Bleak
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Bleak | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1997– |
Tyylilaji | Grungerock |
Kotipaikka | Suomi |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Caleb, Laulu |
Levy-yhtiö |
Bleak on suomalainen grungerock-yhtye joka toimi alunperin vuosina 1997-2009 eri kokoonpanoilla. Bleak kasasi rivinsä uudelleen marraskuussa 2024 yhtyeen alkuperäisen kitaristin ja perustajajäsen Calebin toimesta.
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bleakin perustivat 1997 Rovaniemelle serkukset kitaristi Madu ja laulaja Caleb yhdessä paikallisten muusikoiden kanssa. Alkuaikoinaan bändi soitti pääasiassa grungerockia mutta musiikissa kuului myös niin poppia kuin funkiakin. Bändi sai nimensä kun Madu ja Caleb löysivät sanan summittain selaamastaan sanakirjasta. Bleak nautti ensiaskeleistaan alkaen paikallissuosiota, ja kiersi muutamissa bändikilpailuissakin eri puolilla Suomea. Bändi ehti julkaista kaksi demoa ennen vuosituhannen vaihdetta, "Demo" (1998) ja "Luna Umbra" (1999). Bleak kuitenkin hajosi jo 2000 jäsenten hajaannuttua muiden intressien perässä ympäri Suomea. Caleb lopulta seurasi Madun ja soolokitaristi Crabin jalanjälkiä Helsinkiin, ja 2002 Bleakin rivit kasattiin uudestaan. Yhtye alkoi soittaa pääasiassa Calebin biisejä jolloin bändin soundi muuttui melodisemmaksi ja suoraviivaisemmaksi. Bleakin demo "Smoke" (2003) kieli jo tästä muutoksesta ja valittiinkin YleX:llä Viikon Demoksi. Bleak toimi aktiivisesti ruohonjuuritasolla ja seuraava omakustanne-single "Crossword" (2004) sai soittoaikaa rockradiokanavilla. Radiosoitto ja keikkailu kasvattivat kuulijakuntaa tasaisesti, ja "Crossword" herätti myös niin levy-yhtiöiden kuin ohjelmatoimistojenkin huomion. Kiinnostuneiden joukossa olivat myös Asko Kallonen ja Niko Nordström Helsinki Music Companysta ja 2005 levytyssopimus oli allekirjoitettuna. Bleakin ensimmäiset singlejulkaisut "Play" (2005) ja "What You Are" (2006) kumpikin debytoivat Suomen virallisella singlelistalla sijalla kaksi ja soivat tiuhaan muun muassa YleX:llä ja Radio Cityssä. Yhtyeen rumpali ehti vaihtua pari kertaa ennen kuin Bleak julkaisi ensimmäisen albuminsa Burns Inside toukokuussa 2006. Levy valittiin ilmestyttyään YleX:n Viikon Albumiksi.
Yhdessä ruotsalaislaulaja Ana Johnssonin kanssa esitetty Jadesoturi-elokuvan tunnuskappale "Fate" muodostui yhtyeen ensimmäiseksi isoksi hitiksi ja vuonna 2007 "Fate" olikin yksi radioiden soitetuimmista kappaleistalähde?. Kappale voitti NRJ Radio Awardseissa "Best Nordic Song" -palkinnon.
Perjantaina 13. helmikuuta 2009 yhtye ilmoitti nettisivuillaan bändin hajonneen, jonka jälkeen laulaja/biisintekijä Caleb otti uudet jäsenet vanhojen tilalle ja vaihtoi bändin nimeksi Fireal, mutta säilytti vanhan suunnittelemansa liekkilogon. Caleb otti yhtyeen käyttöön aiemmin säveltämänsä kappaleet Burns Inside-albumilta.
Marraskuussa 2024 Bleak ilmoitti kasanneensa rivinsä uudestaan yhtyeen alkuperäisen kitaristin ja perustajajäsen Calebin toimesta.
Jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Madu – kitara, laulu
- Caleb – laulu
- Crab – kitara
- Zeta – basso
- Junior – rummut
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- "Play" (2005)
- Play
- Stains
- "What You Are" (2006)
- What You Are
- M
- "Silvertigo" (2007)
- Silvertigo (Radio Edit)
- Fate (Movie version)
- Burns Inside (Acoustic version)
- Silvertigo (Album version)
Musiikkivideot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- What You Are - 2006
- Fate - 2006
Demot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- "Demo" (1998)
- Away
- After the phrases
- Painted
- Cul-de-sac
- "Luna Umbra" (1999)
- Parasites
- Open
- Letting Go
- "Smoke" (2003)
- Smoke
- Slide Away
- "Crossword" (2004)
- Crossword
- Good Girl