Aston Kalmari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aston Kalmari
Aston Kalmari esiintymässä Kulttuuritila Nuijamiehessä elokuussa 2023.
Aston Kalmari esiintymässä Kulttuuritila Nuijamiehessä elokuussa 2023.
Tiedot
Toiminnassa 2018–
Tyylilaji rock
Kotipaikka Suomi Lappeenranta, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Aleksi Arolalaulu, kitara
Ville Vuoriobasso, laulu
Samu Pellikka, soolokitara, laulu
Markus Tuhkalainenrummut

Levy-yhtiö

Central Line Entertainment 2023-

Aiheesta muualla
Kotisivut
Aston Kalmari on Aleksi Arola (vas.), Ville Vuorio, Samu Pellikka ja Markus Tuhkalainen.

Aston Kalmari on lappeenrantalainen, suomenkielistä rock-musiikkia soittava yhtye. Yhtyeen tunnetuimmat kappaleet ovat "Älä rakastu minuun", "Ajan virta", "Sininen huone", "Takaisin pintaan" ja "Hellyyden haulikko".

Yhtye on perustettu Lappeenrannassa marraskuussa 2018. Laulaja-kitaristi Aleksi Arola päätti laajentaa sooloprojektinsa yhtyeen muotoon. Arola etsi soittajia Muusikoiden.net-sivustolta saman vuoden kesällä. Yhtyeen nimi on johdettu Arolan lapsuusajan Almari Kalmari -lempinimestä.[1]

Yhtyeeseen liittyivät Markus Tuhkalainen (rummut), Ville Vuorio (basso) ja Samu Pellikka (soolokitara). Yhtyeen toiminta lähti liikkeelle Arolan demottamista kappaleista, kuten "Perjantai" ja "Laskuvarjohyppääjiä". Arola ja Pellikka tunsivat toisensa jo lappeenrantalais-imatralaisesta Lowlife Hero -nimisestä skate punk -yhtyeestä. Pellikka tunnetaan myös Sanktio-yhtyeen kitaristina.[1]

Uran alku ja Ajatusten ampiaispesä (2018–2020)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aston Kalmarin ensimmäinen keikka oli Lahdessa Ravintola Torvessa 17. tammikuuta 2019. Vuoden 2019 aikana yhtye keikkaili ja esiintyi ympäri Suomea. Yhtyeen ensimmäinen virallinen single oli 28. helmikuuta 2020 ilmestynyt "Äiti oli taas oikeessa". Singlejulkaisu julkaistiin suoratoistopalveluissa.[2]

Koronapandemian takia suuri osa yhtyeen vuoden 2020 keikoista peruttiin tai lykättiin syksyyn. Yhtye lämmitteli Kotiteollisuutta Kulttuuritila Nuijamiehen pitkänäperjantaina järjestetyssä Karanteeni-live-konsertissa.[3] Samana päivänä yhtye julkaisi myös toisen virallisen singlensä "Filminauha".[4]

Aston Kalmarin omakustanteinen esikoisalbumi Ajatusten ampiaispesä julkaistiin suoratoistopalveluissa 8. toukokuuta 2020.[5] Yhtye äänitti albumin tammikuussa 2020 Teemu Aalto Music Productionsilla Kotkassa, jossa albumi myös miksattiin. Albumin masteroi tamperelainen Janne Hakanen. Yhtye keikkaili aktiivisesti vuoden 2020 aikana.

Kaksi EP:tä - Sininen huone ja Aikuisten altaaseen (2021–2022)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marraskuussa Aston Kalmari vieraili kouvolalaisessa Deep Noise Studiosissa äänittämässä seuraavan julkaisunsa, joka oli viisi uutta kappaletta sisältävä Sininen huone -EP. Julkaisu käsittelee bändin mukaan ihmismielen solmukohtia kuten masennusta, tunteista puhumisen vaikeutta ja hyväksymisen hakemista muista.[6]

Aston Kalmari eli Samu Pellikka (vas.), Markus Tuhkalainen (takana), Aleksi Arola ja Ville Vuorio kuvattuna Kulttuuritila Nuijamiehessä joulukuussa 2021.

EP-julkaisun nimikkokappale valittiin Mielitekoja rahapeliriippuvuus -podcastin tunnuskappaleeksi.[7] Bändi soitti alkuvuodesta 2021 "Sininen huone" -singlen julkaisun kunniaksi livestream-keikan imatralaisesta Osmo’s Cosmos Barista.[8] Vuoden toinen livestream-keikka soitettiin tamperelaisten opiskelijoiden järjestämässä Rakkauden Wappuradio Live! -tapahtumassa 18. huhtikuuta.[9]

Parisuhdeväkivaltaa käsittelevällä "Täältä lentää lautanen" -singlejulkaisulla esiintyy bändin lisäksi The Voice of Finlandin kymmenennellä tuotantokaudella Maija Vilkkumaan valmennettavana kilpaillut finalisti Ira Mikkonen.[7][10]

Saman vuoden lokakuussa Aston Kalmari suuntasi jälleen Deep Noise Studiosille äänittämään Aikuisten altaaseen -EP-julkaisuaan.

Yhtyeen ensimmäinen musiikkivideo "Älä rakastu minuun" ilmestyi 21. tamlikuuta 2022. Videon kappale oli ensimmäinen single Aikuisten altaaseen -EP:ltä. Yhtye kuvasi musiikkivideon Kulttuuritila Nuijamiehen tiloissa ja ohjauksesta vastasi bändin basisti Ville Vuorio. Musiikkivideo julkaistiin ennakkoon Soundin verkkosivuilla. [11]

Vuoden 2022 alussa Aston Kalmari vieraili Lappeenrannassa sijaitsevalla Anssi Kipon Astia-studiolla tutustumassa täysin analogiseen kelanauha-äänityssessioon. Yhtye taltioi uuden EP:nsä kokonaisuudessaan analogista äänitystekniikkaa hyödyntäen. Livetallenteet näistä sessioista yhtye julkaisi Youtube-kanavallaan 2022 toukokuun lopussa.

Aikuisten altaaseen -EP:n toinen single "Hellyyden haulikko" julkaistiin suoratoistopalveluissa maaliskuun 3. päivä. Kyseisen kappaleen promovideona julkaistiin jälleen ennakkoon musiikkilehti Soundin verkkosivuilla.[12] Myös muut kappaleet ("Jos katse vois tappaa" ja "Kohti reunaa") julkaistiin singleinä kevään 2022 aikana. EP:n nimikkokappale "Aikuisten altaaseen" oli mukana Biisonimafian MC Helper beKINGs -elokuvan soundtrackillä.

Aston Kalmari voitti radiokanava SuomiRockin toukokuussa 2022 järjestämän kilpailun Kellareista kuuluisuuteen. [13]

Levytyssopimus ja uusi albumi (2023–)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 2023 uutisoitiin, että yhtye on solminut keikkamyynti- ja levytyssopimuksen helsinkiläisen Central Line Entertainmentin kanssa. Samassa yhteydessä haastattelun antanut Aleksi Arola ilmoitti yhtyeen säveltäneen uutta musiikkia ja valmistelevan seuraavaa studioalbumia, joka äänitettäisiin kevään aikana.[14]

Aston Kalmari kuvattuna Lappeenrannassa vuonna 2023: Markus Tuhkalainen (vas.), Samu Pellikka, Aleksi Arola ja Ville Vuorio

Ensimmäinen singlebiisi 2024 ilmestyvältä albumilta oli "Kauniimpi ilman sua". Yhtye julkaisi singlen syyskuussa 2023 ja samassa yhteydessä julkaistiin musiikkivideo, joka oli jälleen kuvattu Kulttuuritila Nuijamiehessä. Musiikkivideon ohjauksesta vastasi jälleen Ville Vuorio.

Seuraava single oli 24. marraskuuta 2023 ilmestynyt "Joo joo, tiedän kyllä".

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ajatusten ampiaispesä (2020)
  • Ajatusten altaaseen (akustinen versio) (2023)
  • Mammanpojat (2024)
  • Sininen huone (2021)
  • Aikuisten altaaseen (2022)
  • Äiti oli taas oikeassa (2020)
  • Filminauha (2020)
  • Sininen huone (2021)
  • Vähän outoo mut okei (2021)
  • Täältä lentää lautanen (2021)
  • Elämäni aasina (2021)
  • Älä rakastu minuun (2022)
  • Hellyyden haulikko (2022)
  • Jos katse vois tappaa (2022)
  • Kohti reunaa (ääni hiljaisille) (2022)
  • Elämäni aasina (akustinen versio feat. Martta) (2022)
  • Kauniimpi ilman sua (2023)
  • Joo joo, tiedän kyllä (2023)
  • Pihlajakadulla (2024)
  1. a b Aston Kalmari on bändiharvinaisuus Lappeenrannassa – Se saa keikkoja, vaikka soittaa itse tehtyä suomirockia eikä covereita Etelä-Saimaa. 7.2.2020. Viitattu 1.8.2021.
  2. Toimittaja: Niko Kuusela: Aston Kalmari julkaisi sinkkulohkaisun esikoisalbumiltaan KaaosZine. 1.3.2020. Viitattu 1.8.2021.
  3. Karanteenikonsertti – Nuijamiehen nettikeikalla Kotiteollisuus ja Aston Kalmari Lappeenrannan Uutiset. 8.4.2020. Viitattu 1.8.2021.
  4. Toimittaja: Niko Kuusela: Aston Kalmari julkaisee toisen sinkkunsa pitkäperjantaina KaaosZine. 5.4.2020. Viitattu 1.8.2021.
  5. Lappeenrantalaisen Aston Kalmarin esikoislevy julki – Ajatusten ampiaispesä pörisee parisuhteen ongelmista Etelä-Saimaa. 8.5.2020. Viitattu 1.8.2021.
  6. Toimittaja: Satu Haiko: Aston Kalmarin julkaisi uuden "Sininen huone" EP:n ja paljasti samalla loppuvuoden keikkakalenterin KaaosZine. 16.7.2021. Viitattu 1.8.2021.
  7. a b Toimittaja: Arto Mäenpää: Aston Kalmarin tuore single murskaa parisuhdeväkivallan kulisseja KaaosZine. 23.4.2021. Viitattu 1.8.2021.
  8. Helmikuussa jyrähtää – Kotiteollisuudelta single, Stam1nalta levy ja Aston Kalmari heittää livestriimikeikan Osmo's Cosmos Barissa Uutisvuoksi. 13.2.2021. Viitattu 1.8.2021.
  9. Wappuradio soi tänäkin vuonna – tauotonta lähetysvirtaa aina vappuaattoon asti Visiiri-lehti. 15.4.2021. Viitattu 1.8.2021.
  10. Petteri Värtö: Lappeenrantalainen Aston Kalmari julkaisee Täältä lentää lautanen -singlen perjantaina, parisuhdeväkivallasta kertovan kappaleen laulaa Voice of Finland -finalisti Ira Mikkonen Etelä-Saimaa. 23.4.2021. Viitattu 1.8.2021.
  11. Saku Schildt: Ensinäyttö: Mitä tahansa teetkin, älä nyt hullu ainakaan rakastu minuun, toteaa Aston Kalmari mainiolla videolla Soundi.fi. 19.1.2022. Soundi. Viitattu 10.03.2022.
  12. Saku Schildt: Ensinäyttö: Mikä oikein on ”hellyyden haulikko”? Aston Kalmari sen sinulle nyt perusteellisesti selvittää Soundi.fi. 10.3.2022. Viitattu 10.03.2022.
  13. Suomirock: Aston Kalmari on ykkönen facebook.com. 10.6.2022. Viitattu 30.06.2022.
  14. Petteri Värtö: Aston Kalmarille keikkamyynti- ja levytyssopimus suuren suomalaisyhtiön kanssa – Lappeenrantalaisbändi soittaa nyt samassa tallissa muun muassa Juha Tapion kanssa Etelä-Saimaa. 10.3.2023. Etelä-Saimaa. Viitattu 12.3.2023.