Guadalupenkarakara

Guadalupenkarakara (Caracara lutosa) oli Meksikoon kuuluvalla Tyynenmeren saari Guadalupella tavattu jalohaukka. Saarelle asettuneet siirtolaiset hävittivät sen sukupuuttoon uskoen sen olevan uhka heidän tuomilleen vuohille. Lajia kerättiin myös kokoelmiin. Viimeinen luotettava havainto linnusta tehtiin vuonna 1903.

Guadalupenkarakara oli endeeminen laji Meksikon Guadalupen saarella. Guadalupe on pieni tuliperäinen saari, joka on noin 35 kilometriä pitkä ja 9 kilometriä leveä. Saari oli koti lukuisille eläin- ja kasvilajeille, joita tavattiin vain siellä. Kaikkia lajeja ei koskaan kuvailtu tieteellisesti ennen niiden häviämistä. Saarelta tunnetaan ainakin kuusi lintulajia tai alalajia, jotka hävisivät ihmisten saavuttua saarelle. Guadalupenkarakara oli läheistä sukua Keski- ja Etelä-Amerikan karakaroille ja lajin esi-isät päätyivät mannermaalta Guadalupelle ehkäpä myrskytuulten mukana. Noin 40 000 vuotta vanhoja karakarojen luita on löydetty La Brean tervahaudoilta ja löydetyt luut muistuttavat guadalupenkarakaran luita, joten lajin esi-isät saattavat olla peräisin Kaliforniasta.^[2]

Guadalupenkarakaran käyttäytymisestä on säilynyt muutamia kertomuksia. Laji oli suhteellisen huono lentäjä, eikä se voinut syöksyä saaliinsa kimppuun lennosta esimerkiksi haukkojen tai kotkien tapaan. Sen leveät siivet soveltuivat pikemminkin harppovaan lentoon lähellä maata. Lajilla oli pitkät jalat ja se oli ehkäpä yhtä kotonaan maassa kuin ilmassa. Lajin yksilöt muodostivat usein pieniä parvia. Yksilöt kommunikoivat keskenään erilaisin monimutkaisin esityksin, joista yksi oli kaulan kurottaminen ja pään taivuttaminen taakse, siten että se koski linnun selkään. Esitysten tarkempaa merkitystä ei tiedetä, mutta nykyisillä karakaroilla on samankaltaisia tapoja.^[2]

Guadalupenkarakara oli todennäköisesti Guadalupen hallitseva petoeläin kymmenien tuhansien vuosien ajan. Laji söi ilmeisesti pieniä lintuja, hiiriä, simpukoita, hyönteisiä ja raatoja.^[2]

Ensimmäiset ihmiset Guadalupella olivat metsästäjiä ja valaanpyytäjiä, joilla oli mukanaan laivoilla vuohia miehistön ravinnoksi. Joitakin niistä jätettiin Guadalupelle tulevien matkojen ruokavarastoksi. Vuohet lisääntyivät nopeasti ja söivät lähes kaiken kasvillisuuden. Vuohet itsessään eivät kuitenkaan aiheuttaneet guadalupenkarakaran häviämistä. Sen sijaan vuohien perässä tuli metsästäjiä, jotka uskoivat guadalupenkarakaran tappavan vuohia ja uhkaavan näin niiden kantaa. On epätodennäköistä, että lintu olisi voinut tappaa vuohen, mutta se käytti todennäköisesti ravinnokseen niiden haaskoja. 1800-luvun aikana lajia metsästettiin säälimättä asein ja myrkyin. Metsästäjien lisäksi uhaksi nousivat keräilijät, jotka keräsivät lajin yksilöitä lintutieteellisiin kokoelmiin. Vain pieni parvi karakaroja selvisi 1900-luvun puolelle. Joulukuussa 1900 ornitologi ja keräilijä Rollo Beck kohtasi 11 yksilön parven ja luullen lintua edelleen yleiseksi hän ampui parvesta kaikki paitsi kaksi yksilöä.^[2] Viimeinen havainto lajista tehtiin vuonna 1903 ja IUCN on määritellyt sen sukupuuttoon kuolleeksi lajiksi^[1].