Anthony Eden

Anthony Eden
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
7. huhtikuuta 1955 – 10. tammikuuta 1957
Monarkki	Elisabet II
Edeltäjä	Winston Churchill
Seuraaja	Harold Macmillan
Yhdistyneen kuningaskunnan varapääministeri
26. lokakuuta 1951 – 7. huhtikuuta 1955
Monarkki	Yrjö VI Elisabet II
Pääministeri	Winston Churchill
Edeltäjä	Herbert Morrison
Seuraaja	Rab Butler
Yhdistyneen kuningaskunnan ulkoministeri
28. lokakuuta 1951 – 7. huhtikuuta 1955
Monarkki	Yrjö VI Elisabet II
Pääministeri	Winston Churchill
Edeltäjä	Herbert Morrison
Seuraaja	Harold Macmillan
22. joulukuuta 1940 – 26. heinäkuuta 1945
Monarkki	Yrjö VI
Pääministeri	Winston Churchill
Edeltäjä	Edward Wood Halifax
Seuraaja	Ernest Bevin
22. joulukuuta 1935 – 20. helmikuuta 1938
Monarkki	Yrjö V Edvard VIII Yrjö VI
Pääministeri	Stanley Baldwin Neville Chamberlain
Edeltäjä	Samuel Hoare
Seuraaja	Edward Wood Halifax
House of Commonsin puhemies
22. marraskuuta 1942 – 26. heinäkuuta 1945
Edeltäjä	Stafford Cripps
Seuraaja	Herbert Morrison
Kansanedustaja
6. joulukuuta 1923 – 10. tammikuuta 1957
Henkilötiedot
Syntynyt	12. kesäkuuta 1897 West Auckland, County Durham, Englanti
Kuollut	14. tammikuuta 1977 (79 vuotta) Alvediston, Salisbury, Wiltshire, Englanti
Arvonimi	The Right Honourable
Puoliso	Beatrice Becket (vih. 1923; ero 1950) Clarissa Spencer-Churchill (vih. 1952; leski 1977)
Tiedot
Puolue	konservatiivipuolue
Uskonto	anglikaani
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Robert Anthony Eden, Avonin ensimmäinen jaarli, KG MC PC (12. kesäkuuta 1897 – 14. tammikuuta 1977) oli brittiläinen konservatiivipoliitikko, joka toimi kolmen kauden ajan ulkoministerinä ja sen jälkeen lyhyen aikaa Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerinä vuosina 1955–1957. Hänet muistetaan pääasiassa Winston Churchillin toisen maailmansodan aikaisen hallituksen ulkoministerinä ja lyhytkestoisesta pääministeriydestään Suezin kriisin aikana.^[1]

Eden syntyi Durhamissa Pohjois-Englannissa, missä hänen sukunsa olivat olleet maanomistajia sukupolvien ajan. Hän opiskeli Etonissa ja Oxfordin yliopiston Christ Churchissa, mistä hän valmistui pääaineenaan itämaiset kielet. Hän osasi sujuvasti ranskaa, saksaa, persiaa ja osasi myös jonkin verran venäjää ja arabiaa. Palveltuaan ensimmäisessä maailmansodassa, Eden lähti mukaan politiikkaan vuonna 1923, kun hänet äänestettiin Konservatiivipuolueen ehdokkaana parlamenttiin Warwickin ja Leamingtonin vaalipiiristä. Samana vuonna hän myös meni naimisiin Beatrice Beckettin kanssa. Pariskunta sai kaksi poikaa, mutta avioliitto ei ollut onnellinen ja päättyi eroon Edenin poliittisen uran aiheuttaman paineen vuoksi.

Edenistä tuli vuonna 1926 parlamentaarinen sihteeri ulkoministeriössä. Vuonna 1931 hänestä tuli ulkomaanasioiden alivaltiosihteeri. Vuonna 1935 hänet nimettiin Stanley Baldwinin hallitukseen ministeriksi vastuussa Kansainliiton asioista. Kuten monet ensimmäisen maailmansodan läpikäyneistä miehistä, Eden oli vahvasti sodanvastainen ja työskenteli Kansainliitossa säilyttääkseen rauhan Euroopassa. Hän oli myös yksi ensimmäisistä, jotka ymmärsivät, että myöntyväisyyspolitiikalla fasistista Italiaa ja natsi-Saksaa kohtaan ei saavutettaisi rauhaa. Hän vastusti yksityisesti ulkoministeri Sir Samuel Hoaren yritystä tehdä myönnytyksiä Italialle sen hyökättyä Abessiniaan (Etiopia) vuonna 1935. Kun Hoaren–Lavalin pakti tuli julki, Hoare joutui eroamaan ja Edenistä tuli hänen seuraajansa ulkoministerinä.

Edenistä tuli ulkoministeri aikana, jolloin Britannian piti miettiä uudelleen ulkopolitiikkansa fasististen Saksan ja Italian voimistuessa. Hän vastusti sekaantumista Espanjan sisällissotaan ja kannatti Neville Chamberlainin tavoitteita säilyttää rauha tekemällä kohtuullisia myönnytyksiä Saksaa kohtaan. Hän ei protestoinut, kun Britannia ja Ranska eivät reagoineet Reininmaan palautukseen. Vuoden 1938 helmikuussa hän kuitenkin erosi ministerinasemastaan protestina Chamberlainin aloittamille neuvotteluille Italian kanssa. Edenistä tuli tämän seurauksena konservatiivien kapinallisen Churchillin liittolainen. Churchill oli tässä vaiheessa syrjäytetty puolueensa johtotehtävistä ja oli hallituksen myöntyväisyyspolitiikan johtava kritisoija. Eden piti kuitenkin yllä matalaa profiilia, eikä Chamberlainin hallituksen politiikan vastainen puolueen sisäinen oppositio kasvanut.

Syyskuussa 1939 sodan alkaessa, Eden palasi Chamberlainin hallitukseen vastuussa siirtomaista, mutta ei päässyt mukaan sotakabinettiin ja eikä häntä tästä syystä pidetty pääministeriehdokkaana Chamberlainin erottua vuoden 1940 toukokuussa. Churchillin tultua pääministeriksi Chamberlainin eron jälkeen, Eden palasi ulkoministeriksi. Hänen asemansa ei kuitenkaan ollut merkittävä, koska Churchill halusi itse hoitaa suurimman osan tärkeistä neuvotteluista Franklin Rooseveltin ja Josif Stalinin kanssa, mutta Eden kuitenkin palveli uskollisena Churchillia. Hän sai järjestettäväkseen suuren osan Britannian ja Charles de Gaullen suhteista sodan viimeisinä vuosina. Vuonna 1942 Eden nimitettiin alahuoneen johtoon.

Työväenpuolueen voitettua vaalit sodan jälkeen kesällä 1945, Eden meni oppositioon Konservatiivipuolueen varajohtajana. Monet olivat kuitenkin jo tuolloin sitä mieltä, että hänen pitäisi haastaa Churchill kilpailuun puolueen johtajuudesta. Eden oli kuitenkin liian lojaali Churchilille tehdäkseen näin.

Vuonna 1951 konservatiivit voittavat vaalit ja Edenistä tuli kolmannen kerran ulkoministeri. Churchillin kunto oli jo tuossa vaiheessa heikentynyt, ja Edenillä oli mahdollisuus lähes yksin johtaa maan ulkopolitiikkaa kylmän sodan kuumentuessa. Hän ratkoi tehokkaasti erilaisia ongelmia, vaikka Britannia ei enää ollut sama maailmanvalta mitä se oli ollut ennen sotaa.

Vuonna 1950 Anthony ja Beatrice Eden erosivat viimein ja Eden nai 1952 Churchillin veljentyttären, Lady Clarissa Spencer-Churchillin (s. 1920). Vuonna 1953 Eden joutui sarjaan leikkauksia, joista huolimatta hän ei koskaan tullut täysin kuntoon. Vuonna 1954 hänet nimitettiin Sukkanauharitarikuntaan.

Huhtikuussa 1955 jo ikääntynyt ja heikossa kunnossa oleva Churchill erosi virastaan ja Eden seurasi häntä pääministeriksi. Eden oli hyvin suosittu ja tunnettu henkilö Britanniassa sodanaikaisten tekojensa ja charminsa vuoksi. Tultuaan pääministeriksi hän järjesti välittömästi vaalit, joissa konservatiivien enemmistö kasvoi. Edenillä oli laaja kokemukses ulkopolitiikassa, mutta hän ei ollut koskaan perehtynyt kotimaan asioiden hoitoon ja hänellä oli hyvin vähän tietämystä taloudesta. Hän jätti talouden uskollisten miesten, kuten Rab Butlerin hoidettavaksi ja keskittyi itse luomaan läheiset suhteet Yhdysvaltojen ja Dwight Eisenhowerin kanssa.

Hyvät suhteet Yhdysvaltain kanssa olivat vain väliaikaiset, kun vuonna 1956 Britannia yhdessä Ranskan kanssa yritti estää Gamal Abdel Nasseria kansallistamasta brittien ja ranskalaisten omistamaa Suezin kanavaa. Luottaen kokemuksiinsa 1930-luvulta, Eden näki Nasserin eräänlaisen uutena Mussolinina. Hän uskoi Nasserin olevan aggressiivinen nationalisti, joka tulisi hyökkäämään muihin maihin. Toiset taas uskoivat Nasserin ja Egyptin vaatimusten olevan oikeutettuja.

Lokakuussa 1956 kuukausien neuvottelujen ja suunnittelun jälkeen Ranska, Britannia ja Israel aloittivat operaationsa Egyptiä vastaan ja valloittivat Suezin kanavan alueen. Eisenhower ryhtyi kiivaasti vastustamaan operaatiota, jota myös Neuvostoliitto vastusti ja uhkasi pommittaa Lontoota ja Pariisia. Eisenhower tuki kolonialismista luopumista, koska uskoi sen palvelevan Yhdysvaltain etuja ja tekevän entisten siirtomaiden johtajista ystävällismielisiä Yhdysvaltoja kohtaan. Koska Britannia oli riippuvainen Yhdysvaltojen lainoista ja muusta tuesta, Eden joutui nöyrtymään Yhdysvaltojen painostuksen alla ja vetämään joukot pois Suezin kanavan alueelta. Suezin kriisi viimeistään lopetti Ranskan ja Britannian haaveet asemasta suurvaltoina.

Kriisi tuhosi myös Edenin maineen valtiomiehenä ja terveyden. Eden erosikin pian virastaan hänen lähimpien ministeriensä käännyttyä häntä vastaan. Hänen hallituksensa ulkoministeri, Harold Macmillan, onnistui painostamaan hänet eroamaan, ja seurasi häntä pääministerinä, vaikka Macmillan oli itse ollut yksi Suezin operaation pääsuunnittelijoista. Eden erosi asemastaan pääministerinä tammikuussa 1957 ja vetäytyi viettämään hiljaisia eläkepäiviä Wiltshiressa toisen vaimonsa kanssa. Hänen henkilökohtainen suosionsa pysyi, ja hänestä tuli Avonin jaarli 1961. Eden julkaisi henkilökohtaiset muistelmansa nimellä Another World ja kirjoitti useita muita poliittisia muistelmia.^[2]

Matkalla Yhdysvalloissa hänen terveytensä heikkeni nopeasti. Hänen pyynnöstään pääministeri James Callaghan lähetti RAF:n lennättämään hänet kotiin. Anthony Eden kuoli Salisburyssä vuonna 1977 79-vuotiaana.

Edenin poika, Nicholas Eden, Edenin varakreivi (1930–1985) oli ministerinä Thatcherin hallituksessa ennen kuolemaansa AIDS:iin 55-vuotiaana.

Edenin mukaan on saanut kutsumanimen hänen suosimansa huopahattutyyppi, Eden-hattu.^[3]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anthony Eden Wikimedia Commonsissa