Brüssel Kaupallinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Brüssel Kaupallinen -logo

Brüssel Kaupallinen (BK) oli oululainen rockyhtye, joka soittaa aggressiivista suomenkielistä musiikkia. Yhtye perustettiin vuonna 1989. Bändin nimi tulee radiossa luetuista valuuttakursseista. Alkuperäinen nimi oli Brüssel ei-Kaupallinen, mutta ensimmäisen lunastetun keikkapalkkion jälkeen nimi muutettiin Brüssel Kaupalliseksi. Brüssel Kaupallinen on yksi Kotiteollisuus-yhtyeen suurimmista esikuvistalähde?. Vuonna 1996 julkaistu Aika-ep oli Kotiteollisuuden rumpalin Jari Sinkkosen mukaan vaikuttamassa vahvasti bändin kehitykseenlähde?. Yhtyeen kolmas albumi Musta polku julkaistiin maaliskuussa 2009 bändin oman levy-yhtiön kautta. Levyn tuotti Hiili Hiilesmaa. Brüssel Kaupallisen viides studioalbumi Murheenkruunu julkaistiin 31. lokakuuta 2014.

Nykyinen kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Janne Helttunen – laulu
  • Antti Leiviskä – kitara
  • Petteri Korkala – basso
  • Juha-Pekka Aunola – rummut

Entiset jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kyösti Soini – basso (1989–1992)
  • Veli-Matti Yli-Hukka – kitara (1991–1997)
  • Tom Sirviö – basso (1992–1994 ja 2004–2005)
  • Ari Eldon – basso (1994–1997)
  • Jukka Kangas – kitara (2004-2008)

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • ”Kädet ristissä rinnan päällä” / ”Kivinen Kosteus” (1994, Bad Vugum)
  • ”Jatkumo” / ”Varkaiden puutarha” (2005, UHO)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]