Elizabeth Short
Elizabeth Short (29. heinäkuuta 1924 – 15. tammikuuta 1947), jota kuolemansa jälkeen kutsuttiin myös Mustaksi Dahliaksi, oli Los Angelesissa surmattu nainen, jonka murhaa ei ole pystytty selvittämään. Tapaus nostatti aikoinaan suuren mediakohun raakuutensa vuoksi.[1]
Shortin ruumis, joka löydettiin murhan jälkeisenä päivänä, oli katkaistu kahtia ja valutettu kuivaksi verestä. Lisäksi hänen suunsa oli viillelty poskiin asti niin, että kasvot näyttivät irvistävän kammottavalla tavalla.[2]
Lehdistö nimesi tapauksen Mustaksi Dahliaksi Shortin tummien hiusten ja vaatteiden takia. Murhan tutkimukset olivat siihenastisen historian suurimmat. Vaikka tapaus on yksi tunnetuimpia rikoksia, surmaajaa ei koskaan ole löydetty.[2]
James Ellroy kirjoitti aiheen pohjalta romaanin Musta Dahlia, johon perustuva Brian De Palman ohjaama samanniminen elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2006.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Black Dahlia Biography (1924–c. 1947) biography.com. Viitattu 11.7. 2015. (englanniksi)
- ↑ a b THE BLACK DAHLIA: Elizabeth Short: A Los Angeles 23 Year Old Victim Of A Gruesome And Much Publicized Murder in 1947 horrorunlimited.blogspot.fi. Viitattu 10.7.2015. (englanniksi) tarvitaan parempi lähde
- ↑ Dargis, Manohla: In a Noir Los Angeles, Murder Most Lurid The New York Times. 15.9.2006. Viitattu 11.7.2015. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Crime library: The Black Dahlia Story (englanniksi)
- Elizabeth Short Internet Movie Databasessa. (englanniksi)