällä valtauksia tai osuuksia niihin^[27], ja poliisi puuttui siihen, jos tarjottiin tiedetysti olemattomia tai arvottomia valtauksia. Valtausten rekisteröijävirkailijat huijasivat niitä rekisteröijiä, joilla ei ollut varaa maksaa ylihintaa valtaamastaan maatilkusta, väittämällä jonkun toisen vallanneen maalaikun ensin ja tapahtuneen kirjanpitovirheen^[28].

Kanadan ratsupoliisi ei päästänyt Soapy Smithiä Klondikeen. Yleensä Klondiken kullankaivajat olivat rehellisiä, ja esimerkiksi mökin ovi saattoi jäädä talveksi auki niin ettei kukaan vienyt sieltä mitään^[29]. Rikkomukset olivat monesti juovuksissa saluunassa tappeluja tai metelöintejä, valtaushuijauksia tms. Jos joku rikkoi lakia, hän joko joutui lähtemään pois piirikunnasta tai tekemään työtä halkomäessä, kun talvella oli tarvetta polttopuista. Kesällä "sinisen lipun" saanut karkotettu selvisi kohtalaisen hyvin mm. höyrylaivassa veneessä ja muonavaroilla varustettuna, mutta talvella karkotus oli useimmiten kuolemaksi sille, joka ei osannut selvitä yksin erämaassa^[30]. Saluunassa rähinät saattoi ainakin joskus sopia korvaamalla mahdolliset aineelliset vahingot saluunanpitäjälle. Prostituutiota siedettiin^[11] mm. siten ettei puututtu siihen mitä tanssitytöt kotonansa vapaa-aikanaan tekevät. Julkisesti ei saanut esittää eroottisia tanssiesityksiä varsinkaan sen jälkeen kuin tiukka poliisipäällikkö Sam Steele oli saapunut kaupunkiin vuonna 1898. Siveysrikoksiin syyllistynyt joutui Steelen puhutteluun, ei halkomäkeen, mikä riittikin yleensä. Revolvereita ei saanut kantaa, koska oltiin Kanadassa. Silti sai pitää metsästyskivääreitä. Oli yleisesti hyväksyttyä ampua se, joka koetti viedä toisen rännistä kultaa^[31]. Kullankaivajat välttelivät visusti toisten rännejä, mutta toisin oli muun muassa kiertelevien rosvojen ja joidenkin ansapyytäjien laita^[31]. Joskus kävi niin, että kokematon kullankaivaja eksyi tietämättömyyttään toisen rännin lähelle ja hänet ammuttiin varkaana.

Elämä Klondikessa oli paheellista, vapaa-aikojen iloksi oli tarjolla uhkapelejä, viinaa ja tanssityttöjä^[32][33]. Saluunoita oli kymmeniä, ja ne loivat vastinetta yksitoikkoiselle, vaaralliselle ja raskaalle työlle. Saluunat, pelihuoneet ja tanssihallit eivät kuitenkaan olleet sunnuntaisin auki^[11]. Kesällä 1898 Dawsonissa oli viisi kirkkoa ja rukoushuonetta^[21].

Tuhannet lähtivät Klondikesta Nomeen vuonna 1899 uuteen ryntäykseen^[16] ja tällöin Klondiken kultaryntäyksen katsotaan päättyneen. Jo vuonna 1901 ensimmäisessä väestönlaskennassa Dawson Cityn väkiluku oli laskenut 9 000:een ja seuraavan vuoden väkiluku oli alle 5 000. Dawsonin väkilukua alensi mm. Whitehorsen nousu merkittäväksi keskukseksi toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 2000 Dawsonissa asui 1 328 ihmistä.

Viimeiset perinteiset kaivokset suljettiin 1960-luvulla. Maansiirtokoneiden kehitys mahdollisti kuitenkin kullankaivuun uudelleen aloittamisen 1980-luvulla. Nykyään Klondikessa toimii muutamia kymmeniä koneelliseen kullanhuuhdontaan perustuvia kultakaivoksia. Nämä ovat usein noin viiden miehen työmaita, joissa kaivinkoneilla kaivettava maa-aines syötetään suuren huuhtomon läpi. Suurimmissa kaivoksissa kaivetaan jopa 50 kiloa kultaa vuosittain.

Monet rikastumisesta haaveilleet palasivat Klondikesta varkaiden uhreiksi joutuneina ja heidän oli vaikea palata kotiseutunsa yhteiskuntaan, johon olivat katkaisseet siteet. Ryntäykseen osallistuneista Dawsoniin saapuneista noin 40 000:sta suunnilleen 4 000 rikastui. Näistäkin suurin osa menetti melko pian omaisuutensa tuhlaamalla tai se varastettiin heiltä^[34].

Ryntäystä kuvataan mukana olleen Jack Londonin kirjoissa sekä Charlie Chaplinin elokuvassa Kultakuume.

Disneyn sarjakuvamaailman ankkahahmo Roope Ankka oli kullankaivajana Klondikessa kultaryntäyksen aikaan. Carl Barksin sarjakuvassa Takaisin Klondikeen Roope muistelee aikaa, jolloin hän kaivoi kultaa kuvitteellisessa White Agony Creekin laaksossa. Myöhemmistä sarjakuvantekijöistä Don Rosa on kuvannut teoksessaan Roope Ankan elämä ja teot useammassa luvussa Roopen Klondiken-aikaa. Rosan teoksen aikajanan mukaan tämä sijoittui vuosille 1896–1899.

• Christer Boucht: Kohti Klondiken kultaa. Helsinki: Kirjayhtymä, 1979. ISBN 951-26-1724-2
• Christer Boucht: Kullan kimpussa. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982. ISBN 951-26-2041-3
• Markku Henriksson: Toinen aalto − Eurooppalaiset rosvo- ja löytöretket Amerikoissa. Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-676-9
• Matti Lainema & Juha Nurminen: Ultima Thule − pohjoiset löytöretket. WSOY, 2001. ISBN 951-0-23925-9
• Charlene Porsild: Gamblers and Dreamers - Women, man and community of Klondike. UBC Press, 1998 (alkuteos 1965). Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste (englanniksi)

• 
  Chilkoot Passin rinne.
• 
  Chilkoot Passin "Kultaiset portaat".
• 
  Yhdysvaltain ja Kanadan raja Chilkoot Passissa.
• 
  Veneenrakennusta Bennett-joella.
• 
  Kullankaivajat odottavat pääsyä rekisteröimään valtauksiaan.
• 
  Jack Londonin maja Dawsonissa, Yukonissa.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Klondiken kultaryntäys.

• What Was the Klondike Gold Rush? - Klondike Gold Rush National Historical Park U.S. National Park Service. Viitattu 17.7.2018.
• Klondike Gold Rush - Facts & Summary History.com. Viitattu 17.7.2018.
• Klondike Gold Rush of 1896 United States History. Viitattu 17.7.2018.
• Allen, Douglas W.: Information Sharing During the Klondike Gold Rush (pdf) Simon Fraser University. Viitattu 17.7.2018.