Dame (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dame
Tiedot
Toiminnassa 20062006
Tyylilaji poprock
Kotipaikka Suomi
Laulukieli englanti
Jäsenet

Emilia ”Emppu” Suhonenkitara, laulu
Masi Hukarikitara
Antti Härmä,  bassokitara
Heikki Malmbergrummut

Levy-yhtiö

Helsinki Music Company, 2006

Dame oli Tiktakin kitaristina tunnetuksi tulleen Empun (oik. Emilia Suhonen) soolohanke. Emppu soitti yhtyeen albumilla kaikkia muita soittimia paitsi rumpuja. Yhtyeen materiaali oli Empun säveltämää ja sanoittamaa. Yhtyeen muut jäsenet toimivat ensimmäisen levyn yhteydessä lähinnä keikkamuusikoina. Dame perustettiin vuoden 2006 alussa ja lopetti toimintansa jo samana vuonna.

Musiikkia Dame-yhtyeen albumilta So Was It Worth Dying For (2006) saattoi kuulla Sub-kanavan palo- ja pelastusasemien arkea kuvaavan dokumentaarisen Pelastajat-TV-sarjan ensimmäisellä kaudella ja Damen kappale "Scream" soi sarjan tunnusmusiikkina myös muilla kausilla (13. tammikuuta 2007 – 21. elokuuta 2013).

Albumilla
  • Emppu – kitara, basso, laulu
  • Lari Takala – rummut
Livekokoonpano

[1][2]

Numero julkaisun perässä merkitsee korkeinta sijoitusta Suomen albumi- tai singlelistalla.

Musiikkivideot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Fono.fi - Äänitetietokanta www.fono.fi. Viitattu 30.6.2017.
  2. DAME Sue.fi. Viitattu 30.6.2017.[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dame Last.fm:ssä (englanniksi)
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.