Axel Danielson
Axel Rudolf Danielson (21. maaliskuuta 1888 Pernaja – 17. lokakuuta 1938) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat puutarhuri Karl Gustaf Danielson ja Emilia Sofia Johansson. Hänen puolisonsa oli Anna Maria Arlander.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Danielson kävi viisi luokkaa Porvoon ruotsalaista lyseota sekä suoritti farmaseuttitutkinnon 1909 ja työskenteli apteekkialalla ennen sotilasuralle lähtemistään.[1][2]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Danielson liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 28. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin muodostettuun Jääkäripataljoona 27:ään ja sen konekiväärikomppaniaan 10. syyskuuta 1916. Danielson pyrki vapaaehtoisena perusteilla olevaan Jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka Jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 18. maaliskuuta 1916. Danielson toimi aluksi tykistöjaoksessa talousaliupseerina[3]. Hän otti osaa ensimmäisen maailmansodan taisteluihin Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella, Ekkau-Kekkaussa ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Danielson saapui takaisin Suomeen yliluutnantiksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Suomen sisällissotaan hänet komennettiin jääkäritykistön 2. patteriin jaosjohtajaksi. Hän otti osaa Länkipohjan, Pitkäjärven, Oriveden, Kangasalan ja Lempäälän taisteluihin sekä Tampereen valloitukseen. 11. huhtikuuta 1918 hänet siirrettiin jääkäritykistöprikaatin 2. ammuskolonnan päälliköksi, jonka mukana otti osaa taisteluihin Karjalankannaksella.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan jälkeen hänet komennettiin Koiviston rannikkotykistön päälliköksi. 11. elokuuta 1919 hänet komennettiin Rannikkotykistörykmentin 5. patteriston komentajaksi ja myöhemmin Russarööhön erillisen patterin päälliköksi. Tehtävistään hän erosi 27. lokakuuta 1920. Tämän jälkeen hän toimi Porvoon kaupungin ja maalaiskunnan suojeluskunnan harjoituspäällikkönä sekä liikemiehenä ja kauppiaana.[1][2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Toim. L. Harvila, M. Alajoki, M. O. Rintanen ja M. Vanonen, Tykkimies 1960, Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3, Kirjapaino Vaasa Oy, Vaasa 1960.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
    |
|