Faction

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Faction Ruisrockissa 1971.

Faction oli porvoolainen[1] rockyhtye. Se toimi vakituisemmin vuosina 1967–1972, satunnaisesti sen jälkeenkin, ja oli suosittu erityisesti Porvoossa. Sen ohjelmistoon kuului Creamin kappaleita, joita sen sanotaan tulkinneen "väkevästi". Yhtyeen jäseniä olivat kitaristi ja laulaja Rabbe ”Urho” Fredriksson (k. 1997), basisti Tage ”Toote” Lindberg ja rumpali Hegge Söderholm (k. 2009).[2]

Yhtye voitti Popmuusikot ry:n jäsenilleen 30. marraskuuta 1970 Helsingin Kulttuuritalolla Popmuusikot ry:n järjestämät ensimmäiset amatööripopyhtyeitten SM-kilpailut. Yhtyeen jäsenet saivat jokainen palkinnoksi kolme itse valitsemaan LP-­levyä. Finaalissa olivat mukana myös Blue Joint, Elonkorjuu, Faction, Isojako, Kolera ja Waterloo. Suosikissa kirjoittanut Hellevi Jussila vähätteli kilpailun merkitystä. Seuraavassa numerossa oli Jussilan tekemä Factionin kolmesivuinen haastattelu, jossa yhtye kertoi osallistuneensa kilpailuun Popmuusikot ry:n pyynnöstä ja saaneensa voiton ansiosta lisää esiintymisiä. Factionin ainoat levytykset olivat kilpailujen finalistien kokoomalevyllä Popmestarit (1971) julkaistut kappaleet ”Computer Brain” ja ”Uguru”.[1] Söderholm soitti myöhemminkin Porvoossa 1990-luvun alussa perustetussa uudessa Holdersissa[3] ja 2000-luvun alussa perustetussa yhtyeessä The British Standard äkilliseen kuolemaansa saakka[4].

Faction esiintyi Ruisrockissa elokuussa 1971.[5]

  1. a b Minna Koivunen: Tarjolla tänään rockin suomenmestari, Rockin SM-kilpailujen merkitys 1970- ja 1980-lukujen suomalaisessa rockkulttuurissa (Sivut 3, 17) 2012. Tampereen yliopisto. Viitattu 2.11.2017.[vanhentunut linkki]
  2. "Bluespedia": Faction BluesNews. Arkistoitu 7.11.2017. Viitattu 2.11.2017.
  3. Timo Lilja: Brankkis oli nuorison suosikki Porvoossa 60's Forever ry. Arkistoitu 28.1.2016. Viitattu 2.11.2017.
  4. Lahti Blues & Roots 2011, Pääkonsertti Lahden ryry. 2011. Viitattu 2.11.2017.
  5. Musketti, Museovirasto. Viitattu 2.11.2017